Kuinka kehittäisimme yhdessä Paltamoa

Hei, heitänpä haasteen, täällä on näitä kirjoitelmia laidasta laitaan ;)
Mutta, kukaan ei oikein uskalla olla kehittämässä PAREMPAA PALTAMOA porukalla,
sellaista Paltamoa jossa kaikki viihtyis ja porukkaa tulisi kuntalaisiksi sitä kautta,.
Ei mollaaminen ja oman kylän mollaaminen mitään kehitä.

Nyt saa panna aivokäyrät mietintä tehtävään.
432088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Parempi Paltamo syntyy vaikka siten, että käytetään paltamolaisia palveluja. Mahtava esimerkiksi tuo Jokivarren Marion - kahvila. Upea idea. Jos palveluja ei käytetä, ne loppuvat ja Paltamo kuihtuu ja näivettyy. Siis: tukea ja luottamusta paltamolaisille yrityksille.

Äänestä
  • Vaatii myös osaltaan yrittäjiltä asennemuutosta.

    Äänestä

  • Käydään ainakin kesäkauden päättymisen merkeissä pe-su 11-17 kahvittelemassa, facebookissa lisää.

    Äänestä

Muutamme kaikki pois ja maisemoimme kylän alueen.

Äänestä

Ihan parasta
Nyt teit hyvän ehdotuksen ja tulli maksu Paltamoon niin saatas sitte jakaa se raha keskenään.

Äänestä

Onko mikä tilanne nyt, onko seitsemässä vuodessa tapahtunut muutoksia suuntaan tai toiseen

Äänestä
  • Tääl ei muutu mikään...pantais ees pahimmat juoruakat ja -ukot menolipun kera hevon kuuseen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tääl ei muutu mikään...pantais ees pahimmat juoruakat ja -ukot menolipun kera hevon kuuseen

    Mitkä juoruakat,ei siellä sellaisia ole,muutenvain toisista huoltakantavia.

    Äänestä

Suomen paras luontopitäjä, joka ei anna tuhota ympäristöään ja järveään, vaan kehittää matkailua . Jättiläisenmaa hyvä esimerkki. Suomen kauneimmaksi valittu Golf kenttä ei saa olla haisevan veden ja saastutetun ilman pilaama.

Äänestä

Kesäasukkaat voisivat painua pää edellä takasin sinne mistä maailmaan tulivatkin

Äänestä

Vaatii kyllä tosi paljon jos paltamoa voitais kehittää

Äänestä

Joku mainitsi kesäkahvilan joen varressa. Hieno juttu tietysti mutta ei sillä yrityksellä kuntaa pelasteta. Pitäisi olla teollisuutta. Kuntavaaliehdokkaat hoki kokoajan yrityksistä, yrityksiä pitää saada. Näyttäisivät sitten miten sellainen perustetaan Paltamoon. Kai noiden tyrkkypäättäjien pitäisi näyttää mallia.

Äänestä

Kipa- kirjakauppa. Sinne ne kuntalaisten veroeurot vierii. Puoti pysyy pystyssä kunnan elättämänä, ei sillä kiveshien hajusella rihkamalla ja virrattomilla kello pattereilla. Lattia notkuu kun on niin paljon tavaraa ja vessaa ei muuta kun siinä auton takana puskalla käypivät isommalla tarpeella!

Äänestä

Ahaa, harvinaista että nykyisenä nettiaikana tuollainen Kipa elää ja hengittää. Miksi sitä tuetaan verovaroin?

Äänestä
  • Taitaa ne verot tulla KIPA:sta kuntaan päin.
    Perustele väitteesi. Mikä ihmeen vaniaminen sinulla on iskenyt päähän?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaa ne verot tulla KIPA:sta kuntaan päin.
    Perustele väitteesi. Mikä ihmeen vaniaminen sinulla on iskenyt päähän?

    Kannattaisi Kipan jo tehdä tutkintapyyntö tuollaisesta herjaamisesta, joku on taitaa olla ihan henkilökohtaisella herjausretkellä Kipan yrittäjiä kohtaan ja levittelee valeita yrittäjistä. Onneksi on vielä yrittäjiä vaikka vaikuttaa tuollaisten kirjoittelujen perusteella että ei ole tainnut väki oppia paperitehtaan perustamisesta mitään. Legendan mukaan tehdasta kaavailtiin alunperin Paltamoon eikä Kajaaniin. Maanomistajat eivät maitaan halunneet myydä ja tehdas rakennettiin Kajaaniin. Lieneekö totta vai tarua, tietäneekö kukaan enää. Tällä palstala on näin ulkopaikkakuntalaisellekin kuitenin huomiota herättänyt tuo Kipan parjauskampanja. Erikoista.

    Äänestä

Paltamoon ei tule teollisuutta joten ei tule työpaikkojakaan. Jokainen vinkuu että pitäisi tulla yrityksiä ja teollisuutta ja ovat ihan ulkomailla nähneet teollisuutta mutta ei niitä tule Paltamoon.

Äänestä

Yksi hyvä esimerkki paltamon työllistämis kokeilu voi kamalaa tässä vielä kehittyä

Äänestä
  • Tulee nää työllistämistemppuilut,nääs,aika kalliiksi tavan veronmaksajille.Olis jo aika nostaa älämölö...tulee melkosen paljon halvemmaksi antaa työttömien kituuttaa edelleen minimitoimeentulolla,kun niitä tosiduuneja tällä hommalla vähennetään.Paltamo kyllä pitäis hävittää kartalta sen kaikkien hölmöilyprojektien takia!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tulee nää työllistämistemppuilut,nääs,aika kalliiksi tavan veronmaksajille.Olis jo aika nostaa älämölö...tulee melkosen paljon halvemmaksi antaa työttömien kituuttaa edelleen minimitoimeentulolla,kun niitä tosiduuneja tällä hommalla vähennetään.Paltamo kyllä pitäis hävittää kartalta sen kaikkien hölmöilyprojektien takia!

    kalliimmaksi veronmaksajille tulee ne kunnan maksamat sakotkun ei ole edes tempputyöllistänyt

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kalliimmaksi veronmaksajille tulee ne kunnan maksamat sakotkun ei ole edes tempputyöllistänyt

    no meeppä ite orjatöihin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    no meeppä ite orjatöihin

    mitä on orjatyö? jos olet ollut kauan työttömänä sinut työllistetään, sekö on orjatyötä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mitä on orjatyö? jos olet ollut kauan työttömänä sinut työllistetään, sekö on orjatyötä?

    Orjatyötä tehdään pakolla sanktiouhan alaisena ilman PALKKAA.
    Työssä maksetaan PALKKAA,joka kattaa elämisen kulut.
    Ottakaa selvää ihmisoikeuksista ja lakipykälistä ennen idioottimaisuuksien ilmaisua.
    Ja toisekseen,pitkäaikaistyötön kärsii "sanktiota" joka päivä yrittäessään selvitä arjesta muutamalla satasella ja sitä olotilaa ei 9 e kulukorvaus päivässä korjaa.

    Sinä et ymmärrä tukityöllistetyn ja vaikkapa työkokeilupaikassa olevan henkilön eroa. Ensinmainittu saa palkkaa, pientä tosin, työkokeilussa ja koulutuksissa maksetaan 9 euroa arkipäivältä työttömyyskorvauksen päälle.

    Kuka ei ymmärrä....?!Juurikin näyttää keskustelu syventyvän orjatyöhön,ei palkkatukityöhön,josta saa nyt edes paskapalkan.Jos jonkun mielestä minimi työttömyyskorvaus/toimeentulotuki 9e/pv käsitellään palkkana,niin täytyy ymmärryksessä olla jotain pahasti vialla.
    Nämä kantaväestön köyhyysrajan reippaasti alapuolelle asettuvat korvauksetko oikeuttavat sanktioiden uhalla velvoittamaan ORJATYÖHÖN?!!

    Ei tuollaista ole olemassakaan. Sekoitat käsitteet työpaikka ja työkokeilu/kuntouttava työtoiminta tms. keskenään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kalliimmaksi veronmaksajille tulee ne kunnan maksamat sakotkun ei ole edes tempputyöllistänyt

    eepä muuten tule,otappa calkumalaattori kännyyn ja mee tutkailee judeja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tuollaista ole olemassakaan. Sekoitat käsitteet työpaikka ja työkokeilu/kuntouttava työtoiminta tms. keskenään.

    Voi hyvänen aika teitä paltamolaisia!Kuinka tuossa nyt mitään on sekoitettu,kuinka tuon juurikaan selvemmin voisi ilmaista?!Vai ymmärrätkö,jos sanotaan,että työpaikassa maksetaan palkkaa,työkokeilussa,työharjoittelussa ja kuntouttavassa työtoiminnassa sosiaalietuus 9 euron kulukorvaus päivässä(ei siis palkka).

    Ja voi teitä kun, ette osaa jättää välimerkkien jälkeen tyhjää tilaa, vaan kaikki kirjoitetaan yhteen pötkön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja voi teitä kun, ette osaa jättää välimerkkien jälkeen tyhjää tilaa, vaan kaikki kirjoitetaan yhteen pötkön.

    No voe voe,vilikaseppas tuota ittes kielioppitörppöilyä...sitäpaitten,se välimerkki katkoo pötkön,eikä siis kirjoteta yhteen pötkÖÖn.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No voe voe,vilikaseppas tuota ittes kielioppitörppöilyä...sitäpaitten,se välimerkki katkoo pötkön,eikä siis kirjoteta yhteen pötkÖÖn.

    Se tuo ennakoiva ohjelma tekee joskus kepposia. Lehtien toimittajat eivät vielä ole huomanneet, että sanat voi yhdistää kirjoittamalla ne pötköön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se tuo ennakoiva ohjelma tekee joskus kepposia. Lehtien toimittajat eivät vielä ole huomanneet, että sanat voi yhdistää kirjoittamalla ne pötköön.

    Piti olla pötkööön.

    Äänestä

Paltamo joutuu maksamaan lisää sotemaksuja Kainuun Sanomien mukaan. Joko pistetään pitkäveto vetämään siitä, että tuleeko taasvuudet YT-neuvottelut. Kunnanjohto ei muuten osaa säästää. Joka tapauksessa lienee tarvetta palkata uusi konsultti.

Äänestä
  • Uusia koordinaattorin, valmentajan ja ohjaajan virkoja muutama aluksi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uusia koordinaattorin, valmentajan ja ohjaajan virkoja muutama aluksi

    Näin kunta hoitaa omalta osaltaan työllistämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin kunta hoitaa omalta osaltaan työllistämistä.

    ei sovi kunnantoimistoon enää istumaan kun on niin paljon väkeä

    Äänestä

Kepulaiset helvettiin Paltamosta, siitä se lähtee.

Äänestä

Katso protestilista Kainuu🤑

Äänestä

No, näyttääpä hyvältä kehityssuunta paltamossa,huono-osaisia potkitaan päähän entistä pahemmin ja kotitupakin lakkautetaan.Uusi kunnantaloko syö raahat vai mikä on syynä,että asukit ripotellaan kuka minnekkin?!Hyi,hävetkää!
Tehkää,omaiset,valitusta,kantelua,mitä vaan ylemmälle taholle...ei tämmöinen peli saa vedellä.

Äänestä
  • Taas väärää syyllistämistä! Sote ei vuokraa enää tiloja sisäilmaongelmien vuoksi. Kunnalla ei oo mitään päätäntävaltaa tässä. Muuten äkkiä se uusi puhdas tila kehiin ..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas väärää syyllistämistä! Sote ei vuokraa enää tiloja sisäilmaongelmien vuoksi. Kunnalla ei oo mitään päätäntävaltaa tässä. Muuten äkkiä se uusi puhdas tila kehiin ..

    Ai, sotella ja kunnallako ei ole mitään tekemistä keskenään?????

    Äänestä

Ensiksikin rehellisyyttä. Ei myydä tontteja puhtaan veden rannalta, jos ollaan hankkimassa tehdasta meluineen ja saasteineen ja pilaamassa se puhdas vesi ja virkistysmahdollisuudet.
Päättäjäksi ihmisiä, jotka pystyvät näkemään muutakin kuin oman rahapussin kasvamisen.

Äänestä

Pian pitäisi saada uusi tehdas sylkyttämään, että saataisiin kuntalaisille töitä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Yhdessä tehden kirjoitti:

Hei, heitänpä haasteen, täällä on näitä kirjoitelmia laidasta laitaan ;)
Mutta, kukaan ei oikein uskalla olla kehittämässä PAREMPAA PALTAMOA porukalla,
sellaista Paltamoa jossa kaikki viihtyis ja porukkaa tulisi kuntalaisiksi sitä kautta,.
Ei mollaaminen ja oman kylän mollaaminen mitään kehitä.

Nyt saa panna aivokäyrät mietintä tehtävään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu