Mikä lintu mahtaisi olla kyseessä.

Valitettavasti en pysty kertomaan kovinkaan hyviä tuntomerkkejä, mutta milloinkaan ennen en ole nähnyt samanlaista siivekästä.
Kyseessä on kuitenkin noin variksen kokoinen lintu jolla on tiiramaiset, eli ikään kuin sirppimäiset siivet ja mielestäni alapuoli oli saman värinen kuin monilla haukoilla, eli vaaleanruskea / harmahtava.
Joitakin päiviä myöhenmmin myös tuttavani ennätti nähdä samanlaisen linnun ikkunansa alla pienen hetken mutta vain selkäpuolelta, ja hänen mukaansa se oli sieltä tiilenpunainen ja mieleensä on jäänyt värin voimakkuus.
Yritin selailla internetistä arvoitukseen vastausta hyvinkin monilta asiaan omistautuneilta sivuilta, mutta jäin selitystä vaille.
Olisiko mahdollisuus että hellejakson aikana olisi joku ei-normaalisti täällä asuva lintulaji erehtynyt itäiseen Suomeen, vai lieneekö kyseessä muuten vain harvinainen yksilö.
Vihjeitä siis kaivattaisiin..
5262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kannattaa lähteä siitä oletuksesta, että kyseessä ei ole harvinaisuus. Kuvaus voisi sopia tuulihaukkaan, joka tosin on varista pienempi, mutta koon arviointi on vaikeaa ja varis on muuten yllättävän iso lintu. Tässä lintukuva.fi -sivustolta kuvia tuulihaukasta:
http://www.lintukuva.fi/lajikuvat/faltin/

Äänestä
  • Kiitos vihjeestä.
    Hyväksytäänpä siis tuulihaukka vastaukseksi kysymykseen, ja itseasiassa se on minulle harvinainen lintu jota en ole tätä ennen päässyt näkemään sitäkään vähää mitä joitakin muita haukkalajeja. Tosin en ole mitään lintuja nähtäväksi etsiskellytkään vaan tyytynyt siihen mitä eteen on sattunut.

    Äänestä

Yksi vaihtoehto myös ampuhaukka, naaraat ja nuoret ovat selkäpuolelta punaruskeita.

Äänestä

Tuulihaukka tuli myös ekana mieleen. Täällä Pirkanmaalla ei mitenkään harvinainen, mutta itä-Suomen tilanteesta en tiedä. Et kertonut tilanteesta, jossa linnun näit, niin ehdotan myös lehtokurppaa. Sopisi variksen kokoon ja punaruskea selkä on.

Äänestä

Entäs käki tai kehrääjä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tunnistamaton laji. kirjoitti:

Valitettavasti en pysty kertomaan kovinkaan hyviä tuntomerkkejä, mutta milloinkaan ennen en ole nähnyt samanlaista siivekästä.
Kyseessä on kuitenkin noin variksen kokoinen lintu jolla on tiiramaiset, eli ikään kuin sirppimäiset siivet ja mielestäni alapuoli oli saman värinen kuin monilla haukoilla, eli vaaleanruskea / harmahtava.
Joitakin päiviä myöhenmmin myös tuttavani ennätti nähdä samanlaisen linnun ikkunansa alla pienen hetken mutta vain selkäpuolelta, ja hänen mukaansa se oli sieltä tiilenpunainen ja mieleensä on jäänyt värin voimakkuus.
Yritin selailla internetistä arvoitukseen vastausta hyvinkin monilta asiaan omistautuneilta sivuilta, mutta jäin selitystä vaille.
Olisiko mahdollisuus että hellejakson aikana olisi joku ei-normaalisti täällä asuva lintulaji erehtynyt itäiseen Suomeen, vai lieneekö kyseessä muuten vain harvinainen yksilö.
Vihjeitä siis kaivattaisiin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu