Sopiva koira seuraksi liikuntarajoitteiselle vanhukselle?

Mielellään pieni tai keskikokoinen seurakoira, joka tykkäisi sylissä olemisesta ja rapsuttelusta. Pappa liikkuu rollaattorilla ja pyörätuolilla. Olisivat päivät kahdestaan noin 6-8 tuntia, muuten muu perhe 2 aikuista ja teini paikalla. Mielellään otettaisiin aikuinen koira. Luonne kiltti ja seurallinen, ei haukkuherkkä. Muita vaatimuksia ei ole. Mikähän olisi sopiva rotu?
2609
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voisitko ajatella Chihuahuaa?
Nukkuu päivät papan sylissä mielellään,korjaan kuorsaa.
Lisäksi chihu nauttii pitkistä lenkeistä ja antaa teineille kotona vähän koulutusvastusta.
Emännälle se on suloinen joka kerta kun jääkaapin ovi avataan ja isäntää se vahtaa ulospääsyn toivossa.Chihu on huvittava ja tuottaa valtavasti iloa omistajilleen.Varmaan kaikki koirat ja niiden omistajat ajattelevat näin,mutta chihu ainakin pelleilee ja järjestää chihutempauksia.
Minusta se on ihan paras kokoperheen koira.

Hyvänä puolena voi sanoa,etteivät ne hauku vaan haukahtelevat jos on jotain pakollista ilmoitettavaa.Karvaa ei lähde lainkaan jos ruokavalio on riittävän rasvainen.Pienenä koirana sitä ei tarvitse niin kovasti kouluttaa,koska hyvin palvelualttiina kouluttatuu itse.
Huoltovapaa.Kynsiä ei tarvitse leikata,jos pääsee juoksemaan päivässä tarpeeksi,eikä kylvetyksellekkään ole kummemmin tarvetta.On aikuisena hyvin perusterve,mutta pentuikäisenä saattaa olla kovat terkkari kulut.

Poikakoirilla on paha tapa merkata kaikki kodin tuolinjalat ja ovenpielet.Vieraiden lattialle unohtamat käsilaukut ja semmoiset.Kirjat lattioilla...
Eli chihun kanssa kannattaa jo valmistautua siihen,että merkkaa koko ikänsä ja hankkia kunnollinen moppi ja kunnon varasto etikkaa.Jos tämän kestää,niin hyvä koira on.

Äänestä
  • kiinanpalatsikoira.
    ei turhia hötkyile, vaan viihtyy rauhassa sylissä.
    Miestäni kuulostaa että perhe kaipaisi vähemmän energistä rotua kuin chihut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pappa pyörillä kirjoitti:

Mielellään pieni tai keskikokoinen seurakoira, joka tykkäisi sylissä olemisesta ja rapsuttelusta. Pappa liikkuu rollaattorilla ja pyörätuolilla. Olisivat päivät kahdestaan noin 6-8 tuntia, muuten muu perhe 2 aikuista ja teini paikalla. Mielellään otettaisiin aikuinen koira. Luonne kiltti ja seurallinen, ei haukkuherkkä. Muita vaatimuksia ei ole. Mikähän olisi sopiva rotu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu