Väkivalta ei ole rikos, oikeatieto väärässä paikassa on Suomessa

Lainaus:

Suomessa tuomituista muista kuin liikennesakoista 98 prosenttia on alle 2 000 euroa, 86 prosenttia alle tuhat euroa. Törkeistä pahoinpitelyistä ja raiskauksista puolet tuomitaan ehdollisina vankeusrangaistuksina. Pahoinpitelyistä selviää päähän taputtamisella tai pienillä sakoilla.

Virheellisen veroilmoitusmerkinnän, jonka vaikutus verojen määrään on nolla euroa, täytyy olla rikoksena hirmuinen, kun siitä määrätään ilman oikeuskäsittelyä 5 000 euron veronkorotus.

Konkurssi on rikos verotulojen käyttämistä vastaan

Verotuskäytäntöä on kiristetty ja samaan aikaan syytekynnys konkurssien jälkeen on madaltunut. Yrittäjät halutaan lyödä konkurssin jälkeen moukarilla niin lyttyyn, ettei varmasti siitä enää tokene. Jos yrittäjien lapset jatkavat yrittäjinä, heidän liiketoimintansa tutkitaan täikammalla, sillä konkurssi on rikos kolmanteen ja neljänteen sukupolveen.

Yhteiskunta katsoo raskauttavaksi sen, ettei konkurssiyrittäjä enää tuo verotuloja valtion pohjattomaan kankkulan kaivoon. Siksi rangaistukset ovat enemmänkin kosto, koska konkurssin jälkeen yrittäjillä ei ole mitään. Viranomaiset kuvittelevat, että ankarat tuomiot ovat pelote yrittäjille, ettei konkurssiin jouduttaisi. Todellisuudessa ne ovat tehokas pelote yrittäjyyttä harkitseville.

Kiristynyt verotus heijastuu kaikkialle. Eräs yritys osallistui julkiseen tarjouskilpailuun. Se oli maksanut kaikki verot ja eläkemaksut. Tarjous hylättiin, koska verotilillä oli viiden euron myöhästymismaksu yhden päivän viiveestä. Verovelkatodistus oli puhdas.

Brobonon päivän sana:

Konkurssin tehneen yrittäjän on hyvä harkita asiantuntijan avustuksella, olisiko liike-idea kannattava kevyemmän verotuksen maassa, kuten Virossa. Ei ole huonoja yrittäjiä, on vain huonoja kirjanpitäjiä ja valtioita, jotka tekevät laillisesta yrittämisestä mahdotonta. Onhan se epäreilua, jos samalla yrittämisellä toinen saman alan yrittäjä tienaa 30% enemmän kuin Suomalainen yrittäjä.

Halutaanko yrittäminen tuhota Suomesta?

Suomessa on kolme kaltioin kohdeltua kansanryhmää: yrittäjät, autoilijat ja omassa asunnossa asuvat. Heidät voidaan pusertaa kuiviin, koska kiristyneet velvoitteet on maksettava, jotta ylipäätään olisi oikeus elää. Samaan aikaan yhteiskunta on tulvillaan erilaisia vapaamatkustajia, jotka eivät koskaan laita tikkua ristiin elämänsä eteen. Vapaamatkustajia ovat myös julkisin varoin turhanaikaisia töitä tekevät henkilöt, joiden palkkatasosta suurin osa yrittäjistä voi vain haaveilla.

Eilen Suomessa uutisoitiin Valtionvarain ministeriön aloittavan sisäiset budjetti neuvottelut. Pitkän linjan menestynyt yrittäjä Mika Mäkeläinen kommentoi asiaa seuraavasti:

"Sanattomaksi vetää. Miten tällä samalla hölmöilyn tiellä jatketaan edelleen? Jälkipolvet maksavat tästä kaikesta ison laskun veronkorotuksina ja huonontuneina palveluina. Surullista seurata miten Suomi ajetaan vuosi vuodelta tukalampaan tilanteeseen. Arkadianmäellä työnnetään pää sorakasaan, sillä Antti Rinteen haastattelusta selviää, että budjetin pohjaa lähdetään tekemään siitä oletuksesta, että kansantuote kasvaa ensi vuonna 1,4 prosenttia."

Surullisinta on huomata miten Suomalainen valtionjohto on täysin pihalla asioista julkisuudessa esittämien kommenttiensa valossa. mm. Mikael Jungren kommentoi asiaa seuraavasti lausunnossaan facebookissa:

"VMn talousennustetta tehdään ihan ammattimaisesti eikä sitä vedätetä. Aiemmin se arvioi kasvua alakanttiin, nyt yläkanttiin. Euroopassa taisi olla paras veto vähittäiskaupassa 7 vuoteen eli ei tuo mistään tuulesta temmattu ole.

Jos jälkipolvet tulee 20 vuoden päästä niin siihen väliin mahtuu vielä vähintään pari lamaa. Ei tämä vuoden 2015 budjetti niitä kiinnosta höykäisen pöläystä.

Ei minua Suomen julkinen velka huoleta. Minua huolettaa keskittynyt, suljettu markkina. Raskaat rakenteet. Yksipuolinen vienti (investointihyödykkeet). Kehno strateginen osaaminen, heikko riskinottohalu ja ei-niin-osaava markkinointi suomalaisissa yrityksissä."

JUNGNERIN MUKAAN SUOMALAISIA YRITYKSIÄ VAIVAA MARKKINOINNIN OSAAMATTOMUUS???

Jos yrittäjä Suomessa saa ulkomaista kolleegaansa vastaan -30% pienemmän vuosiansion (jota kutsutaan palkaksi) samalla työllä ja markkinoinnilla, josta ulkomaalainen vastaava yrittäjä käärii tuon 30% palkkana itselleen "yrittämisestä".

Sanomattakin selvää on, että tällä politisoinnilla halutaanko yrittäminen tuhota Suomesta kokonaan

Jos olet yrittäjä - äänestä jaloillasi, jos haluat saada yrittämisestäsi sinulle kuuluvan palkan.
1222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

BroBono kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu