Reilu miljardi joka vuosi - paljonko väärinkäyttöön?

Ulkoministeriö kerää verkossa tietoa kehitysavun väärinkäytösepäilyistä
Haavisto: Tärkeintä väärinkäytösten ehkäisy

Ulkoministeriö on ottanut käyttöön uuden, verkossa toimivan palvelun, jonka avulla kuka tahansa voi ilmoittaa kehitysyhteistyövaroihin liittyvistä väärinkäytösepäilyistä.

Palvelun tarkoitus on tehostaa väärinkäytöksiin puuttumista ja parantaa kehitysyhteistyön riskienhallintaa. Kehitysministeri Pekka Haaviston (vihr) mukaan vielä tärkeämpää on kuitenkin väärinkäytösten ennaltaehkäisy.

”Se lähettää viestin, että Suomi seuraa tarkasti näitä asioita, ja nostaa kynnystä väärinkäytöksiin”, Haavisto sanoo.

”En toivo suurta perusteltujen epäilyjen vyöryä.”

Haaviston mukaan muissa Pohjoismaissa käytössä olevat samankaltaiset palvelut ovat tuottaneet muutamia kymmeniä ilmoituksia vuodessa. Hän odottaa samantapaisia määriä myös Suomessa.

Suomessa valtionhallinnossa ei ole ennen ollut käytössä vastaavia ilmoituspalveluja, vaikka Haaviston mukaan kansalaisjärjestöt niitä käyttävät.

Ulkoministeriön palvelussa väärinkäytösepäilyistä voi ilmoittaa joko nimellä tai nimettömästi. Tarvittaessa ministeriö ryhtyy selvityksiin. Jos epäilyt osoittautuvat paikkansapitäviksi, seurauksena voi olla kehitysapurahojen takaisinperintä tai rikostutkinta.

Selvitykset tekee ulkoministeriön sisäinen tarkastus muun työnsä ohella. Jo nyt he seuraavat kehitysapurahojen menemistä oikeaan osoitteeseen.

”Jonkin verran tämä tuo lisää tehtäviä, mutta en usko että työn luonne muuttuu kovasti”, Haavisto sanoo.

Ministeriön mukaan tähän asti todettujen väärinkäytösten osuus on ollut vain noin yhdestä kahteen promillea kaikista kehitysyhteistyöhön käytetyistä varoista viime vuosina. Suomi antoi viime vuonna kehitysapua yhteensä 1081 miljoonaa euroa.

http://www.hs.fi/kotimaa/Ulkoministeriö kerää verkossa tietoa kehitysavun väärinkäytösepäilyistä/a1401761508043?ref=hs-art-new-6

Budjetissa (v.2014) myös maat, joille jaetaan verovarojamme:
http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2014&lang=fi&maindoc=/2014/aky/aky.xml&id=/2014/aky/YksityiskohtaisetPerustelut/24/30/30.html
3224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En ymmärrä miten Suomessa on edes voitu valita tälläinen systeemi.

"Lahjoita hyväntekeväisyyteen 200€ vuodessa tai aseistautuneet miehet tunkeutuvat kotiisi ja vievät sinut vankilaan"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


velkapiikkiime kirjoitti:

Ulkoministeriö kerää verkossa tietoa kehitysavun väärinkäytösepäilyistä
Haavisto: Tärkeintä väärinkäytösten ehkäisy

Ulkoministeriö on ottanut käyttöön uuden, verkossa toimivan palvelun, jonka avulla kuka tahansa voi ilmoittaa kehitysyhteistyövaroihin liittyvistä väärinkäytösepäilyistä.

Palvelun tarkoitus on tehostaa väärinkäytöksiin puuttumista ja parantaa kehitysyhteistyön riskienhallintaa. Kehitysministeri Pekka Haaviston (vihr) mukaan vielä tärkeämpää on kuitenkin väärinkäytösten ennaltaehkäisy.

”Se lähettää viestin, että Suomi seuraa tarkasti näitä asioita, ja nostaa kynnystä väärinkäytöksiin”, Haavisto sanoo.

”En toivo suurta perusteltujen epäilyjen vyöryä.”

Haaviston mukaan muissa Pohjoismaissa käytössä olevat samankaltaiset palvelut ovat tuottaneet muutamia kymmeniä ilmoituksia vuodessa. Hän odottaa samantapaisia määriä myös Suomessa.

Suomessa valtionhallinnossa ei ole ennen ollut käytössä vastaavia ilmoituspalveluja, vaikka Haaviston mukaan kansalaisjärjestöt niitä käyttävät.

Ulkoministeriön palvelussa väärinkäytösepäilyistä voi ilmoittaa joko nimellä tai nimettömästi. Tarvittaessa ministeriö ryhtyy selvityksiin. Jos epäilyt osoittautuvat paikkansapitäviksi, seurauksena voi olla kehitysapurahojen takaisinperintä tai rikostutkinta.

Selvitykset tekee ulkoministeriön sisäinen tarkastus muun työnsä ohella. Jo nyt he seuraavat kehitysapurahojen menemistä oikeaan osoitteeseen.

”Jonkin verran tämä tuo lisää tehtäviä, mutta en usko että työn luonne muuttuu kovasti”, Haavisto sanoo.

Ministeriön mukaan tähän asti todettujen väärinkäytösten osuus on ollut vain noin yhdestä kahteen promillea kaikista kehitysyhteistyöhön käytetyistä varoista viime vuosina. Suomi antoi viime vuonna kehitysapua yhteensä 1081 miljoonaa euroa.

http://www.hs.fi/kotimaa/Ulkoministeriö kerää verkossa tietoa kehitysavun väärinkäytösepäilyistä/a1401761508043?ref=hs-art-new-6

Budjetissa (v.2014) myös maat, joille jaetaan verovarojamme:
http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2014&lang=fi&maindoc=/2014/aky/aky.xml&id=/2014/aky/YksityiskohtaisetPerustelut/24/30/30.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu