Mitä kannattaisi heinä-/elokuun vaihteessa laittaa kasvamaan?

Pari viikkoa sitten (18.07.2014) kylvin lehtisalaattia, punajuurta ja perunaa.
Tulisiko vielä mieleen jotain, jota kannattaisi vielä tähän aikaan eli heinäkuun lopussa/elokuun alussa kylvää, ja joka ehtisi vielä antaa satoa ennen talven tuloa?
Ehtisikö herne tai papu?
4192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Retiisi

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi "saviruoho".

    Retiisiä kylvin myös 18.07.2014 eli kaksi viikkoa sitten. Jo neljän päivän kuluttua näkyi vihreitä retiisien alkuja ja nyt ovat retiisit jo n. 10 cm:n korkuisia. (Punajuurta olinkin kylvänyt jo kesäkuun puolella.)

    Kylvin torstaina (31.07.2014) sokeriherneitä omasta, juuri kypsyneestä sadostani. Teinkö virheen, sillä herneet olivat vielä vihreitä ja vielä parhaita syötäviä? Itävätkö ja kasvavatko nämä herneet, ja jos näin, niin saanko satoa vielä tänä vuonna vai meneekö ensi vuoteen? Kaupoissa ei nimittäin enää ollut siemeniä myynnissä, joten jouduin käyttämään omaa tuoretta satoani.

    Äänestä

Ei tartte mennä kauppaan ostamaan kalliilla herneen siemeniä.
Osta paketti herneitä (siis herneitä joista keitetään hernesoppaa) ja siitä vaan maahan! Ihan samoja herneitä kuin niissä pusseissakin!

Äänestä
  • Tiedän, mutta halusin sokeriherneitä.

    Lueskelin, että siemeneksi käytettävät herneet pitäisivät olla ylikypsiä, ruskehtavia ja palkojen kuivia. Pitäneekö paikkansa, mikä mahtaa olla itävyys tuoreista herneistä? Muutaman viikon päästähän sen näemme.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jussi_H kirjoitti:

Pari viikkoa sitten (18.07.2014) kylvin lehtisalaattia, punajuurta ja perunaa.
Tulisiko vielä mieleen jotain, jota kannattaisi vielä tähän aikaan eli heinäkuun lopussa/elokuun alussa kylvää, ja joka ehtisi vielä antaa satoa ennen talven tuloa?
Ehtisikö herne tai papu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu