Olen naisihminen ja minulla on nyt noin viikon verran ollut päivänmittaan vaihtelevaa ylävartalon kutinaa.
Kutina on sellaista vaeltelevaa ja välillä pitää raapia. Yöllä ei vaivaa, mutta aamuisin herätessä on pahin.
Oireet ovat vyötäröstä ylöspäin.
Olen rasvannut ihoa, joten kuivakaan ei pitäisi olla.
Välillä vaan kun laitan esim. paidan päälle, se aiheuttaa kutinan, samoin, kun vesi ottaa suihkussa iholle.
Ihon pinta kutiaa.
Ihottumaa ei näy, mutta rinnan alapuolella on pari noin nuppineulanpään kokoista punaista pilkkua, joista välillä tulee hieman ehkä märkää, kun puristaa.
Dekoltee alue on punoittanut hieman koko kesän, koska iho on siinä ohuehko.
Aurinkovoidetta olen käyttänyt kesällä.
Nyt Hydrocortisonvoide ei auta kutinaan.
Mikä avuksi?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.