Oireet tasan samat mitä naisilla rintatulehduksessa. Ainoastaan toisessa rinnassa, aluksi tuntui pieni möykky, joka tosin katosi. Sen jälkeen nänni on hieman löysempi kuin toinen mikä näkyykin selkeästi tietyissä lämpötiloissa ja tuntuu aralta. Esimerkiksi ihan t-paita saattaa ärsyttää tuota inhottavasti.
Voiko tämä olla tuo sama tila kuin imettävillä? Mitä tehdä? Mainittakoon että rakastan salitreenaamista rintalihas on kasvanut aika merkittävästi samaan aikaan kun oire on tullut. Ei mitään aavistusta olisiko näillä tekemistä toistensa kanssa. Mainittakoon myös, että maitotuotteita syön tosi paljon, ihan liikaa. Siis puhun nyt monesta litrasta maitoa ja useasta maitorahkasta päivässä. Ei jaksa ruokaa laittaa kun ei samassa osoitteessa naistakaan ole tällä hetkellä (itelleen nyt ei jaksa kokata, ei ole sen arvosta), joten ruokavalion muutoskin olisi viimeisin muutos mitä haluaisin tehdä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin ja googlettelulla päädyin tälle alueelle. Pahoittelut jos on väärä. Varmaan parempikin paikka olisi löytynyt, nyt kun katsoo alueen otsikkoa..
Joo, väärässä paikassa olet. Suosittelen, että menet lääkärille. Sinne sitä yleensä mennään, jos on tulehdus tai muuta vaivaa. Miehelläkin on kyllä rintasyöpä mahdollinen. Asia ei täällä netissä selvinne, mene lääkäriin.