Olen kyllästynyt vaimooni.

Olemme olleet naimisissa 15 vuotta , Vaimoni on aasialainen. Meillä on ihanat lapset 12 ja 10 vuotiaat pojat. Kotona vaimo on ahkera ja hoitaa kyllä hienosti lapset ja ruuan pöytään sekä siivoamisen, mutta ei seksiä ei sitten millään eli aikasemmin jouduin vonkaamaan ja ruinaamaan yleensä pää oli kipeä tai väsyttää tai jotain muuta sen tapaista selitystä ettei vaan tarvinnut antaa. Silloin harvoin kun sitä sitten sai niin laatu oli surkeaa hänestä näkyi ettei häntä kiinnosta yhtään. Tätä on jatkunut yli kymmenen vuotta ja päätin parivuotta sitten etten enää ruinaaa kun on kerran niin vaikeeta ajattelin että jos hän sitten kertoisi kun haluaa eli seksi loppui siihen, meillä on ollut seksiä kotona kerran tänä vuonna ja minulle alkaa riittää ja ajattelin ottaa avioeron. Olen näistä asioista yrittänyt puhua mutta siitä ei tuu mitään. Ehkä hän kuvittelee että avioliittoon riittää se että hän tekee kotitöitä ja valmistaa ruuat, toki minäkin osallistun koti töihin mutta olen myös enemmän töissä. Ongelma on sekin vielä että jos eroan hänestä niin kuinka hän pärjää kun hän on kotoisin kambutseasta. Hän on ollut suomessa jo 20 vuotta eli eiköhän hän pärjää. Vituttaa kun kaikki muut asiat kotona toimii paitsi miehen pitäminen tyydytettynä. mitä mieltä olenko liian itsekäs jos otan avioeron?. haluaisin vaimon enkä kodin hoitajaa.
151612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Teeppä avioehto ensin ja sitten ero niin ei tartte omaisuutta puolittaa.

Äänestä

Toitko hänet tänne Suomeen, joten pidäpä huolikin, lisäksi on lapsenne.

Voitteko puhua asiasta. Kaksi eri kulttuuria on nyt vastakkain, miten kö. asiaa ajatellaan hänen maassaan ja tietääkö hän ylipäätään lainkaan noista sinun ajatuksistasi ja tunteistasi. Mikä mahtaa olla syy seksittömyyteen, miten tätä naista on kohdeltu lapsena ja nuorena naisena.

Asia on varmasti sinulle vaikea ja toivon, että et himosi vallassa tee päätöksiä, vaan ensin yritätte selvittää miksi vaimo ei halua seksiä.
Yksi mahdollisuus olisi asian kanssa mennä seksiterapeutille tai hyvälle naispuoliselle gynekologille, jotta vaimosi saisi kertoa asian itse.
Jos hän on kovin arka kertomaan lienee seksiterapeutti sellainen joka saisi tuon tunnelukon hänessä avautumaan, mutta naispuolinen ehdotttomasti.

Auta vaimoasi, olette saaneet kaksi lasta yhdessä, joten jotakin naisen kohdalla on nyt tapahtunut tai mitä se onkaan.
Uskon hänen siitä toipuvan, mutta se täytyy tapahtua hienotunteisesti häntä arvostaen.

Äänestä

Ai eikö nyt se kaunis simpsakka aasialaisnainen olekaan mitään? Te aasialaisvonkujat hohkaatte niin niiden perään että niiltä saa maailman parasta seksiä ja niiden pillukin on niin tiukka. HAHAH. Ihan oikein sulle:D

Seuraava vaimo venäjältä?

Äänestä

Voin jollain tavalla samaistua tarinaasi, paitsi että minä olen suhteessa puutteessa (miehellä eturauhasvaivoja). Meillä seksiä on yleensä kerran pari kahteen viikkoon mutta minä kun hurjastelisin paljon useammin. Ja se vie naiseuttani kun en saa seksiä, tottakai ymmärrän jos keppi on kipeä ja ei nouse niin no can do. Mutta sinun tarinasi vaikuttaa kuitenkin, että teillä on muuten kaikki hyvin. Ainoa puutos vain seksi, joka on kuitenkin yksi suhteen tärkeimmistä asioista, ei kuitenkaan tärkein. Minä en sinuna luovuttaisi, keskustele vaimosi kanssa ja jos sekään ei toimi, menkää perheneuvojalle. Tehkää kaikkenne liittone eteen. Teillä on kuitenkin perustukset kunnossa, se on jo paljon. Arvostan myös että olet kaiken tämän keskellä ollut uskollinen vaimollesi, se jos mikä on hienoa. Kokeile pieniä yllätyksiä, kehu vaimosi kauneutta, ja anna hänen tietää että hän on maailman kaunein nainen. Tuo esille että teidät on luotu yhteen. Tsemppiä, mutta jos mikään ei auta, en itse pystyisi jäämään suhteeseen, Kuitenkin meillä on vain yksi elämä.

Äänestä

Naiset on aika heikkona, jos mies pyytettömästi antaa suu. sek.siä. Aloita sillä.

Äänestä
  • ja paskat, varmasti suurin osa naisista moista touhua inhoaa yli kaiken.
    En ymmärrä mistä kummasta tämä suuseksi on oikein nyt nostettu esiin, ilmeisesti pornon kautta tullutta älyttömyyttä.

    Itse en kenenkään persettä nuole missään muodossa. Niin hyvää ei tule eteen että se tapahtuu, mutta en pidä itsekään siitä että joku nuolee minua perseestä, silmät silmien korkeudella ja suukkoja paljon suukkoja.

    Äänestä

  • Pornoa on kirjoitti:

    ja paskat, varmasti suurin osa naisista moista touhua inhoaa yli kaiken.
    En ymmärrä mistä kummasta tämä suuseksi on oikein nyt nostettu esiin, ilmeisesti pornon kautta tullutta älyttömyyttä.

    Itse en kenenkään persettä nuole missään muodossa. Niin hyvää ei tule eteen että se tapahtuu, mutta en pidä itsekään siitä että joku nuolee minua perseestä, silmät silmien korkeudella ja suukkoja paljon suukkoja.

    Mitäh, ei se mistään pornosta tule! Itse rakastan suuseksiä, enkä ymmärrä kuka sitä inhoaisi. Ja jos kirjaimellisesti oot persettä nuollut, sulla on mennyt suuseksin käsite vähän ohi.

    Äänestä

  • namnamnam kirjoitti:

    Mitäh, ei se mistään pornosta tule! Itse rakastan suuseksiä, enkä ymmärrä kuka sitä inhoaisi. Ja jos kirjaimellisesti oot persettä nuollut, sulla on mennyt suuseksin käsite vähän ohi.

    Onhan perseen nuoleminenkin suuseksiä. Homoseksuaalit ainakin tekee sitä. Se on silloin suuseksiä.

    Äänestä

"Haluan vaimo enkä kodinhoitajaa."
Tekstistäsi päätellen vaimo on tunteeton seksikone joka levittää jalat kun mies vonkaa.

Tiesitkö että vonkaaminen on todella epäseksikästä ja todella harvaa naista sytyttää?

Kannattaa katsoa peiliin. Jos nainen ei tahdo seksiä, kyseessä on:

-Olet huono pano. Sori, mutta jos et naista osaa tyydyttää, ei hän sitä seksiä myöskään halua.
-Ulkonäkösi on mennyt sellaiseksi, ettei häntä haluta, vaikka olisit kuinka hyvä sängyssä. En kuitenkaan tätä usko, koska no... jos joudut vonkaamaan, niin saattaa olla että kummassakin on kyse.

Ei nainen halua sitä seksiä nappia painamalla. Sama ongelma sulle tulee uudessakin suhteessa kun et osaa sitä munaas käyttää

Äänestä

Jos seksi on miehen pitämistä tyydytettynä, niin eipä ihme, ettei vaimoa pitkän päälle kiinnosta.

Äänestä

olisko sitten virolainen parempi, niistähän suomalainen mies pitää

Äänestä

Aasialainen nainen ja suomalainen mies. Väkisinkin tässä tulee mieleen, että seksi mitä nainen on saanu, on ollu niin huonoa ettei enään kiinnosta.

Yleensähän suomalainen mies ottaa aasialaisen naisen, kun ei suomalaista pysty tyydyttämään.

Sinä sitten kuvitteli,t että kun otat suuresta laupeudestasi ulkolaisen naisen vaimoksi, niin sehän levittää jalat jo pelkästä kiitollisuudesta.

Jos seksi ei tyydytä, niin miksi sitä harrastamaan. Aviopuolisolla ei ole mitään lain vaatimaa velvollisuutta suostua seksiin jos ei halua. (vaikka olisi ulkomaalainen)

Äänestä

Kaksi kertaa ainakin olet seksiä saanut, ei poikiasi muuten olisi syntyneet.
Eroa ja hanki rattotyttö harkitummin kuin aiemmin. Suomen yhteiskunta kyllä pitää huolen ex-perheestäsi, jos sinä et siihen kykene.

Äänestä

Sanonpahan vaan, että oli se vaimo aasialainen tai mikä tahansa, jos seksi ei toimi ei toimi muukaan. Minä en ainakaan jäisi suhteeseen jossa ei olisi seksiä ja läheisyyttä. Olen aika ajoin kärsinyt mieheni haluttomuudesta ja se on johtanut vääjäämättä tuomaan ongelmia muihin arjen asioihin. Ja seksi on nimenomaan arjen mukavuutta eikä mitään erikoisuutta juhlapyhinä!

Äänestä

Kerroit, että jouduit jo aiemmin vonkaamaan seksiä, jos seksiä oli. Niin miksi tämä on sinulle nyt yllätys? Ei tässä mitkään kulttuurierot taida olla. Nainen ei vaan ole yhtä seksuaalinen kun sinä.. Oli ennen ja on edelleenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lonely rider kirjoitti:

Olemme olleet naimisissa 15 vuotta , Vaimoni on aasialainen. Meillä on ihanat lapset 12 ja 10 vuotiaat pojat. Kotona vaimo on ahkera ja hoitaa kyllä hienosti lapset ja ruuan pöytään sekä siivoamisen, mutta ei seksiä ei sitten millään eli aikasemmin jouduin vonkaamaan ja ruinaamaan yleensä pää oli kipeä tai väsyttää tai jotain muuta sen tapaista selitystä ettei vaan tarvinnut antaa. Silloin harvoin kun sitä sitten sai niin laatu oli surkeaa hänestä näkyi ettei häntä kiinnosta yhtään. Tätä on jatkunut yli kymmenen vuotta ja päätin parivuotta sitten etten enää ruinaaa kun on kerran niin vaikeeta ajattelin että jos hän sitten kertoisi kun haluaa eli seksi loppui siihen, meillä on ollut seksiä kotona kerran tänä vuonna ja minulle alkaa riittää ja ajattelin ottaa avioeron. Olen näistä asioista yrittänyt puhua mutta siitä ei tuu mitään. Ehkä hän kuvittelee että avioliittoon riittää se että hän tekee kotitöitä ja valmistaa ruuat, toki minäkin osallistun koti töihin mutta olen myös enemmän töissä. Ongelma on sekin vielä että jos eroan hänestä niin kuinka hän pärjää kun hän on kotoisin kambutseasta. Hän on ollut suomessa jo 20 vuotta eli eiköhän hän pärjää. Vituttaa kun kaikki muut asiat kotona toimii paitsi miehen pitäminen tyydytettynä. mitä mieltä olenko liian itsekäs jos otan avioeron?. haluaisin vaimon enkä kodin hoitajaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu