Suhteen uudelleen lämmittäminen

Mitä mieltä olettesiitä, että voiko suhteen ns. lämmittää uudelleen? Tarkoitan nyt sellaista lyhyttä muutaman kuukauden suhdetta, joka päättyy äkisti. Ja muutaman kuukauden kuluttua otetaan uudestaan yhteyttä siinä toivossa, että josko nyt onnistuisi. Itse ajattelen, että jos on kerran tultu siihen päätökseen ettei suhde toimi, niin harvoin se toimii toisellakaan kertaa.
142976
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kokemuksieni mukaan ei voi lämmittää, kuin hetkeksi, jonka jälkeen todetaan ettei mikään ole muuttunut ja homma tyssää siihen. Mutta hyvä saattaa juttu loppuun ettei jää mitään kaivelemaan, että "jospa sittenkin.."

Äänestä

Näinhän minäkin sen oon ajatellut. Tulin jätetyksi mielestäni hyvin alkaneesta suhteesta sen vuoksi, koska joku entinen oli ottanut yhteyttä tähän toiseen ja nyt hän haluaa "katsoa tämän kortin loppuun". Jäin siis tyhjän päälle. Ensin kaikki oli hyvin, suunniteltiin tulevaa ja välimme oli todella ihanat. Vuorokauden sisällä kaikki muuttui. No, enpä asialle mitään voi, katsokoon nyt sit.

Äänestä
  • Pitääkö mies Sinua pihdeissään eli laitta viestiä,meiliä aina välillä...ihan vain sentakia jos hänen nykyinen sude ei toimikaan.

    Äänestä

  • Saman kokenut kirjoitti:

    Pitääkö mies Sinua pihdeissään eli laitta viestiä,meiliä aina välillä...ihan vain sentakia jos hänen nykyinen sude ei toimikaan.

    Ei vielä. Tää koko juttu tapahtui vasta alkuviikolla. Pelkään, että jos hänen lämmitetty suhteensa ei toimikaan, niin näin hän tulee toiminaan. Näin mulle on ennenkin käynyt. Ilmeisesti tiedät mistä puhun?

    Äänestä

  • En ole huolinut koskaan tuollaisia tuuliviirejä takaisin, kun ei vanhan suhteen lämmitys kumminkaan onnistu, ja sitten tulevat vinkumaan takaisin. Lämmittelevät ressukat suuntaan ja toiseen..

    Edelliset suhteet käydään loppuun ja nollataan, sitten vasta uutta suhdetta alulle.

    Äänestä

  • nounounounou kirjoitti:

    En ole huolinut koskaan tuollaisia tuuliviirejä takaisin, kun ei vanhan suhteen lämmitys kumminkaan onnistu, ja sitten tulevat vinkumaan takaisin. Lämmittelevät ressukat suuntaan ja toiseen..

    Edelliset suhteet käydään loppuun ja nollataan, sitten vasta uutta suhdetta alulle.

    Mulle on tosiaan monta kertaa käynyt näin, mutta en voi edelleenkään ymmärtää tällasta käytöstä. Toivon, että lammittelysuhde päättyy niin että hänet jätetään ja yrittää ruinata takaisin. En myöskään minä huoli enää. Toivon todellakin, että tällaiselle valitsijalle jää luu käteen. Vedätti mua niin kuus nolla ja mä onneton rakastuin. Tää viikko on mennyt itkiessä ja nyt alkaa nousta kiukku. Jos ei kelpaa ensimmäisellä kerralla, niin ei sitten kyllä toisellakaan. Toivon, että jää yksin ja joutuu miettimään, omaa käytöstään ja kärsii!

    Äänestä

  • Uudelleen lämmitystä kirjoitti:

    Pää pystyyn ja uutta putkeen! Noiden perään en tirauta edes yhtä kyyneltä, naureskelen vaan ja onnittelen itseäni, että pääsin luusereista eroon :)

    Äänestä

  • nounounounou kirjoitti:

    Pää pystyyn ja uutta putkeen! Noiden perään en tirauta edes yhtä kyyneltä, naureskelen vaan ja onnittelen itseäni, että pääsin luusereista eroon :)

    Liian monta kertaa kun tulee vedätetyksi, niin vaikeaa on luottaa enää kehenkään. Mä vaan kiroon täällä itteeni että olinpa tyhmä. Menin vielä sanomaan sille miehelle hellänä hetkenä, että mä luotan siihen enemmän kuin kehenkään pitkään aikaan. Mä oon niin tyhmä!!!

    Äänestä

  • Uudelleen lämmitystä kirjoitti:

    Liian monta kertaa kun tulee vedätetyksi, niin vaikeaa on luottaa enää kehenkään. Mä vaan kiroon täällä itteeni että olinpa tyhmä. Menin vielä sanomaan sille miehelle hellänä hetkenä, että mä luotan siihen enemmän kuin kehenkään pitkään aikaan. Mä oon niin tyhmä!!!

    Et sinä ole tyhmä, luottamus ihmisiin on tervettä.

    Ihmiset ovat vapaita valitsemaan seuransa, ja kyseinen mies on valinnut toisen, kuin sinut seurakseen. Oletan, että mitään loppuelämän lupauksia ei ole tehty, joten mies ei pettänyt luottamustasi lähtemällä toisen matkaan.

    Tällaista tämä nykymaailma on, että ihmiset ovat pelkkää kierrätyskamaa toisilleen. Munansa ohjaamina miehet menee, Suomessa kukaan mies ei ymmärrä rakkaudesta mitään.

    Äänestä

  • Uudelleen lämmitystä kirjoitti:

    Ei vielä. Tää koko juttu tapahtui vasta alkuviikolla. Pelkään, että jos hänen lämmitetty suhteensa ei toimikaan, niin näin hän tulee toiminaan. Näin mulle on ennenkin käynyt. Ilmeisesti tiedät mistä puhun?

    Tiedän mistä puhut/kärsit.Näin on käynyt minulekkin,mies jätti toisen naisen,jonka kanssa muutaman kk suhde,oli naisesta mustasukkainen,petti minun kanssa häntä,pelkäsi kait,että kiinni jää ja jätti naisen...en tiedä jäivätkö ystäviksi.Arka aihe puhua....mies ei taida tietää mitä haluaa.

    Äänestä

Mun mielestä taas niin kauan kuin on elämää, on myös uusia tilaisuuksia ja mahdollisuuksia. Ihmisistä itsestäänhän se on kiinni. Jokainen voi tehdä joskus huonoja päätöksiä, joita myöhemmin katuu. Ja teilläkin jos vain muutaman kuukauden suhde ehti olla, niin eihän siinä ajassa ehdi kunnolla edes tutustua toiseen. Ja juuri silloin kun ei tunne toista vielä hyvin, voi tulla niin helposti väärinkäsityksiä yms. Elikkä jos teillä tunteita vielä löytyy, niin aina voi yrittää uusiksi.

Äänestä

Eikös sitä sanota että ainoa mikä jää valitsijan käteen on luu?

Äänestä
  • että pitää paikkansa - tai ainakin tulee tunne että väärän valitsi ja mahdollisimman usein

    Äänestä

  • toivotaan kirjoitti:

    että pitää paikkansa - tai ainakin tulee tunne että väärän valitsi ja mahdollisimman usein

    Toivotaan, että joutuu seisomaan peilin edessä, ja miettimään, että kannattiko pelata toisen tunteilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uudelleen lämmitystä kirjoitti:

Mitä mieltä olettesiitä, että voiko suhteen ns. lämmittää uudelleen? Tarkoitan nyt sellaista lyhyttä muutaman kuukauden suhdetta, joka päättyy äkisti. Ja muutaman kuukauden kuluttua otetaan uudestaan yhteyttä siinä toivossa, että josko nyt onnistuisi. Itse ajattelen, että jos on kerran tultu siihen päätökseen ettei suhde toimi, niin harvoin se toimii toisellakaan kertaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu