pettynyt näytöstä saatuun

Sain juuri tehtyä viimeisen näytön päiväkodissa. Näyttöarviointi tilanne oli aivan kamala. Tein näytön pienten ryhmässä. Viimeisessä näytössähän pitää näyttää kaikki, sairaan lapsen hoito ym. Ja jos näyttäminen ei ole mahdollista, niin silloinhan opiskelijan pitää suullisesti kertoa näyttöviikon aikana nämä asiat. No, minulla sattui näytönvastaanottajaksi tuleva työkaveri. Sain siitä ryhmästä siis vuoden sijaisuuden.

Näytönvastaanottaja oli selvästä iloinen siitä että tulen ryhmään töihin ja tuntui pitävän minua hyvänä työntekijänä. Hän myös toimi ryhmän vastaavana ja huolehti työajoista. Olin turvallisin mielin tekemässä näyttöä. Häntä ei sitten selvästi näyttöviikolla kiinnostanutkaan koko näyttöni. Yritin saada häneltä aikaa käydä läpi niitä asioita, mitä en pysty hänelle työnohella kertomaan. Ja koska ryhmässä on pieniä lapsia paljon ja aika on hektistä, paljon asioita jäi kertomatta. Ja muutenkin vastaanottajani juoksi hoitamassa muita asioita, sanoi aina olevan kiire.

Sitten kävi niin, sain ykkösen. Se oli aikamoinen isku ja olen todella ihmeissäni. Keskustelu tilannekin oli inhottava, ihan kuin olisin ollut syytettynä jostakin. Esimieskin istui kuuntelemassa. Olin kuitenkin yli kaksivuotta työskennellyt talossa oppisopimuksella ja saanut hyvää palautetta, ja eihän minua olisi sijaiseksikaan otettu jos en olisi soveltuva alalle. Minulla tuli myös tunne, että näytönvastaanottaja otti itseensä, kun kerroin kehittämisideoistani. Kaikenlisäksi tämä ihminen on kertonut numerostani toiselle työntekijälle.

Jäin myös miettimään onko vastaanottajallani ollut edes pätevyyttä ottaa vastaan näyttöä. Hän on myös muuttunut todella veemäiseksi tuon keskustelun jälkeen. En yhtään ymmärrä mistä on kyse ja onnistuuko yhdessä työskentely enää. Hänhän on ollut työpaikkakiusaaja, mutta sitä en aluksi meinannut uskoa hänestä. Aikaisemmat näytöt on mennyt hyvin. Mitä kannattaisi tehdä, koska asia vaivaa. Vai katsooko työnantajat yleensä edes numeroita?
5681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sinun kannattaisi kysellä näytön vastaanottajalta, mikä meni pieleen ja millä perusteella hän päätyi ykköseen.

Aloita keskustelu hyvässä hengessä ilman syyttelyä. Voit kertoa, että asia vaivaa sinua ja siksi haluaisit tietää tarkemmin. Jos näytön vastaanottaja ei suostu keskustelemaan asiasta, ota yhteyttä hänen esimieheen.

Äänestä

Kateelliset antavat huonon arvosanan.

Unohda ne numerot ja ole hyvilläsi et sait paperit.

Iloista asennetta ja hymyä jatkossakin niin pärjäät varmasti :)

Äänestä

Älä välitä koko ihmisestä, hänessä on vika eikä sinussa. Valita hänestä ja numerosta eteenpäin. Inhottavia tommoset ihmiset ja ei näytön numeroita yleensä jälkeenpäin katella. :)

Äänestä

Tyypillinen naisvaltaisen työpaikan tilanne. Tervetuloa alalle, itse lähdin helvettiin kun alkoi kuppikunnat ja juoruilut vituttamaan.

Äänestä

Valittaminen saadusta arvosanasta ei yleensä auta. Voit tehdä halutessasi uuden näytön, jos mielestäsi sait liian huonon arvosanan. Arviointi perustuu aina opsin arviointikriteereihin. Näytön voi uusia, kun edellisestä yrityksestä on kulunut tarpeeksi aikaa pieleen menneiden asioiden uudelleen omaksumiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


arvosanaan kirjoitti:

Sain juuri tehtyä viimeisen näytön päiväkodissa. Näyttöarviointi tilanne oli aivan kamala. Tein näytön pienten ryhmässä. Viimeisessä näytössähän pitää näyttää kaikki, sairaan lapsen hoito ym. Ja jos näyttäminen ei ole mahdollista, niin silloinhan opiskelijan pitää suullisesti kertoa näyttöviikon aikana nämä asiat. No, minulla sattui näytönvastaanottajaksi tuleva työkaveri. Sain siitä ryhmästä siis vuoden sijaisuuden.

Näytönvastaanottaja oli selvästä iloinen siitä että tulen ryhmään töihin ja tuntui pitävän minua hyvänä työntekijänä. Hän myös toimi ryhmän vastaavana ja huolehti työajoista. Olin turvallisin mielin tekemässä näyttöä. Häntä ei sitten selvästi näyttöviikolla kiinnostanutkaan koko näyttöni. Yritin saada häneltä aikaa käydä läpi niitä asioita, mitä en pysty hänelle työnohella kertomaan. Ja koska ryhmässä on pieniä lapsia paljon ja aika on hektistä, paljon asioita jäi kertomatta. Ja muutenkin vastaanottajani juoksi hoitamassa muita asioita, sanoi aina olevan kiire.

Sitten kävi niin, sain ykkösen. Se oli aikamoinen isku ja olen todella ihmeissäni. Keskustelu tilannekin oli inhottava, ihan kuin olisin ollut syytettynä jostakin. Esimieskin istui kuuntelemassa. Olin kuitenkin yli kaksivuotta työskennellyt talossa oppisopimuksella ja saanut hyvää palautetta, ja eihän minua olisi sijaiseksikaan otettu jos en olisi soveltuva alalle. Minulla tuli myös tunne, että näytönvastaanottaja otti itseensä, kun kerroin kehittämisideoistani. Kaikenlisäksi tämä ihminen on kertonut numerostani toiselle työntekijälle.

Jäin myös miettimään onko vastaanottajallani ollut edes pätevyyttä ottaa vastaan näyttöä. Hän on myös muuttunut todella veemäiseksi tuon keskustelun jälkeen. En yhtään ymmärrä mistä on kyse ja onnistuuko yhdessä työskentely enää. Hänhän on ollut työpaikkakiusaaja, mutta sitä en aluksi meinannut uskoa hänestä. Aikaisemmat näytöt on mennyt hyvin. Mitä kannattaisi tehdä, koska asia vaivaa. Vai katsooko työnantajat yleensä edes numeroita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu