Millaiseksi kuvittelisitte Karin tänä päivänä, jos eläisi? Olisiko hiukset hieman harmaantuneet, kiertäisikö vielä tanssilavoja? Itse luulen, että Kari olisi juuri tehnyt jonkun kaikkien ihailijoiden huulilla pyörivän kesähitin. Ja lavalla Kari istahtaisi jakkaralle, ottaisi kitaran ja laulaisi komeasti Preerian Keltaruusua... tai sitten laulaisi jonkun rockin ja näyttäisi nuoremmille, kuinka pappa Kari osaa senkin...
Millainen Kari olisi tänään?
haavekeikka
2225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun luin tuota viestiäsi niin meinasi kyynel nousta silmään, suuri ikävä karia on, että laulajana niin myös ihmisenä. Luultavasti hieman harmaantunut, ääni astetta möreämpänä uuden hittilevyn konsertti kiertuetta parasta aikaa vetämässä... voi kun olisikin... haaveissa on hyvä elää...
Hienosti kirjoititte. Kauhea ikävä symppistä Karia, välillä iskee haikeus melkein kuin omaa isäänsä ikävöisi. Olen ollut hänen faninsa melkein aina, melkein kaikki levyt ostettu, konserteissa käyty ja tanssipaikoilla käynyt katsomassa. Nyt kuuntelen spotifysta, aina selkeämmin tajuaa miten mielettömän upea tulkitsija hän oli.