Äkillinen kuulonalenema, pysyvä

Minulla tuli muutama kuukausi sitten äkillinen kuulonalenema, josta todettiin, että se on pysyvä. Ei erityistä syytä, miksi tämä tapahtui, on kuulemma ihan normaalia.

Luin vasta myöhemmin, että jotkut ovat saaneet kortisonia kuulonalenemaan. Minulle sitä ei ehdotettu. Johtui ehkä iästäni, olen yli 60, vaikka eihän tämänikäinen vanha ole, tiiviisti mukana työelämässä ja muussakin elämässä.

Kuulolaitteeseen ei vielä ole tarvetta, niin alhaalla kuulo ei ole. Outoa kuitenkin on tämä aleneminen, siihen on vaikea tottua.

Kortisonista en näin jälkeenpäin ruvennut kyselemään minua hoitaneelta lääkäriltä. Hän on kyllä hyvin kokenut, kyselin suosituksia ennen kuin valitsin, kenelle menin. Mutta olisikohan kortisonista apua, pitäisiköhän asiaan palata.
3842
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ovat kuitenkin arvioineet vaivan pysyväksi, jos kortisonia ei siksi määrätä? Kortisonikaan ei ole vaaraton lääke. Isoina annoksina se muuttaa ulkonäköä sekä myös luonnetta. Itse aloin kammota kortisonia, kun eräs sukulaiseni alkoi ylikäyttää kortisonia, ja meni kokolailla sekaisin kortisonin takia. Eli joillakin kortisonilääkitys voi mennä överiksi, vaikka tuskinpa se äärettömän yleistä on. Joka tapauksessa se ohentaa ihoa, heikentää luustoa, turvottaa niskaa ja kasvoja, ohentaa raajoja, jos sitä käytetään paljon.

Äänestä
  • No ei kuulosta houkuttelevalta tuokaan vaihtoehto. Tosin kuvatussa tapauksessa oli kyse isoista annoksista.

    Kyllä se kuulonalenema arvioitiin pysyväksi. Jäi vain kiusaamaan, kun vasta jälkikäteen luin netistä kortisonista, että miksei kyseistä asiaa käsitelty lainkaan.

    En kyllä haluaisin, että naama turpoaa, olen vielä sentään ikäisekseni hyvin säilynyt. Johtunee terveistä elämäntavoista.

    Tosi kummallista äkillinen kuulonalenema, joka pysyy ja pysyy. Korkeintaan huononee, jolloin sitten sitä kuulolaitetta tarvitaan.

    Äänestä

Omalla kohdallani annettiin heti kortisonikuuri ja maskin kautta hengittelin jotain lääkettä, en muista sen nimeä nyt. Kuulo palautui aika äkkiä puhekuulon osalta normaaliksi, mutta esim. heinäsirkan siritystä en kuulemma kuulisi, kuulen kuitenkin senkin. Kortisoni ei aiheuttanut em sivuoireista mitään. Kuuri oli lyhyt. sairaalassa olin noin viikon, jossa hoidot annettiin. Ainoa ikävä puoli tässä oli, että jäi tinnitus, joka on hyvin yleistä kuulemma äkillisessä kuulon menetyksessä. Tällainen hoito pitäisi aloittaa suht. nopeasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pysyvä kuulonalenema kirjoitti:

Minulla tuli muutama kuukausi sitten äkillinen kuulonalenema, josta todettiin, että se on pysyvä. Ei erityistä syytä, miksi tämä tapahtui, on kuulemma ihan normaalia.

Luin vasta myöhemmin, että jotkut ovat saaneet kortisonia kuulonalenemaan. Minulle sitä ei ehdotettu. Johtui ehkä iästäni, olen yli 60, vaikka eihän tämänikäinen vanha ole, tiiviisti mukana työelämässä ja muussakin elämässä.

Kuulolaitteeseen ei vielä ole tarvetta, niin alhaalla kuulo ei ole. Outoa kuitenkin on tämä aleneminen, siihen on vaikea tottua.

Kortisonista en näin jälkeenpäin ruvennut kyselemään minua hoitaneelta lääkäriltä. Hän on kyllä hyvin kokenut, kyselin suosituksia ennen kuin valitsin, kenelle menin. Mutta olisikohan kortisonista apua, pitäisiköhän asiaan palata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu