Klaukkalan Rengasmyynti Nurmela Ky

Päätimpä tehdä yhteiskunnalle palveluksen ja kertoa omasta kokemuksestani kuluttajana Klaukkalan Rengasliike Nurmelassa. Heti alkuun voin sanoa, että kokemukseni ovat olleet suurimmaksi osaksi negatiivisia eli jos olet harkitsemassa renkaanvaihtoa yms kyseisessä liikkeessä niin toivottavasti luet tämän tekstin.

Meillä on kotona erittäin vähän säilytystilaa, jonka takia aloin säilyttämään ylimääräisiä renkaita rengasliike Nurmelassa ja koska heidän kautta vaihdattaminen maksaa vain noin kymmenen euroa ekstraa tuntui järkevältä ottaa myös vaihto. Vaihdatin viime syksynä (2013) kesärenkaat talvirenkaisiin autostani ensimmäistä kertaa. Noh, siinä jonkin aikaa seisoskeltuani ihmettelin, että miten vaihdossa voi kestää näin pitkään vaikka ukoilla on pulttipyssyt käytössä ja minun jälkeeni tullut auto oli jo valmis. Syyksi paljastui, että he olivat rikkoneet kierteet takakeskiöstä. Noh, ei siinä mitään periaatteessa, kun he sen maksutta korjasivat ja ilman mutinoita. Olisin kuitenkin toivonut edes ilmoitusta siitä, että vahinko on tapahtunut. Valitettavasti ongelmat liikkeen kanssa eivät lopu tähän.

Kevät saapui ja sen myötä oli aika vaihtaa kesärenkaat takaisin. Tällä kertaa mitään ei onneksi rikottu vaihdon yhteydessä. Se ei silti paljoa lohduttanut, sillä tällä kertaa he unohtivat laittaa soviterenkaan vanteeseen, jonka takia auto tärisi kuin tehosekoitin moottoritiellä. Ajoin auton takaisin liikkeeseen, jolloin soviterenkaan unohtuminen huomattiin ja he lisäsivät unohtuneen soviterenkaan.

Tärinä ei kuitenkaan loppunut, joten jouduin taas ajamaan auton takaisin liikkeeseen. Mietimme yhdessä mistä kyseinen tärinä voisi johtua. Itse ehdotin tasapainoa, jonka jälkeen eräs työntekijöistä väitti kirkkain silmin, että tasapainot katsottiin soviterenkaan laiton yhteydessä. Se ei kylläkään pitänyt paikkaansa: Seurasin itse koko ajan renkaiden irrotusta ja soviterenkaan lisäystä ja missään vaiheessa tasapainoja ei katsottu. Sanoin tästä toiselle työntekijälle, joka sitten onneksi uskoi minua ja tasapainot katsottiin ja yhteen vanteeseen lisättiin paino.

Ongelma ei kuitenkaan vieläkään hävinnyt. Tässä vaiheessa uskoni kyseiseen puljuun oli hävinnyt kokonaan. Jouduin ostamaan kaksi tunkkia ja irrotin vanteet itse. Tässä yhteydessä huomasin, että yksi sovarilevy oli halki ja väljä. Sovari on todennäköisesti haljennut heidän käsittelyssään, koska tärinä ilmaantui välittömästi kesärenkaiden vaihdon jälkeen. He eivät kuitenkaan missään vaiheessa maininnut haljenneesta sovarista ja valitettavasti en ole yllättynyt tästä, koska rikotusta kierteestäkään ei erikseen kerrottu...

En ole vielä kerinnyt vaihtamaan sovaria, mutta nettiselailun perusteella syy on erittäin todennäköisesti juuri soviterenkaassa. Miettikää siis tarkkaan haluatteko käyttää kyseisen liikkeen palveluita. Osa liikkeen henkilökunnasta on ammattitaitoisia ja avuliaita, mutta valitettavasti heidän hieno työpanoksensa jää epärehellisten tunareiden varjoon.
46994
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyseessä on sinun ja rengaskaupan välinen asia eli se pitää hoitaa teidän välillä, mutta sen sijaan huutelet asiasta kaikille muille netissä. No, ihan normaalia some-sukupolven toimintaa, ettei kauppaan uskalleta ottaa yhteyttä ja sitten pahaa oloa puretaan netissä.

Tuskinpa rengaskauppa tietää hyvittää sellaista virhettä, jota asiakas panttaa itsellään eikä ilmoita sitä kauppaan.

Äänestä

Itselläni myönteisiä kokemuksia kyseisestä paikasta. Erittäin auttavaista porukkaa ja kohtuuhintaista työtä.

Äänestä

Useammat renkaat ostaneena ja vaihdattaneena ja säilyttäneenä olen ollut ihan tyytyväinen. Olen samaa mieltä, että liikkeeseen vaan selvittämään asiaa jos on jotain kömmähdyksiä sattunut.

Äänestä

Olen käyttänyt pelkästään Nurmelaa jo yli 20v ja olen erittäin tyytyväinen saamiini renkaisiin ja palveluun. Yksi niitä harvoja paikkoja joka näkee vaivaa etsiä haluamani ominaisuudet renkaisiin eikä tyrkytä vakio ratkaisuja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harmistunut kirjoitti:

Päätimpä tehdä yhteiskunnalle palveluksen ja kertoa omasta kokemuksestani kuluttajana Klaukkalan Rengasliike Nurmelassa. Heti alkuun voin sanoa, että kokemukseni ovat olleet suurimmaksi osaksi negatiivisia eli jos olet harkitsemassa renkaanvaihtoa yms kyseisessä liikkeessä niin toivottavasti luet tämän tekstin.

Meillä on kotona erittäin vähän säilytystilaa, jonka takia aloin säilyttämään ylimääräisiä renkaita rengasliike Nurmelassa ja koska heidän kautta vaihdattaminen maksaa vain noin kymmenen euroa ekstraa tuntui järkevältä ottaa myös vaihto. Vaihdatin viime syksynä (2013) kesärenkaat talvirenkaisiin autostani ensimmäistä kertaa. Noh, siinä jonkin aikaa seisoskeltuani ihmettelin, että miten vaihdossa voi kestää näin pitkään vaikka ukoilla on pulttipyssyt käytössä ja minun jälkeeni tullut auto oli jo valmis. Syyksi paljastui, että he olivat rikkoneet kierteet takakeskiöstä. Noh, ei siinä mitään periaatteessa, kun he sen maksutta korjasivat ja ilman mutinoita. Olisin kuitenkin toivonut edes ilmoitusta siitä, että vahinko on tapahtunut. Valitettavasti ongelmat liikkeen kanssa eivät lopu tähän.

Kevät saapui ja sen myötä oli aika vaihtaa kesärenkaat takaisin. Tällä kertaa mitään ei onneksi rikottu vaihdon yhteydessä. Se ei silti paljoa lohduttanut, sillä tällä kertaa he unohtivat laittaa soviterenkaan vanteeseen, jonka takia auto tärisi kuin tehosekoitin moottoritiellä. Ajoin auton takaisin liikkeeseen, jolloin soviterenkaan unohtuminen huomattiin ja he lisäsivät unohtuneen soviterenkaan.

Tärinä ei kuitenkaan loppunut, joten jouduin taas ajamaan auton takaisin liikkeeseen. Mietimme yhdessä mistä kyseinen tärinä voisi johtua. Itse ehdotin tasapainoa, jonka jälkeen eräs työntekijöistä väitti kirkkain silmin, että tasapainot katsottiin soviterenkaan laiton yhteydessä. Se ei kylläkään pitänyt paikkaansa: Seurasin itse koko ajan renkaiden irrotusta ja soviterenkaan lisäystä ja missään vaiheessa tasapainoja ei katsottu. Sanoin tästä toiselle työntekijälle, joka sitten onneksi uskoi minua ja tasapainot katsottiin ja yhteen vanteeseen lisättiin paino.

Ongelma ei kuitenkaan vieläkään hävinnyt. Tässä vaiheessa uskoni kyseiseen puljuun oli hävinnyt kokonaan. Jouduin ostamaan kaksi tunkkia ja irrotin vanteet itse. Tässä yhteydessä huomasin, että yksi sovarilevy oli halki ja väljä. Sovari on todennäköisesti haljennut heidän käsittelyssään, koska tärinä ilmaantui välittömästi kesärenkaiden vaihdon jälkeen. He eivät kuitenkaan missään vaiheessa maininnut haljenneesta sovarista ja valitettavasti en ole yllättynyt tästä, koska rikotusta kierteestäkään ei erikseen kerrottu...

En ole vielä kerinnyt vaihtamaan sovaria, mutta nettiselailun perusteella syy on erittäin todennäköisesti juuri soviterenkaassa. Miettikää siis tarkkaan haluatteko käyttää kyseisen liikkeen palveluita. Osa liikkeen henkilökunnasta on ammattitaitoisia ja avuliaita, mutta valitettavasti heidän hieno työpanoksensa jää epärehellisten tunareiden varjoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu