Kalevan perillä. Kuukausi sitten siitä saatiin kuvaa riistakameraankin ja eläin on tehnyt tuhojaan mm. mehiläisyhdyskunnille paiskomalla kennoja ympäriinsä.
Nälkäisen karhun tiedetään käyskentelevän
nöpönallukka
14256
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Se on saanut mehiläiset varsin vihaisiksi, kun viidenkymmenen metrin päässä rikotuista pesistä vielä mehiläinen tuli pistänään viatonta uimaria kaulaan.
Hurjistui kunnolla posket pullollaan mopinvarren kanssa
Se.
Joo.
Oli kuulemma preitilässä käyneskellyt .tassun jäljistä oli tunnistettu.
Ooh.
Älkää hyvät ihmiset jättäkö roskapussejanne yöksi ulko-ovillenne se karhu oli sellaisen haistanut ja mennyt pihoille etsimään lisää ruokaa.
Variksetkin niitä levittää ja ruokaa etsivät, ei karku ainut ;)
Juu, ja harakat vasta koko piruja ovatkin. Kerran jäi kompostiroskis yöksi ulos, kun vanhat kalansuolet haisivat ja aamulla ne olivat jo pitkin pihaa.
Mikäs suolissasi oli vikana kun ei vaakuille kelvanneet ?
Ei se lintu ajattele että sotkua tulee, ja siitä suututaan.Etsii vain ruokaa selviytyäkseen.
Jos tuo haittaa, kannattaa sulkea niin ettei linnut pääse.
Itse jätän herkkuja välillä linnuillekkin, ei niilläkään aina helppoa luonnossa ole.
Itse pidän linnuista, harakoistakin.
Toiset houkuttelee karhuja pihaansa roskapusseilla,ja toiset ilveksiä irtokissoilla.
Sitten kun luonnon eläin ilmestyy houkuteltuna pihaan, sepäs onkin sitten suuri kauhistus, vaikka on täysin omasta toiminnasta johtuvaa.
Roskat roskikseen, ja kissat sisälle.Niin pysyvät luonnonelukat luonnossa.
Vanha juttu tämä jo niin
Paikalliset riistamiehet ajelleet öitä ja etsineet sitä tuloksetta. En tiedä vieläkö öisi
N etsivät.
Aijaa