Etukäteisinfoa Jokereiden mahdollisista KHL-tappeluista

Kun Jokerit ensimmäisenä suomalaisena seurana meni mukaan pian alkavaan KHL-liigaan, niin katsoin aiheekseni hieman opastaa ja infota teitä monia vain kotimaiseen Liigakiekkoon tottuneita ihmisiä tulevasta ja mahdollisista otteluissa esiintyvistä tappeluista. Teen tämän siksi, että vältyttäisiin turhalta meteliltä ja myötähäpeää aiheuttavilta uutisotsikoilta.

KHL on siis liiga, jossa Liigasta poiketen noudatetaan tappeluista tulevissa rangaistuksissa NHL:n mallia. Ja onneksi asia on näin, koska tappeluiden totaalinen kitkeminen kovilla rangaistuksilla ei palvele sen enempää pelaajia kuin yleisöäkään. Kun KHL:ssä pelaajat yhteistuumin ottelussa pudottavat hanskat jäähän ja aikansa ottavat mittaa toisistaan, niin kumpikin saa tästä VAIN viiden minuutin rangaistuksen tappelusta. Liigassahan vastaavasta saa kumpikin suoran suihkukomennuksen, ehkä jopa ottelurangaistuksen.
Jos nämä tappelupukarit ottavat samassa ottelussa toisen kerran yhteen keskenään (tai jonkun toisen kanssa) ilman hanskoja, niin vasta silloin on tuomiona pelirangaistus. Kaksi tappelua per ottelu on siis suurin sallittu määrä yhdelle pelaajalle. Poikkeuksena rangaistuksissa on tietysti tilanteet, joissa toinen pelaaja vastoin parinsa tahtoa aloittaa tappelun. Silloin tappelun aloittajaa tavallisimmin kutsuu suihkukomennus välittömästi.

ÄLKÄÄ siis hyvät ihmiset tehkö ainakaan mitään naurettavia rikosilmoituksia tai nostako muutenkaan turhaa meteliä, jos olette Jokereiden peliä katsomassa ja näette tappelun. Ne tappelut ovat vain sen 5-minuuttisen arvoisia tilanteita...ei rikostutkinnan tai minkään muunkaan yliampumisen.
Tämä myös tiedoksi iltapäivälehdille, joka tykkää repiä kohuotsikoita kiekkotappeluista. Nyt ne ovat ainakin jatkossa ihan tavallinen tapahtuma Jokereiden peleissä eikä enää suurien otsikoiden arvoisia.

Tappeluita vieroksuvien ihmisten ei kannata kuitenkaan olla tästä kauhuissaan, koska esim. viime kaudella KHL:ssä eniten tappelevan joukkueen (Metallurg) otteluissa nähtiin vain 13 tappelua koko kauden aikana. Suurimmalla osalla määrä oli koko kauden osalta 1-6 tappelua. Ja koska Jokereilla ei ainakaan vielä toistaiseksi ole mitään suuria nyrkisankareita joukkueessaan, niin tappeluita tuskin tulee kauden aikana kovinkaan paljon.

Lopuksi kaikille Jokereiden pelejä seuraaville ja lehdistöllekin tiedoksi:
Vityaz ei ole KHL:ssä enää "sikailujoukkueen" maineessa, vaan suurimmaksi osaksi venäläisiä peruskiekkoilijoita vilisevän joukkueen peleissä nähtiin viime kaudellakin vain yksi tappelu.

Näillä eväillä hyvää KHL-kautta kaikille Jokereiden otteita seuraaville!
7372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jokerit kyllä tappelee siellä se on nähty ennenkin! Semir Ben Amorin pahoinpitiely oli oikea rikos, mutta se oli lätkä matsissa kadulla olisi tullu jo vankeutta. KHL:ssä on riittävästi koviksia että ainakin 90 prosenttia oon varma, että jokerit tappelisi siellä. Kyllä luulen että idässä nyt kaikki tappelee Isis, ukraina ja putin

Äänestä
  • "Semir Ben Amorin pahoinpitiely oli oikea rikos, ..."

    Jumalauta, koska ja missä SBA on pahoinpidelty ??

    Äänestä

  • anlen kirjoitti:

    "Semir Ben Amorin pahoinpitiely oli oikea rikos, ..."

    Jumalauta, koska ja missä SBA on pahoinpidelty ??

    Ei ben amor oo saanu turpii vaan se on pahoinpidelly peltosta 2012

    Äänestä

Semir Ben Amor kohutapaus on jo täysin vanha juttu ja unohtakaa se jo kokonaan. Kyllä minua kiinnostaa tota KHL-sarja jo muutenki kovasti.

Liigasta en enää ymmärrä sitä, että miksi pitää nostaa 16-joukkueen? minun mielestäni se on jo liikkaa ja talous riski olemassa eli lippuhinnat joutuu varmasti nostamaa, ettei joukkue joudu jättämää kesken kauden...

Äänestä

Tosi paljon ollutkin tappeluita rupla liigassa ja ratapihan pelleillä..BUHAHAHAA, sallikaa mun nauraa..

Äänestä

Työntäkää vain Jokerifanit rahojanne isonenäisille Juutalaisille.Typerykset.

Äänestä
  • Suomalaiset ovat ihan samaa kuin juutalaiset. Afrikkalaiset ja uralin itäpuolelta olevat (aina tyynenvaltameren ja sen naapurivesistöjen saarille asti) ovat kaikella tavalla täysin vieraita. Mutta ne afrikkalaiset ja uralin itäpuolelta tulleet ovat keskenään ihan samaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiekkomies1 kirjoitti:

Kun Jokerit ensimmäisenä suomalaisena seurana meni mukaan pian alkavaan KHL-liigaan, niin katsoin aiheekseni hieman opastaa ja infota teitä monia vain kotimaiseen Liigakiekkoon tottuneita ihmisiä tulevasta ja mahdollisista otteluissa esiintyvistä tappeluista. Teen tämän siksi, että vältyttäisiin turhalta meteliltä ja myötähäpeää aiheuttavilta uutisotsikoilta.

KHL on siis liiga, jossa Liigasta poiketen noudatetaan tappeluista tulevissa rangaistuksissa NHL:n mallia. Ja onneksi asia on näin, koska tappeluiden totaalinen kitkeminen kovilla rangaistuksilla ei palvele sen enempää pelaajia kuin yleisöäkään. Kun KHL:ssä pelaajat yhteistuumin ottelussa pudottavat hanskat jäähän ja aikansa ottavat mittaa toisistaan, niin kumpikin saa tästä VAIN viiden minuutin rangaistuksen tappelusta. Liigassahan vastaavasta saa kumpikin suoran suihkukomennuksen, ehkä jopa ottelurangaistuksen.
Jos nämä tappelupukarit ottavat samassa ottelussa toisen kerran yhteen keskenään (tai jonkun toisen kanssa) ilman hanskoja, niin vasta silloin on tuomiona pelirangaistus. Kaksi tappelua per ottelu on siis suurin sallittu määrä yhdelle pelaajalle. Poikkeuksena rangaistuksissa on tietysti tilanteet, joissa toinen pelaaja vastoin parinsa tahtoa aloittaa tappelun. Silloin tappelun aloittajaa tavallisimmin kutsuu suihkukomennus välittömästi.

ÄLKÄÄ siis hyvät ihmiset tehkö ainakaan mitään naurettavia rikosilmoituksia tai nostako muutenkaan turhaa meteliä, jos olette Jokereiden peliä katsomassa ja näette tappelun. Ne tappelut ovat vain sen 5-minuuttisen arvoisia tilanteita...ei rikostutkinnan tai minkään muunkaan yliampumisen.
Tämä myös tiedoksi iltapäivälehdille, joka tykkää repiä kohuotsikoita kiekkotappeluista. Nyt ne ovat ainakin jatkossa ihan tavallinen tapahtuma Jokereiden peleissä eikä enää suurien otsikoiden arvoisia.

Tappeluita vieroksuvien ihmisten ei kannata kuitenkaan olla tästä kauhuissaan, koska esim. viime kaudella KHL:ssä eniten tappelevan joukkueen (Metallurg) otteluissa nähtiin vain 13 tappelua koko kauden aikana. Suurimmalla osalla määrä oli koko kauden osalta 1-6 tappelua. Ja koska Jokereilla ei ainakaan vielä toistaiseksi ole mitään suuria nyrkisankareita joukkueessaan, niin tappeluita tuskin tulee kauden aikana kovinkaan paljon.

Lopuksi kaikille Jokereiden pelejä seuraaville ja lehdistöllekin tiedoksi:
Vityaz ei ole KHL:ssä enää "sikailujoukkueen" maineessa, vaan suurimmaksi osaksi venäläisiä peruskiekkoilijoita vilisevän joukkueen peleissä nähtiin viime kaudellakin vain yksi tappelu.

Näillä eväillä hyvää KHL-kautta kaikille Jokereiden otteita seuraaville!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu