Trivagon mainos

Trivagon mainos ärsyttää todella paljon! Se tulee jatkuvasti ja lukuisia kertoja joka päivä TV3:ssa. Luuleeko toimeksiantaja jonkin positiivisen vaikutuksen tekevänsä katsojaan? Asia on ihan päinvastoin. Minä käännän sen vuoksi aina toiselle kanavalle. Vuosikymmeniin ei ole mitään mainosta niin paljon pyöritetty kuin nyt Trivagon mainosta. Kaikenlisäksi se on todella huono ja antaa tosihuonon kuvan Trivagosta. Heillä varmaan on muukin toiminta saman tasoista.

Miten voidaan laittaa noin persoonaton "tyttönen" lukemaan mainosta, jonka sanomaa hän ei itse ole selvästikään sisäistänyt. Häneltä puuttuu karisma ja vaikutusvalta eikä hän ole uskottava. Hänellä ole "luonnetta". Miten tyhmää toimintaa! Vaikka en saisi mitään alennusta niin Trivagoa en käytä. Se saa kielteisellä tavalla karvat pystyyn minussa. Kaikenlaisia mainosasiantuntijoita sitä onkin. Nyt eletään sentään jo vuotta 2014.

Laittakaa kypsä nainen tai mies, joka tietää mitä tahtoo mainokseenne.
7580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"kuule " jos minua todella ärsyttää sanon itselleni että ärsyttäköön vielä kovemmin kuin myös tuntukoon vielä pahemmalta tulkoon tuskaakin jos on tullakseen vieläkin jos sitä on tarjolla Tunteet pelkästään ei ketään tapa Kyllä sä osaat vaikka et vielä Tiedä osaavasi.

p.s hyvä kesää

Äänestä

mikä mainoksessa voi ärsyttää muita kuin joitakin mummuja ja ukkeja, joilla on liian vähän oikeita ongelmia.

Äänestä

Trivagon mainoksessa ärsyttää eniten sen lässyttävän ämmän ääni ja lisäksi se, että mainosta tungetaan miltei joka ikiseen mainoskatkoon.
Toinen mainos mikä ärsyttää melkein yhtä paljon on se vessapaperimainos joka alkaa "sinulla on iho" -lauseella. Persereiän ympärys on kuitenkin niin pieni osa ihmisen ihosta että sille kyllä riittäisi pienenmpikin johdanto. Tässäkin mainoksessa on kanssa joku lässyttävä ämmä äänessä.
Ajattelevatkohan näiden mainosten tilaajat sitä, että tällaiset mainokset saattavat hyvin nopeasti kääntyä markkonoimiensa tuotteiden ja palvelujen vastaiseksi. Eli ihmiset alkavat karttaa näiden ostamista tai palvelujen käyttämistä. Itse en käytä trivagon palveluja ja vessapaperikin on jotain muuta kuin tätä ärsyttävästi mainostettua.

Äänestä
  • Haha, minuakin ärsyttää tuo **tun soft embon mainos. Kyseinen tuote on ollut mulla ostokiellossa jo vuosia, sillä jotenkin sitä mainostamaan valitaan aina harvinaisen vastenmielisiä tuotoksia.
    Mutta Trivagon mainos vetää kyllä pohjat kaikesta. Miten voi ihmisellä olla niin käsittämättömän raivostuttava puhetapa!

    Äänestä

Mennessäni hotelliin, hinkkaan itseäni kaiteeseen ja tyydytyn siihen. En ole väsynyt päivällä koetusta, joten parasta on huone. Seurallekaan en anna arvoa, kuten mainos ei sille arvoa anna.

Panin tämän merkille kesän matkailun yhteydessä, sillä sinkkumatkailua ei suuressa määrin ole edes olemassa?

Kuka lesbo on tämän mainoksen tehnyt? Massat ovat heteroita ja kokemuksensa jakamaan haluavia toisen sukupuolen tai lastensa kanssa,

Äänestä

Hei siis trivagon mainos niin raivoruuva, ärsyttävä ja joka kanavalta, ei ole mitään halpaa, kyllä suoraan hotellista tulee halveve. Maksi, tekopirtertä. Ttrnnäistä. Läsdytvä ä mmmä!!!! Anonyymi

Äänestä

HEI NIIN JUST, VIELÄ. 2SIN KAPPALEIN, JOKA TUUTISTA, EI OLE MITÄÄN HALPAA HAKEA JOSTAIN SIVUSTOILTA HOTELLIA, KUN USKOTTELEVAT, SUORAAN HOTELLISTA HAKEA IHAN HUIJAUSTA ÄRSYTTÄVÄ ÄIJÄT RRR ANONYYMI

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tosi ärsyttävä! kirjoitti:

Trivagon mainos ärsyttää todella paljon! Se tulee jatkuvasti ja lukuisia kertoja joka päivä TV3:ssa. Luuleeko toimeksiantaja jonkin positiivisen vaikutuksen tekevänsä katsojaan? Asia on ihan päinvastoin. Minä käännän sen vuoksi aina toiselle kanavalle. Vuosikymmeniin ei ole mitään mainosta niin paljon pyöritetty kuin nyt Trivagon mainosta. Kaikenlisäksi se on todella huono ja antaa tosihuonon kuvan Trivagosta. Heillä varmaan on muukin toiminta saman tasoista.

Miten voidaan laittaa noin persoonaton "tyttönen" lukemaan mainosta, jonka sanomaa hän ei itse ole selvästikään sisäistänyt. Häneltä puuttuu karisma ja vaikutusvalta eikä hän ole uskottava. Hänellä ole "luonnetta". Miten tyhmää toimintaa! Vaikka en saisi mitään alennusta niin Trivagoa en käytä. Se saa kielteisellä tavalla karvat pystyyn minussa. Kaikenlaisia mainosasiantuntijoita sitä onkin. Nyt eletään sentään jo vuotta 2014.

Laittakaa kypsä nainen tai mies, joka tietää mitä tahtoo mainokseenne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu