Miksi kirjoittamaansa viestiä ei voi korjata?

Usein haluaisi muuttaa lähettämäänsä viestiä, väärinkäsitysten välttämiseksi.
Nyt tämä ei onnistu, miksi ei?
7249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

enempi harkita, mitä kirjoittelee, tuollaista on opastettu jo 90-luvulta lähtien nettikeskusteluissa.

Äänestä

Itsekään en kannata viestien muokkaamista jälkikäteen. Tosiaan ei ole mikään kiire kirjoittaa, ja jos on kiire, kirjoittaa myöhemmin. Siinä on paljon aikaa harkita mitä kirjoittaa.

Väärinkäsityksiä sattuu internetissä kun ei voi ilmaista eleillään ja ilmeillään miten asiansa viestii. Sitä varten apuna ovat hymiöt. Ja joskus väärinkäsityksiä sattuu, koska kirjoittajaa ei tunne, eikä voi sen perusteella tehdä päätelmiä tekstistä.

Niin tai näin, tekstien muokkaaminen tekisi keskusteluista yhtä valtavaa sotkua. Sieltä täältä ruvettaisiin kesken keskustelun muokkailemaan sisältöä miten sattuu. Huono idea.

Äänestä
  • Aloittaja

    Näillä palstoilla heitetään pääsääntöisesti herjaa, jos olette huomanneet?
    Siinä mielessä ehdotukseni on turha.

    Ajattelin asiallista kommentoijaa, jolle merkitsee lähettämänsä asian sisältö.

    Äänestä

  • old_profile_85717 kirjoitti:

    Näillä palstoilla heitetään pääsääntöisesti herjaa, jos olette huomanneet?
    Siinä mielessä ehdotukseni on turha.

    Ajattelin asiallista kommentoijaa, jolle merkitsee lähettämänsä asian sisältö.

    Samaa mieltä akihito53rr:n kanssa. Olen toisella palstalla havainnut hyväksi sen, että siellä viestejä saa muuttaa tunnin kuluessa kirjoituksesta ja poistaminen onnistuu vain vuorokauden sisällä tehtynä (muulloin pyydettävä yp:ltä lupa).

    Toki tulee harkita sanojaan aina kun kirjottaa, mutta mulla ainakin tapahtuu kirjoitiuslapsuksia tämän tästä ja semiperfektionistina ketuttaa kun joku on väärin.

    *tarkistaa nyt joka sanan*

    Äänestä

  • UPDATE_10577433 kirjoitti:

    Muodostuu, että joku kun ehtii vastaamaan alkuperäiseen viestiin, muutettu viesti onkin erilainen, tämä on tuottanut ongelmia muuallakin, keskusteluketju muuttuu käytännössä järjettömäksi noiden muokkausten takia.

    Pitää vaan opetella kirjoittamaan kerrasta asiaa ja pysyä asian takana

    Äänestä

Oikeastaan tarkoitin että yp:ltä apua, eikä lupa.

Niinku et perhana.

Äänestä
Aloittaja

Miksi ylläpito ei kommentoi mistään?
Onko siellä ketään?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_85717 kirjoitti:

Usein haluaisi muuttaa lähettämäänsä viestiä, väärinkäsitysten välttämiseksi.
Nyt tämä ei onnistu, miksi ei?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu