Suomen yrittäjämyönteisin paikkakunta, puolesta ja vastaan?

Paikallinen Kaarina-lehti ainakin tuo epäsäännölisen säännöllisesti oman, yrittäjävastaisen kantansa esiin. Tilaa ja mielenkiintoa saavat kyllä säälittävät monipuolueloikkarit ja periaatteesta kaikkea vastustavat tapaukset. Ehkä sillä saadaan kotiseutua ja taloustilanetta kehitettyä?

Toinen mielenkiintoinen asia on Kaarinan kehityksen toiminta. Tuleeko mieleen miten uusi toimitusjohtaja on viime aikoina edistänyt muuta kuin omia intressejään?

Myös yrittäjä ja yrittäjyysasiaa ajavat keskustaryhmät, eritoten RKP on paikallisesti ottanut paikkansa jossain vihreiden ja sosialistien välimaastossa. Jarrutetaan kaikkea jos ei muuta niin periaatten vuoksi.
18239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Mielestäni Kaarinan Kaupunki toimii aktiivisesti yrittäjien puolesta. Noista muista esimerkeistä voi olla montaa mieltä

Äänestä

Kaarinan kaupunki ahdistelee yrittäjiä, muutenkin ilmapiiri on todella luotaantyöntävä.

Toimintalupia ei heru, rakennuslupia ei tule, omalle tontille ei tule kaavaa, ainoa mitä Kaarinassa tehdään on asuntoja ja toimintakeskuksia eläkeläisille, Kaarina onkin Suomen eläkeläiskeskus.

Äänestä

Jo vuosia Kaarinaa on rakennettu ja kehitetty rikkaita eläkeläisiä silmälläpitäen.

Keskusta on rakennettu täyteen loistokkaita asuntoja ja toimintakeskuksia rikkaille eläkeläisille.

Kaarinan keskustassa asuu jo 25% eläkeläisiä, ja määrä kasvaa huomattavasti lähivuosina.

Tämä eläkeläisjoukko kuluttaa massoittain terveyspalveluja, ja maksumieheksi joutuu Turun veronmaksajat.

Turkulaiset joutuvat jonottamaan omia palveluitaan kaarinalaisten eläkeläisten selän takana.

Kaarinassa kaikki dynaamisuus elinkeinoelämästä on kadonnut ja keskusta autioituu lapsiperheistä, rikkaat eläkeläiset valittavat viimeisten yrittäjien, lasten ja nuorten haittaavan elämäänsä.

Lapsiperheet savustetaan ulos Kaarinasta.

Äänestä
  • Rikkaimmat eläkeläiset muuttaa Floridaan puoleksi vuodeksi Kaarinastakin. Asunnon vuokrat Kaarinaan maksetaan silloinkin.
    Floridassa ei sitten kuormiteta Kaarinan terveyspalveluita. Syntyy selvää säästöä eläkeläisistä, eivät myöskään kuluta katuja.

    Äänestä

Amerikassa on maksullinen terveyspalvelu, kyllä nämä eläkeläisreppanat tulevat taas keväällä Turkuun katkaisuhoitoon ja maksan elvytykseen.

Äänestä
  • Kirjoittelet kateellista jaskaa, näillä ihmisillä on kyllä vakuutukset maksettuna ja homma hoituu niillä. Ei se terveyspalvelu, Suomessakaan mitään ilmaista ole, sen näkee valtion ja kuntien velkaantumisena.

    Äänestä

Keskusta on rakennettu täyteen "loistokkaita" asuntoja.. Ootko "Vanhainkoti Kaarina" käyny kattomassa? Ainakin apteekkia vastapäätä oli about viikko sitte esittely. Mitä ihmeen luksusta siellä oli, tavallinen kämppä. Jos aattelen itteäni, että kun myydään tää rivitalon pätkä, niin kyllä ois varaa kaksioon siinä talossa. Ihan turha viljellä valheita uudisrakennuksista.

Äänestä

Hovirinnan vuokraluukkuihin verrattuna luksusta, Suomessahan asuu eläkeläiset paremmin kuin työläiset, eläkkeetkin on suuremmat kuin palkat

Äänestä
  • Eläke on noin puolet palkasta ja sillä tietysti ikänsä ahkeroinnut ja säästänyt tulee toimeen. Vuokra-asunnon valinnut vähätöinen sosiaalipummi sitten kadehtii eläkeläisiä.
    Vuokra-asuntojakin saa kyllä omakotitaloista lähtien Kaarinasta, mutta töitä tulee tehdä ahkerasti, jotta saa vuokransa maksettua.
    Nykyiset työeläkeläiset ovat arvokas pääoma Kaarinalaisille, täysin turha mollata. Yritteliäitäkin aina tarvitaan, näin saadaan työpaikkoja ja toimeentuloa meille kaikille.
    Siitähän ei tule mitään, jos kaikki ovat yhteiskunnan töissä, se on nähty jo Neuvostoliitossa ja pohjois-Koreassakin.
    Suomen ongelma on liian suuri julkinen sektori hyvillä palkoilla, ei niinkään eläkeläiset, jotka ovat eläkkeensä maksaneet ja kouluttaneet lapsensa, sekä säästäneet omakotitalonsa ja rivitalonsa.
    Pummit ovat sitten erikseen.

    Äänestä

Kaarina lehden puussa istuva päätoimittaja peloittelee
Paikallispoliitikkoja, sahaa omaa oksaansa hyvää vauhtia sepittämällä omia tarinoitaan..

Äänestä

RKPn varapuheenjohtajan kannattaisi edes vilkaista
Omaa vaalimainostaan tai harkita omia aiempia linjanvetojaan, sillä nyt ne ovat siinä määrin ristiriidassa
Keskenään että saattaa yrittäjät kaikota koko
Puolueen kannattajakunnasta

Äänestä

Kaarinasta saa savustaa ulos KAIKKI tulonsiirroilla elätettävät, myös yrittäjät tulee ohjata lähikuntiin, joissa on paremmin tilaa ja "sopiva" yrittäjäystävällinen ilmapiiri.

Äänestä
  • Meillä on Kaarinassa oma puoluekin jolla on oma paikallislehti tukena ja virallisena äänenkannattajana..
    N. Virranheimo ja T. Uurinainen

    Äänestä

  • Kaarinaan tarvitaan edelleen lisää yrittäjiä ja yritteliäitä ihmisiä. Koulutettuja ja työtä tekeviä omakoti asukkaita. Näiden eteen tulee poliitikkojenkin ponnistella entistä enemmän, niin saadaan vähäosaisetkin hoideltua.
    Uraihmiset kuulemma tarvitsevat myös vuokra-asuntoja, joten niitäkin tarvitaan. Kaikki rakentaminen työllistää ja luo muutakin palvelun tarvetta yhteiskuntaan.

    Äänestä

  • Työssä käyvä Kaarinasta kirjoitti:

    Kaarinaan tarvitaan edelleen lisää yrittäjiä ja yritteliäitä ihmisiä. Koulutettuja ja työtä tekeviä omakoti asukkaita. Näiden eteen tulee poliitikkojenkin ponnistella entistä enemmän, niin saadaan vähäosaisetkin hoideltua.
    Uraihmiset kuulemma tarvitsevat myös vuokra-asuntoja, joten niitäkin tarvitaan. Kaikki rakentaminen työllistää ja luo muutakin palvelun tarvetta yhteiskuntaan.

    Kiitos ajatuksistasi!
    Eräänlaisena yrittäjien puolestapuhujana esiintyvävä vihreiden mr kurkilahti on siirtynyt sosialistien aja virranheimon hörhöläisten ryhmään vastustaen kehitystä ja kaikkea muutakin mikä ei sovi hänen rahastusideoihinsa :)

    Äänestä

  • Tosi vihreä ahne.. kirjoitti:

    Kiitos ajatuksistasi!
    Eräänlaisena yrittäjien puolestapuhujana esiintyvävä vihreiden mr kurkilahti on siirtynyt sosialistien aja virranheimon hörhöläisten ryhmään vastustaen kehitystä ja kaikkea muutakin mikä ei sovi hänen rahastusideoihinsa :)

    Kaveri laskuttaa olemattomista palveluista kaupunkia ja esiintyy jonkinlaisena mesenaattina :) a1 media on kusettanut tuhansia euroja veronmaksajien rahaa..

    Äänestä

Kaarinan virkamiehet ovat maan korruptoituneimpia, Latokylä on grynderien kurtisaani, olisi syytä tarkistaa tämän torakan tilit kotimaassa ja ulkomailla.

Äänestä
  • Ensi viikolla tapahtuu, vihreänä itseään esittävä mediatoimiston pomo on sotkenut kuvionsa pahemmin kuin
    Kukaan :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sillä minä itken.. kirjoitti:

Paikallinen Kaarina-lehti ainakin tuo epäsäännölisen säännöllisesti oman, yrittäjävastaisen kantansa esiin. Tilaa ja mielenkiintoa saavat kyllä säälittävät monipuolueloikkarit ja periaatteesta kaikkea vastustavat tapaukset. Ehkä sillä saadaan kotiseutua ja taloustilanetta kehitettyä?

Toinen mielenkiintoinen asia on Kaarinan kehityksen toiminta. Tuleeko mieleen miten uusi toimitusjohtaja on viime aikoina edistänyt muuta kuin omia intressejään?

Myös yrittäjä ja yrittäjyysasiaa ajavat keskustaryhmät, eritoten RKP on paikallisesti ottanut paikkansa jossain vihreiden ja sosialistien välimaastossa. Jarrutetaan kaikkea jos ei muuta niin periaatten vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu