Jyrsijä eläinrakkaalle opiskelijalle :>

Olen muuttamassa elokuussa yksin tilavaan kaksioon rauhalliselle alueelle ja haaveilen lemmikkiä kaverikseni. Minulla on aikaisemmin ollut hamstereita (syyrialaisia ja talvikoita) sekä kesyrottia. Olen myös työskennellyt pieneläinhoitolassa joten kokemusta on jonkin verran muistakin.
Opiskelujen suhteen tietysti olisi hyvä jos lemmikki olisi ilta-aktiivinen jottei sen tarvitsisi viettää paljon aikaa itsekseen. Minulla on tallella keskikokoinen jyrsijähäkki ja tuttavallani on ylimääräinen tilava kanihäkki.
Minulla ei ole harrastuksia joten aikaa on koulun lisäksi viettää paljon aikaa lemmikin kanssa.
Ehdotuksia ja kokemuksia lemmikinhoidosta opiskelun ohella? :D
2271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mulla on rottia, jotka on vallanneet ulkoiluunsa yksiön makuuhuoneen, ja keittiössä asui vielä hetki sitten kääpiöluppa vapaana :) Seuraeläintä jos kaipaa, niin paras vaihtoehto on rotat, marsut, kanit tai chinchillat. Niillehän kaikille olisi paras asustella kaverin kanssa, niin omistajan poissaolo ei niin haittaa.

Kanissa tykkäsin, kun sitä voi viedä pihalle valjaissa. Kanihan ei ole häkkieläin, vaan sille on parasta saada asua vapaana yhdessä huoneessa, tai ainakin isossa aitauksessa. Onneksi kanille on verrattain helppo järjestää turvallinen ympäristö, koska se ei kiipeä niin kuin rotat, vaikka pomppiikin taitavasti.

Äänestä
  • rotat tai hiiret? ainakin rotat on seurallisia, ja molemmat aamu ja ilta aktiivisia. en suosittelisi kania tai marsuja, sillä ainakin meillä ne on ollut vain päivä aktiivisia.> marsut heräsi n. 4-5 aikaan temmelsivät 11 saakka, nukluivat päikkärit ja sit iltapäivällä puuhasivat taas, kani samantyylinen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


elinney kirjoitti:

Olen muuttamassa elokuussa yksin tilavaan kaksioon rauhalliselle alueelle ja haaveilen lemmikkiä kaverikseni. Minulla on aikaisemmin ollut hamstereita (syyrialaisia ja talvikoita) sekä kesyrottia. Olen myös työskennellyt pieneläinhoitolassa joten kokemusta on jonkin verran muistakin.
Opiskelujen suhteen tietysti olisi hyvä jos lemmikki olisi ilta-aktiivinen jottei sen tarvitsisi viettää paljon aikaa itsekseen. Minulla on tallella keskikokoinen jyrsijähäkki ja tuttavallani on ylimääräinen tilava kanihäkki.
Minulla ei ole harrastuksia joten aikaa on koulun lisäksi viettää paljon aikaa lemmikin kanssa.
Ehdotuksia ja kokemuksia lemmikinhoidosta opiskelun ohella? :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu