Kun avopuoliso EI SUOSTU eroamaan?

Tilanne se, että olen 1,5kk sitten sanonut haluavani erota avopuolisostani. Saman katon alla eletään edelleen koska tämä puoliso ei vain suostu eroamaan.. sairasta! Olen ehdottanut talolainan siirtoa minun nimiini,ei kuulemma passaa. Eikä myybti ulkopuoliselle. Ja omiin nimiin hänellä ei ole mahdollisuutta lainaa saada. Mitä ihmettä voin siis tehdä?? Olen nyt jumissa tässä paskassa. Olen siis vankina tämän taloasian kanssa. Voinhan toki vain muuttaa pois ja maksakoon molempien lainaosuutta mutta hänellä ei tule se maksettua joten joudun kuseen. Ja tyhmähän se on jos maksaa ja puolet talosta kuuluu silti minulle
9696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Lakimiehen puheille.
Ilmaistakin oikeusapua saa, jos on varaton.
Asioista saa selkoa kun on oma-alotteinen ja hakee.
Kaikilla kai nykyisin on puhelimet ja netit?

Äänestä

Sivusta seurasin tuttavani taistelua vastaavanlaisessa tilanteessa. Ovat edelleen saman katon alla kun puoliso ei suostu muuttamaan pois aikaa on kulunut jo viisi vuotta. Toinen osapuoli on niin väsynyt ja uuvuksissa taistelusta että on heittänyt jo pyyhkeen kehiin. Molemmilla on uudet suhteet, en ymmärrä tätä tilannetta lainkaan.Ehkä kiusa se pienikin kiusa on toiselle....

Äänestä
  • Oli avo tai avioliitossa niin toinen joko lunastaa talon itselleen tai sitten myydään pois ja jos toinen ei suostu niin silloin lakihenkilö paikalle joka purkaa yhteissen omaisuuden ja se myydään vaikka väkisin ja se siitä. Toinen tapa on hakkkia häätö sille joka ei pysty lunastamaan asuntoa itselleen ja paperit siitä että asunto vain toisen nimiin ja se siitä.

    Äänestä

Pyydä miehen ja sun lähisuku paikalle ja pyydä heiltä tukea. Jos Mun aikuinen poikani käyttäytyisi noin, piinaisi toista ihmistä, niin haluaisin olla tukena ja puhua järkeä urpolle. Suvussa saattaa olla voimaa.
Lakimies myös hyvä ehdotus. Kallista mut maksaa itsensä takaisin.

Äänestä
  • Ei MISSÄÄN NIMESSÄ mitään sukua paikalle! Mun ex-avomiehen vanhemmat yritti jatkuvasti tunkea meille puhumaan siitä, miksi erotaan ja mä meinasin vain piestä ne.

    Äänestä

  • EI sukua paikalle! kirjoitti:

    Ei MISSÄÄN NIMESSÄ mitään sukua paikalle! Mun ex-avomiehen vanhemmat yritti jatkuvasti tunkea meille puhumaan siitä, miksi erotaan ja mä meinasin vain piestä ne.

    Kurjaa et sulla on tollanen kokemus. Mut jollekin se voi toimia.

    Äänestä

Ota yhteys juristiin, kyseessähän on yhteisomistuksen purku.

Äänestä

Olisi mielenkiintoista tietää miten tossa sitten oikeesti käy, jos lakien mukaan mennään?

Eli jos erotaan ja toinen maksaa sitä yhteistä lainaa pois ja toinen jo asuu eriosoitteessa kuuluuko sille toiselle tosiaan puolet vielä myöhemminkin? Vai katsooko laki sen, että on muuttanut pois erotarkoituksessa ja siitä lähtien omaisuuteen ei ole oikeutta?

Ilman oikeuden päätöstä johon voi mennä vuosia ei varmasti saa toista häädettyä tai pakotettua myymään omaisuutta?

Ihan vitun paskamainen tilanne!!!

Myynti hyvään aikaan on oikeesti paras mun mielestä näissä -molemmat sais aloittaa puhtaalta pöydältä.

Äänestä
  • Jos talo on molempien nimiin (puoliksi) ostettu, niin se yhdessä (puoliksi) omistetaan siitä riippumatta, asutaanko siinä yhdessä vai ei. Samoin tietysti yhteistä asuntolainaakin tulee yhdessä (puoliksi) lyhentää asumisesta riippumatta. Jos toinen osapuoli maksaa yli oman osuutensa, hänelle syntyy vastaavan suuruinen saaminen maksunsa laiminlyöneeltä, ja se kuitataan kauppahinnan jaossa.

    Toisaalta se, joka yksin asuu yhteisesti omistetussa asunnossa, on velvollinen hyvittämään toista osapuolta (joka maksaa vuokraa muualla asumisestaan) tästä saamastaan asumisedusta. Edun arvo on puolet vastaavan asunnon kohtuullisesta käyvästä nettovuokrasta. Sekin tulee ottaa huomioon kauppahintaa jaettaessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eijaksa kirjoitti:

Tilanne se, että olen 1,5kk sitten sanonut haluavani erota avopuolisostani. Saman katon alla eletään edelleen koska tämä puoliso ei vain suostu eroamaan.. sairasta! Olen ehdottanut talolainan siirtoa minun nimiini,ei kuulemma passaa. Eikä myybti ulkopuoliselle. Ja omiin nimiin hänellä ei ole mahdollisuutta lainaa saada. Mitä ihmettä voin siis tehdä?? Olen nyt jumissa tässä paskassa. Olen siis vankina tämän taloasian kanssa. Voinhan toki vain muuttaa pois ja maksakoon molempien lainaosuutta mutta hänellä ei tule se maksettua joten joudun kuseen. Ja tyhmähän se on jos maksaa ja puolet talosta kuuluu silti minulle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu