Aamulla Vikingiltä ulos, shoppailemaan ja lopulta Solnaan.

Kesäkuun puolivälissä menossa Vikingillä Tukholmaan. Lauantai päivänä aamulla laivasta pois ja tarkoitus olisi lähteä satamasta johonkin suuntaan, mikä nyt yleensä on auki klo 7 (kiva kahvio tms) ? Tarkoitus olisi mennä shoppailemaan teinin kanssa, kun liikkeet aukeavat.

Mihin aikaan ostospaikat yleensä aukeavat ja mihin meidän kannattaisi Vikingin terminaalista lähteä?

Jalkaisinko kannattaisi mennä ja mitä hyviä nuorille suunnattuja kohtuuhintaisia vaateliikkeitä olisi kohtalaisen matkan päässä?

Iltäpäivällä olisi tarkoitus mennä shoppailun päätteeksi jollain julkisella kulkuneuvolla Solnaan hotelliin, joten miten sinne olisi parasta mennä?

Ja illalla katsomaan ja kuulemaan kauan odotettua One Directionia Friends Arenaan :) Teinille matkan kohokohta.
5477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos aamulla on hyvä ilma, niin kävelisin keskustaan vanhan kaupungin läpi.
Yksi mahdollisuus on mennä Omena-hotellin alakerrassa olevaan aamiaisbuffettiin ja istuskella siellä rauhassa, kunnes kaupat alkavat avautua.
Suosittelen tosin hieman kalliimpaa, mutta sitäkin parempaa Rica Hotel Kungsgatanin (Pub-tavaratalon talossa) aamiaista (jos ketjun ostanut Scandic ei ole ehtinyt pilata sitä), jolla jaksaa pitkään.

Vaatekaupat aukeavat noin kello 10 aikaan.

Yksi mahdollisuus on kävellä laivalta Slussenille ja ostaa sieltä esim. 24 tunnin lipun (tai 72 tunnin). Sieltä voi sitten hurauttaa metrolla vaikkapa keskustaan T-centraleniin.

Missä hotellissa yövytte?

Katselin muutama viikko sitten laivaterminaalissa, että suomalaisnuoret olivat shoppailleet Hollister-liikkeessä, mikä löytyy mm. täältä keskustassa: http://gallerian.se/butiker/

Äänestä

Yöpymispaikkamme on Hotel Ibis Styles Stockholm Järva, Solnassa ja sinne pitäisi jollain kulkuneuvolla suunnata shoppailupäivän päätteeksi.

Äänestä

http://sl.se/sv/

Täältä valitse "Sök resa" ja syötä: T-centralen ja Vallgatan (Solna). Neuvoo ensin menemään T-centralenista maanalaisella ensin ja jatkamaan bussilla.

Äänestä

Vanhassa kaupungissa on kahviloita auki seitsemälä arkena. Keskustassa toki myös. Teini viihtyisi varmaan gallerian-ostoskeskuksessa.
Hotelleihin voi mennä aamiaiselle, jos haluaa vähän runsaammin syödä. Scandiceissa on erinomainen aamiainen.

Äänestä

Hyvät neuvot yllä kokemuksesta johtuen varmaankin. Itse olen oikeastaan jo parivuosikymmentä päiväristeilyillä patikoinut Viikkarin satamasta ensimmäisestä risteyksestä yleensä suoraan risteyksestä mäkeä ylös. Ja jos ei nyt laivalla kerkiä aamiaista rauhassa nauttimaan niin sitten vaan suoraan kohti Södermalmin kauppahallia. Taso on siellä huikea eikä hinnatkaan ihan niin hirveitä kuin ennakkoon voisi kuvitella. Tasokkaita aamiaispaikkoja on yhtenään vieri vieressä esim. Folkkungsgatanilla. Kauppahallin vieressä myös hyvät hampurilais yms paikat ovat suosittuja pikaruokaloita yleensä Suomen hinnoissa korkeintaan.
Itse suosin niitä perinteisiä ruotsalaisia pieniä sämpylöitä ja pitkiä nakkeja ulkoilma-
grilleissä ja kojumyyjiltä.Vallinnan varaa siis Tukholmassa riittää kyllä vielä hyvinkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äiti ja tytär kirjoitti:

Kesäkuun puolivälissä menossa Vikingillä Tukholmaan. Lauantai päivänä aamulla laivasta pois ja tarkoitus olisi lähteä satamasta johonkin suuntaan, mikä nyt yleensä on auki klo 7 (kiva kahvio tms) ? Tarkoitus olisi mennä shoppailemaan teinin kanssa, kun liikkeet aukeavat.

Mihin aikaan ostospaikat yleensä aukeavat ja mihin meidän kannattaisi Vikingin terminaalista lähteä?

Jalkaisinko kannattaisi mennä ja mitä hyviä nuorille suunnattuja kohtuuhintaisia vaateliikkeitä olisi kohtalaisen matkan päässä?

Iltäpäivällä olisi tarkoitus mennä shoppailun päätteeksi jollain julkisella kulkuneuvolla Solnaan hotelliin, joten miten sinne olisi parasta mennä?

Ja illalla katsomaan ja kuulemaan kauan odotettua One Directionia Friends Arenaan :) Teinille matkan kohokohta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu