Avopuoliso pihalle

Voiko avopuolison heittää yksin omistamastani kämpästä saman tien pihalle, kun ei mitään vuokrasopimusta ole? Eihän tuossa voi olla mitään irtisanomisaikoja kun ei ole vuokrasuhteesta edes ollut kyse.
132730
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Muualla jo asia keskusteltu. Kyllä voi!

Äänestä
  • No ei tosiaan voi. Ainakin jos puoliso on ilmoitettu virallisesti "kirjoille" tuohon asuntoon ja hän asuu yhdessä asunnon omistajan kanssa, he muodostavat perheen ja tuo asunto on myös sen avopuolison koti. Hänelle muodostuu silloin asumisoikeus (joka eri asia kuin omistusoikeus) asuntoon vaikka hän ei mitään vuokraa maksaisikaan. Puolisoiden kun ei oleteta mitään vuokraa toisilleen maksavan tai olevan vuokrasuhteessa.
    Ainoa keino saada puoliso väkisin asunnosta on virallisen häädön tekeminen. Näin se valitettavasti vain on.

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    No ei tosiaan voi. Ainakin jos puoliso on ilmoitettu virallisesti "kirjoille" tuohon asuntoon ja hän asuu yhdessä asunnon omistajan kanssa, he muodostavat perheen ja tuo asunto on myös sen avopuolison koti. Hänelle muodostuu silloin asumisoikeus (joka eri asia kuin omistusoikeus) asuntoon vaikka hän ei mitään vuokraa maksaisikaan. Puolisoiden kun ei oleteta mitään vuokraa toisilleen maksavan tai olevan vuokrasuhteessa.

    Juupas juu. Mie hommasin toisen miehen meille asumaan. Eipäs jaksanu exä katella meijän vehtaamista ja peuhaamista vaan läx seuraavan päivänä. Voipi sanoa, että toimii kyllä. Mitään häätöjä tarvii ootella:)

    Äänestä

  • juupaspaajuupas kirjoitti:

    Juupas juu. Mie hommasin toisen miehen meille asumaan. Eipäs jaksanu exä katella meijän vehtaamista ja peuhaamista vaan läx seuraavan päivänä. Voipi sanoa, että toimii kyllä. Mitään häätöjä tarvii ootella:)

    Vähän riskaabeli veti, voi johtaa siihen että tulee rumihia.

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    No ei tosiaan voi. Ainakin jos puoliso on ilmoitettu virallisesti "kirjoille" tuohon asuntoon ja hän asuu yhdessä asunnon omistajan kanssa, he muodostavat perheen ja tuo asunto on myös sen avopuolison koti. Hänelle muodostuu silloin asumisoikeus (joka eri asia kuin omistusoikeus) asuntoon vaikka hän ei mitään vuokraa maksaisikaan. Puolisoiden kun ei oleteta mitään vuokraa toisilleen maksavan tai olevan vuokrasuhteessa.
    Ainoa keino saada puoliso väkisin asunnosta on virallisen häädön tekeminen. Näin se valitettavasti vain on.

    Ei tarvitse häätöä vaan antaa vaikka kuukauden aikaa hommata asunto ja jos ei muuten lähde niin sarjoittaa lukot uudestaan. Jos se pihalle heitetty haluaa korvauksia niin oikeuden kautta voi hakea ja se siitä. Avoliitossa ei tarvitse häätöä hommata ja saa muutenkin toisen pihalle.

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    No ei tosiaan voi. Ainakin jos puoliso on ilmoitettu virallisesti "kirjoille" tuohon asuntoon ja hän asuu yhdessä asunnon omistajan kanssa, he muodostavat perheen ja tuo asunto on myös sen avopuolison koti. Hänelle muodostuu silloin asumisoikeus (joka eri asia kuin omistusoikeus) asuntoon vaikka hän ei mitään vuokraa maksaisikaan. Puolisoiden kun ei oleteta mitään vuokraa toisilleen maksavan tai olevan vuokrasuhteessa.
    Ainoa keino saada puoliso väkisin asunnosta on virallisen häädön tekeminen. Näin se valitettavasti vain on.

    Ja paskat. Kyllä omistamastaan asunnosta saa heittää kenet tahansa milloin tahansa ulos. Avoliitossa ei (luojan kiitos!) Ole mitään juridista turvaa. Päinvastoin voisit oikeastaan periä rästiin jääneet maksamattomat vuokrat. Minä pistin oman ukkoni pihalle 11 vuoden suhteen jälkeen.Kävi ihan kätevästi.

    Äänestä

  • 9+3 kirjoitti:

    Miten perit vuokrat,jos mies ei ole ollut kirjoilla? Jos taas on ollut,et saa kuukaudessa ulos.
    Avoliitto ei ole mikään liitto. Mies vain ei ole koskaan kosinut. Eli nainen ei ole minkään arvoinen.

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    No ei tosiaan voi. Ainakin jos puoliso on ilmoitettu virallisesti "kirjoille" tuohon asuntoon ja hän asuu yhdessä asunnon omistajan kanssa, he muodostavat perheen ja tuo asunto on myös sen avopuolison koti. Hänelle muodostuu silloin asumisoikeus (joka eri asia kuin omistusoikeus) asuntoon vaikka hän ei mitään vuokraa maksaisikaan. Puolisoiden kun ei oleteta mitään vuokraa toisilleen maksavan tai olevan vuokrasuhteessa.
    Ainoa keino saada puoliso väkisin asunnosta on virallisen häädön tekeminen. Näin se valitettavasti vain on.

    Höpön höpön. Kämpän omistaja voi heittää toisen ulos tosta vaan. Kun kerran vuokrasopparia ei ole, eikä edes ole ikinä maksanut mitään vuokria omistajalle eli exälleen. Jos toinen ei suotu lähtemään voi soittaa poliisit paikalla ja kertoa näille että tyyppi ei ole enään tervetullut tänne ja hän voi noutaa tavaransa vaikka huomenna tai vaikka seuraavalla viikolla sovitusti.

    Äänestä

Miks pitää olla niin v-mäinen et samantien heittäisit pihalle? Kai nyt järkikin sanoo et ihminen tarvii aikaa etsiä uus asunto. Riippuen mikä paikkakuntasi asuntotilanne on, voi yksikin kk olla liian lyhyt aika. En usko et kukaan haluaa jäädä kanssasi pidemmäksi aikaa asustelemaan kun oot tommonen. Vai onko sulla kiire saada joku uus sinne kanssasi asumaan?

Aikuiset keskustelee keskenään siitä miten on parasta (käytännössä) erota. Monet aikuiset vaan on niin lapsellisia :(

Äänestä
  • Ei mitään eksiä tarvi hyysätä omissa nurkissaan hyvä hyvyyttään ilmaiseksi. Järkikin sen sanoo.

    Aikuiset ihmiset maksavat asumisestaan vuokraa ja jos eivät maksa niin se tarkoittaa sitä voi lähteä välittömästi pois ennenkuin poliisit tulevat hakemaan ulos.

    Äänestä

Voit heittää. Jos vuokrasopimuksessa lukee vain sinun nimi,niin sinä asut siinä yksin,eikä miehelläsi ole asiaan äänivaltaa, nimimerkillä.asun yksin,mies vain ns."asuu" kanssani.
Ja olen heittänyt ukon monet kerrat ulos :D tehkää niinkuin me, molemmilla omat asunnot,me olemme kaks hyvin vahvaa luonnetta,ja ei vaan sovita samankaton alle.

Äänestä
  • Tapasin sattumalta miehen,jota oli ilmeisesti "heitetty ulos" jo jonkin vuoden. Nainen omisti talon.
    Mies hommasi itselleen vuokrakämpän ja imoitti: Hyvästi,minä lähden!
    Nainen olikin ällikällä lyöty.
    Nyt tapailen tämän miehen kanssa ja lähdetään yhdessä reissuun.
    Meillä on molemmilla omat vuokrakaksiot ja vierailemme toistemme luona,silloin kun sopii.
    Loistotilanne. Itselleni ja miehelle sopiva. Vapaus säilyy.
    Heittäkää vaan käteviä ukkojanne ulos,hyvät naiset.
    Ottajia on jonoksi asti näille miehille.

    Äänestä

  • Ihana dumbattu mies kirjoitti:

    Tapasin sattumalta miehen,jota oli ilmeisesti "heitetty ulos" jo jonkin vuoden. Nainen omisti talon.
    Mies hommasi itselleen vuokrakämpän ja imoitti: Hyvästi,minä lähden!
    Nainen olikin ällikällä lyöty.
    Nyt tapailen tämän miehen kanssa ja lähdetään yhdessä reissuun.
    Meillä on molemmilla omat vuokrakaksiot ja vierailemme toistemme luona,silloin kun sopii.
    Loistotilanne. Itselleni ja miehelle sopiva. Vapaus säilyy.
    Heittäkää vaan käteviä ukkojanne ulos,hyvät naiset.
    Ottajia on jonoksi asti näille miehille.

    Avoliitto ei ole juridisesti mitään. Voi heittää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

voiko? kirjoitti:

Voiko avopuolison heittää yksin omistamastani kämpästä saman tien pihalle, kun ei mitään vuokrasopimusta ole? Eihän tuossa voi olla mitään irtisanomisaikoja kun ei ole vuokrasuhteesta edes ollut kyse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu