Millaisia uusia kotimaisia jännityskirjoja on tarjolla?

Olis mukava tutustua uusiin kotimaisiin dekkareihin mut onks niitä? Kirjottaako niitä enää kukaan? Suositelkaa jotakin jos ootte lukenut.
5174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mauri S a r i o l a n jälkeen ei ole ilmestynyt mitään mainittavaa suomalaista dekkaria.

Luin kyllä yhden, mutta ei ei...

Äänestä

Totuus on se, että muutamia hyviä dekkareita on Sariolan jälkeen, mutta todella vain muutama.
Sariola oli piikki kommunistien lihassa, ja Sariolan kuoleman jälkeen punavihreät kulttuuripiirit päättivät, että ei enää koskaan ainuttakaan saatanan Sariolaa.
Se näkyy dekkareiden tasossa. Muiden Pohjoismaiden tasosta ollaan jäljessä valovuosia.

Äänestä

Minä luin sellaisen "Miestä menee -menestystä tulee". Oli jännä juttu jostakin 1990- luvulta Suomesta. Kirjoittaja kai Aulis Saarinen. Monenlaista käännettä ja yhteiskunnallista kiemuraakin oli jännityksen joukossa.

Äänestä
  • Se on Aulis Saarijärvi: Miestä menee -menestystä tulee. Hervoton juttu presidentistä (Halonen) vapaamuurareista, EK:n herroista Kulttuurirahastosta ja muista ja splättäriä on.

    Äänestä

Riippuu vähän siitä, millaisista dekkareista tykkäät.
Leena Lehtolainen, Eppu Nuotio, Ilkka Remes, Taavi Soininvaara, Matti Rönkä, Seppo Mäki...
Mene kirjaston dekkarihyllylle ja katso vaihtoehtoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Birgit kirjoitti:

Olis mukava tutustua uusiin kotimaisiin dekkareihin mut onks niitä? Kirjottaako niitä enää kukaan? Suositelkaa jotakin jos ootte lukenut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu