vieläkin haluan takaisin

Mies jätti puoli vuotta sitten, liika kiire ja stressi sai epäilemään suhdettamme molemmin puolin. Lopulta mies päätyi eroon kun painostin antamaan nopeasti jonkin vastauksen. Siitä asti jatkoimme ystävinä ja panokavereina. Välillä tuli tunteita vuodatettua tälle exälle oiken olan takaa, mikään ei kuitenkaan muuttunut. Ahdisti kuulemman vieläkin liikaa ajatus suhteesta. Pari kertaa mies kuitenkin myönsi haluavansa mut takas mutta sitten ei kuitenkaan. Erosta on nyt puoli vuotta. Vieläkin olemme ystäviä ja harrastamme seksiä, tunteista puhuminen kuitenkin jäi. Olimme kuitenkin todella läheisiä. Eilen kuitenkin tunnustin että haluan uuden yrityksen. Mies ei halua, ei ole enään mitään tunteita minua kohtaan. Haluaa olla pelkkä ystävä. Seksiä ja läheisyyttä on ollut, koska se on kuulemman kivaa. Kivaa kenen tahansa kanssa, ei mitään tunteita siis. Olen niin rikki. Itkettää töissä, en jaksaisi elää. En voi vain unohtaa niitä yli 2,5 hyvää vuotta yhdessä kun kasvettiin kiinni toisiimme. Haluan kuolla tämän tunteen kanssa. Mihin ne miehen tunteet meni? En ymmärrä. Nyt emme luultavasti voi pitkään aikaan enää ystävinäkään nähdä. Harmittaa mutta pakko oli oikeat tunteet kertoa.
3515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Parhaiten pääset yli kun et ole ukon kanssa tekemisissä. Seksikin vahvistaa kuitenkin sinulle aina sitä tunnetta vaikka toisella ei niitä oliskaan. Aika parantaa ja uudet kujeet vain tulevaisuuteen korjaa asiaa. Jaksamista sulle!

Äänestä

Parhaiten pääsee yli, kun lopettaa seksinkin exän kanssa. Toki jos tahtoo itseään kiduttaa lisää, niin antaa mennä vaan. Itse teen niin, että lopetan yhteydenpidon ja kun on löytynyt uusi mies, niin ihan sama mitä entinen hommailee. Kai sitten ystävyyskin onnistuu.

Äänestä

Erosta toipuminen kestää kauan, riippumatta siitä oletko jätetty, vai jättäjä.
Kummankin elämä on sekaisin, ja järkeviä päätöksiä tai lupauksia on turha odottaa.
Paluu yhteen voi tapahtua vain, kun kumpikin on käynyt läpi eroprosessin kaikessa rauhassa.
Tilastojen mukaan jopa muutama prosentti eronneista onnistuu siinä:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyllästynyt kirjoitti:

Mies jätti puoli vuotta sitten, liika kiire ja stressi sai epäilemään suhdettamme molemmin puolin. Lopulta mies päätyi eroon kun painostin antamaan nopeasti jonkin vastauksen. Siitä asti jatkoimme ystävinä ja panokavereina. Välillä tuli tunteita vuodatettua tälle exälle oiken olan takaa, mikään ei kuitenkaan muuttunut. Ahdisti kuulemman vieläkin liikaa ajatus suhteesta. Pari kertaa mies kuitenkin myönsi haluavansa mut takas mutta sitten ei kuitenkaan. Erosta on nyt puoli vuotta. Vieläkin olemme ystäviä ja harrastamme seksiä, tunteista puhuminen kuitenkin jäi. Olimme kuitenkin todella läheisiä. Eilen kuitenkin tunnustin että haluan uuden yrityksen. Mies ei halua, ei ole enään mitään tunteita minua kohtaan. Haluaa olla pelkkä ystävä. Seksiä ja läheisyyttä on ollut, koska se on kuulemman kivaa. Kivaa kenen tahansa kanssa, ei mitään tunteita siis. Olen niin rikki. Itkettää töissä, en jaksaisi elää. En voi vain unohtaa niitä yli 2,5 hyvää vuotta yhdessä kun kasvettiin kiinni toisiimme. Haluan kuolla tämän tunteen kanssa. Mihin ne miehen tunteet meni? En ymmärrä. Nyt emme luultavasti voi pitkään aikaan enää ystävinäkään nähdä. Harmittaa mutta pakko oli oikeat tunteet kertoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu