Voiko miehelläni olla Alzheimerin tauti?

Olen hieman huolissani miehestäni. Hän on vasta 33-vuotias, mutta satunnaiset tapaukset ovat saaneet minut hämilleni. Viimeisen vuoden aikana hän on unohdellut erilaisia arkisia asioita, mm. jättänyt avaimet ulko-oveen tullessaan sisälle, kännykkä jää autoon hyvin usein, ja välillä liesituulettimen valot jäävät päälle ruoanlaiton jälkeen, eli ne ovat turhaan päällä. Joskus myös unohtelee hellan levyjä päälle, sekä joitain sovittuja asioita.

Tätä tapahtuu harvoin, mutta välillä kovassa humalassa ollessaan mies näkee harhoja; tilanteita joita ei oikeasti tapahdu ja ihmisiä joita ei oikeasti ole. Alan olemaan aika huolissani. Mies on ollut hieman alakuloinen välillä, eikä oikeastaan tee muuta kuin töitä, ja lisäksi tekee niitä aivan liikaa.

Sanottakoon vielä tähän väliin, että hänen isoisällään on Alzheimerin tauti. Mies ei halua mennä testeihin, vaikka olen rohkaissut häntä menemään. Ei kuulemma usko että olisi edes mahdollista, ja sitä suuremmalla syyllä olen yrittänyt rohkaista häntä menemään testeihin. Parempihan se olisi jos "terveen paperit" saisi, niin saisin minäkin mielenrauhan.

Mitä mieltä olette? Pitäisikö yrittää vielä saada mies testeihin, vai tyydynkö vain vastaukseen, jonka mukaan hän on vain väsynyt ja hajamielinen töiden takia? Tuntuu kamalalta ajatella että hänellä saattaisi olla kyseinen tauti, mutta en halua sulkea silmiäni siltä vaihtoehdolta. Mieheni on muuten hyvin älykäs, mutta pienet arkiset asiat tuntuvat olevan hänelle (välillä) hieman haasteellisia...
9408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vie lääkäriin , muutkin sairaudet aiheuttaa samanlaisia oireita !

Äänestä
  • Harmi vaan ettei hän suostu menemään, muuten toki veisin. Ei usko että mistään vakavasta voisi olla kyse, ja juuri sen takia ihmettelenkin että miksi ei sitten uskalla.

    Äänestä

Ruotsissa tällä hetkellä julkkiksena mies joka sai 41v alzheimerin, ja Suomessa nuorin taitaa olla 38 v ,eli kaikki on mahdollista, kannattaa kuitenkin "pakottaa" lääkäriin ,jotta voi tukia ettei muita vakavia sairauksia taustalla.Ihme mies kun ei ajattele omaa parastaan !??

Äänestä

Jospa hänella uusi rakastajatar :) Humalatilan harhat ovat aika yleisiä ja jos juo paljon aivot väsyy ja muisti huononee ...

Äänestä
  • Miehelläni ei ole toista naista.

    Äänestä

Ihan normaalia on unohtaa arkisia asioita.

Viinaa voisi juoda vähemmän.

http://personal.inet.fi/koti/remeli/alzheimer.htm

Toki miehelläsi voi olla vaikka mitä, mutta ei noiden oireiden perusteella kyllä mitään lähdetä tutkimaan.

Ja kyllä pitää levätä kunnolla eikä tehdä liikaa töitä.

Äänestä

Muistikin kuormittuu,se pitäisi nollata välillä...mullekkin käy noin,kun on liikaa asioita hoidettavana.Muistilaput ovat hyvä apu,samoin se että tekee asioita tietoisesti,kuten tarkistaa ajatuksen kans onko avaimet mukana kun lähtee johonkin esim.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


FirstPrice kirjoitti:

Olen hieman huolissani miehestäni. Hän on vasta 33-vuotias, mutta satunnaiset tapaukset ovat saaneet minut hämilleni. Viimeisen vuoden aikana hän on unohdellut erilaisia arkisia asioita, mm. jättänyt avaimet ulko-oveen tullessaan sisälle, kännykkä jää autoon hyvin usein, ja välillä liesituulettimen valot jäävät päälle ruoanlaiton jälkeen, eli ne ovat turhaan päällä. Joskus myös unohtelee hellan levyjä päälle, sekä joitain sovittuja asioita.

Tätä tapahtuu harvoin, mutta välillä kovassa humalassa ollessaan mies näkee harhoja; tilanteita joita ei oikeasti tapahdu ja ihmisiä joita ei oikeasti ole. Alan olemaan aika huolissani. Mies on ollut hieman alakuloinen välillä, eikä oikeastaan tee muuta kuin töitä, ja lisäksi tekee niitä aivan liikaa.

Sanottakoon vielä tähän väliin, että hänen isoisällään on Alzheimerin tauti. Mies ei halua mennä testeihin, vaikka olen rohkaissut häntä menemään. Ei kuulemma usko että olisi edes mahdollista, ja sitä suuremmalla syyllä olen yrittänyt rohkaista häntä menemään testeihin. Parempihan se olisi jos "terveen paperit" saisi, niin saisin minäkin mielenrauhan.

Mitä mieltä olette? Pitäisikö yrittää vielä saada mies testeihin, vai tyydynkö vain vastaukseen, jonka mukaan hän on vain väsynyt ja hajamielinen töiden takia? Tuntuu kamalalta ajatella että hänellä saattaisi olla kyseinen tauti, mutta en halua sulkea silmiäni siltä vaihtoehdolta. Mieheni on muuten hyvin älykäs, mutta pienet arkiset asiat tuntuvat olevan hänelle (välillä) hieman haasteellisia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu