Faith Factor - tiedoksi vanhemmille!

http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lähellä/nilkka-irtosi-jalasta-lue-pieksämäellä-köysiradalta-pudonneen-tytön-tarina-188298

Yrittäjä Harri Järvensivun mukaan vakuutuksen puutteesta kerrotaan nykyisillekin asiakkaille 'mikäli se sattuu tulemaan puheeksi'

Käsittämätöntä!
8761
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olen aina luullut että tuonkaltaisessa toiminnassa on vastuuvakuutus pakollinen.

Tietoni on ajalta ennen kokoomusta ja leipäjonoja.

Äänestä

Useilla lapsilla on nykyisin vapaa-ajan vakuutus, joten minusta n jörkeenkäypää, että jos haluaa harrastaa jotakin, niin hoitaa itse omat vakuutuksensa.
Kaikenlaisissa harrastuksisa voi sattua jotakin, ja varsinkin tällaisissa hieman erikoisissa. Harratajat (ja varsinkin laten vanhemmat) voisivat olla itse hieman aktiivisempia, eivätkä pidä kaikkea itsestäänselvänä.

Äänestä
  • Oletko varma että kaikki lapsivakuutukset tuollaisen korvaa?
    Epäilen.
    Järjestäjä on vastuussa.
    Sitä ei pakoon suomessa pääse.
    Eli on korvausvelvollinen jos ottaa maksua tapahtuman järjestämisestä.

    Äänestä

No voi kamala. Iteppähän meni.

Äänestä

Missähän se Jeesus nyt oikein piileskeli?

Ostakaa palvelut oikeilta yrityksiltä, eikä miltään hihhuleiden puuhapajoilta, joilla ei jutun mukaan ole edes luottotietoja.

Äänestä
  • Ei tähän Jeesusta tarvitse sotkea, jos yrittäjällä on vakuutukset hoitamatta.

    Äänestä

Oikeuteen!
Löytyy, korvausvelvollinen.
Joko yrittäjä tai tilaaja.
Ei mitään epäselvää.
Tässä tapauksessa hyvä asianajaja vaan hakuun.
Ja haastetta menemään.
Ja jos vielä kirkon palveluksessa yrittäjä.se on potkun paikka.
Ristiriitaista toimintaa. Ja sotkeeko nyt oma yritys. Kumpi päätoiminen? Oman ja vieraan.
Töissä nuoriso ohjaajana ja tekee palveluita .Omiin seurakunnan tapahtumiin?
Onko kilpailutettu? Vai pidetty itse selvyytenä.
Nyt on kirkkokin pikkaisen hakoteillä.
Vai onko päässyt kaveri suheraamaan omineen?
Kuka on vastuussa seurakunnan puolelta?

Äänestä

Ei taida enää olla toimintaa tuolla yrityksellä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reberbahn kirjoitti:

http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lähellä/nilkka-irtosi-jalasta-lue-pieksämäellä-köysiradalta-pudonneen-tytön-tarina-188298

Yrittäjä Harri Järvensivun mukaan vakuutuksen puutteesta kerrotaan nykyisillekin asiakkaille 'mikäli se sattuu tulemaan puheeksi'

Käsittämätöntä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu