Saattokopterit vai miten niitä markkinoitiin

1990-luvulla joissain haaveiluissa kaavailtiin vahvasti aseistettujen helikoptereiden hankkimista Puolustusvoimille. Mediassa, joka tyypillisesti ei ole perillä käytännön asioista esiteltiin mm. hollantilaisten joukkojen käytössä olleita taisteluhelikoptereita niinkuin olisi edes teoriassa ollut tarkoitus sellaisia hankkia. Suomessa asiaa markkinoitiin kuljetushelikoptereiden suojaamiseksi hankittavina helikoptereina. Kuten tunnettua Suomeen ei hankittu taistelu- tai edes saattokoptereita.

Olisihan ollut ehkä historian kallein ja ristiriitaisin hankinta. Järjestelmän monimutkaisuuden ja kalleuden vuoksi ne olisi saatettu saada käyttöön joskus vuonna 2005. Oltaisiin puhuttu nykyrahassa useamman miljardin euron hankinnasta. Jo tuolloin tiedettiin että kyseisellä hetkellä Suomelle mahdollisesti tarjolla olleet mallit olivat jo järjestelmiltään ikääntyneitä. Nyt näille koptereille olisi ajankohtaista puolenvälin päivitys. Mistähän rahakirstusta nämä määrärahat otettaisiin. Meillä olisi kymmeniä erittäin monimutkaisia ja kylläkin teknisesti päteviä sotakoneita mutta ei varaa lentää niillä. Kyllä riepoisi ajatus että hangaareissa makaa miljardeilla laitteita mutta hallitus päätti nyt leikata puolustusbudjettia ja sinnehän homehtuvat.
3225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ahaa ai, no tjoo...
kun pikkuisella suomella ei ole muuta armeijakamateollisuutta kuin
rautapeltisten sisu-panssareiden tehdas, ja sitäkään tehdasta ei ole
suunniteltu kriisiajantuotantoon niin Callen täytyy ostaa näytiksi
muutama panssarivaunu ja helikopteri, jotta puhekielen sanaparilla
"uskottava puolustus" olisi edes sitä vähäistä katetta, mitä
EU-NATO-kiihkoilijat luulevat uskottavuudella olevan.

Herättäisin mieluummin kysymyksen siitä, että mitä saattohelikopteri-
järjestelmä merkitsee niiden myyjälle ja tuotantoteollisuudelle, ja
onko hankinnan tarkoituksena varautua pelottavan alien-armeijan
torjumiseen vai maksaa pelkästään peiteltyjä ruokkoja amerikkaan
pelkästään Saksan puolesta. elikkä:
jos ei meidän hallitus niin sitten jonkun muun hallitus.

Äänestä

Tarkoittaneeko aloittaja joitain hautaansaattohelikoptereita?

Sotatilassa vispilöillä voi lentää vain alueella, missä lentävällä osapuolella on vahva ilmaherruus.

Äänestä

Olen naapurin kanssa suunnitellut kahvipaketin kokoisen tuhoojakopterin ilmatorjuntamme tarpeisiin. Olemme kokeilleet sitä hyvällä menestyksellä maamaaleihin ja se toimii samalla tavoin myös ilmamaaleja vastaan. Menemme ylihuomenna esittelemään sitä koeampumalaitokselle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


5 6 7 2 3 4 3 2 kirjoitti:

1990-luvulla joissain haaveiluissa kaavailtiin vahvasti aseistettujen helikoptereiden hankkimista Puolustusvoimille. Mediassa, joka tyypillisesti ei ole perillä käytännön asioista esiteltiin mm. hollantilaisten joukkojen käytössä olleita taisteluhelikoptereita niinkuin olisi edes teoriassa ollut tarkoitus sellaisia hankkia. Suomessa asiaa markkinoitiin kuljetushelikoptereiden suojaamiseksi hankittavina helikoptereina. Kuten tunnettua Suomeen ei hankittu taistelu- tai edes saattokoptereita.

Olisihan ollut ehkä historian kallein ja ristiriitaisin hankinta. Järjestelmän monimutkaisuuden ja kalleuden vuoksi ne olisi saatettu saada käyttöön joskus vuonna 2005. Oltaisiin puhuttu nykyrahassa useamman miljardin euron hankinnasta. Jo tuolloin tiedettiin että kyseisellä hetkellä Suomelle mahdollisesti tarjolla olleet mallit olivat jo järjestelmiltään ikääntyneitä. Nyt näille koptereille olisi ajankohtaista puolenvälin päivitys. Mistähän rahakirstusta nämä määrärahat otettaisiin. Meillä olisi kymmeniä erittäin monimutkaisia ja kylläkin teknisesti päteviä sotakoneita mutta ei varaa lentää niillä. Kyllä riepoisi ajatus että hangaareissa makaa miljardeilla laitteita mutta hallitus päätti nyt leikata puolustusbudjettia ja sinnehän homehtuvat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu