Maanantai iltana kolli-kissani palasi kotiin jalkaansa varoen. Eläinlääkärissä selvisi, että kissaa oli ammuttu ja luut olivat jalasta aivan palasina. Nyt on ampujasta (jota emme siis tiedä) tehty rikosilmoitus eläinsuojeluun ja poliisille ilmoitettu ampumisesta taajama-alueella. Toivon, että voisitte jakaa tätä, jotta ampuja vähintään laittaisi aseensa piiloon. Onneksi ei käynyt huonommin. Kissamme sai hoitoa ja toipuu parhaillaan.
Kissaa ammuttiin renkomäen suunnalla!
Ammutunkissanomistaja
13267
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Hyvä, että teitte rikosilmoituksen.
Tuollaiset pitäisi saada vastuuseen ja ase pois.
Jonain päivänä kohde voi olla vaikka ihminen.
Toivottavasti kisu paranee.
Palstoilla vilisee kaikenmaailman eläintenvihaajia.
Minä en ymmärrä tolkutonta vihaamista ollenkaan.
Jos mun pihassa pyörii kissa ja kusee mun lapsen hiekkalaatikkoa, makaa mun auton pellillä.
Onko viha tolkutonta? Oman pihan puolustus? Kun ei siellä saisi olla se vieras eläin, se kissa?
Vaikka en asetta omista, voisin ymmärtää ampumisen.
Omistan kissoja itsekin, eikä he koskaan ole kenenkään hiekkalaatikoilla kaivelemassa.
Viha on aina tolkutonta, eikä kärsimyksen tuottaminen eläimelle ole mielestäni hyväksyttävää missään olosuhteissa.
Eri mieltä voi toki olla.
Onko varmaa, että kissa on ollut taajamaalueella kun sitä on ammuttu?
Irtokissathan kuljeksivat jopa useita kilometrejä reissuillaan.
Tietysti on hyvä että asiasta olet tehnyt ilmoituksen, jos on ammuttu liian lähellä asutusta, kyseessä on silloin rikos.Ja asia on hyvä tutkia.
Mutta muista, että olet itsekkin syyllistynyt rikokseen.Ilman sitä, kissaasi ei olisi edes ammuttu.
Voihan tuollainen irtokissa jäädä auton allekkin, tai mitä tahansa kauheaa voi sille luvattomilla reissuilla käydä.Omistajan kannattaisi huolehtia lemmikistään lain mukaan, niin se olisi aina turvassa.Ei kissaa saa päästää valvomatta kuljeksimaan muiden pihoille, kai tiesit sen?
Toisaalta kissaasi on voitu luulla villiintyneeksi, villiintynyttä ja kesyä kissaa on varmasti vaikea erottaa toisistaan.Kun sellainen vieraalle pihalle ilmestyy.Ja kissahan ei lainmukaan saisi vieraiden pihoille mennä, vaan omistajan kuuluu valvoa, että kissansa pysyy omassa pihassa.
Hyvä että kissasi nyt toipuu, vaikka jalan luut olivatkin palasina.
Toivottavasti kissasi ei enää jatkossa kuljeksi valvomatta vapaana.Kurjaa jos se tuon kaiken jälkeen joutuu kokemaan taas jotain kauheaa, voihan ampuja koettaa uudelleen, jos kissa taas ilmestyy häiriköimään hänen pihalleen.
Sehän varmasti on ollut tuohon ampumiseen syynä.Kissasi on luultavasti jonkun pihaa käyttänyt jatkuvasti vessanaan, tai muuten ollut siellä häiriöksi.
Tee tarha kissallesi. Kissa on turvassa siinä. Jalka tuskin paranee täysin ....senkin tähden suosittelen turvallista tarhaa.
Ampuja syyllistyi eläinrääkkäykseen ! Hyvä, että teit rikosilmoituksen.
Siinä on vain se ongelma, ettei kissalle ole tarhasta mitään iloa.
Miksei muka ole?
Onko sinulla omakohtaista kokemusta suuren tarhantekemisestä, ja kissan tarhassa pitämisestä?
Vain tarhassa kissa voi ulkoilla turvallisesti ja rauhassa, ilman vaaroja.
Harva omistaja jaksaa kissansa perässä montaa tuntia ulkoilla, kissat kun viihtyvät lämpöisellä ilmalla tarhassa mielellään.
Ei pidä tehdä pikkuista häkkiä, vaan kunnon katettu aitaus, jossa se rakas perheelle tärkeä lemmikkieläin on turvassa vaaroilta ja tallessa.
Sehän on tärkeintä, eikä se, paljonko oman rakkaan kissan aitaus maksaa.
Rahan meno ei saa olla este kissan turvalliselle ulkoilulle.Kissan on saatava elää "turvallista elämää", turvallinen ja hyvä elämä,se on jokaisen omistajan kissalleen tarjottava.
Jos kissa on tarhassa, se ei pääse katoamaan, ei tappeluihin, ei autojen alle, ei petojen ruuaksi.Ja omistajan ei tarvitse sitä ojien pohjilta etsiskellä.
Sen kissan elämästä puuttuu sitten jännitys ja vaaratilanteet.
Ja omistajaltakin jää jännittäminen ja ehkä kissan puolesta pelkääminenkin pois, että tuleeko hengissä, ja onko saanut osumaa, ja pitääkö kohta taas uutta kissaa ottaa.
Elämä ei ole siten enää niin ...... vastuutonta, hui ;)
Tarha on se paras vaihtoehto ulkoiluttaa kissaa.Ja mikä parasta, myös lain mukainen.
Luultavasti luuli villiksi kissaksi.
Voihan pahvi sinua.
Kissa on ulkona pihasi ulkopuolella lainsuojaton.
Olet todella onnekas, kun kissasi on hengissä.
¨
Kaikki pahvipaskat jotka päästää kissansa ulos, voi varautua siihen,
että se voi olla kissan viimeinen tapaaminen.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288335770236.html
Ei ihan lainsuojattomalta vaikuta.
Joo, kissa ei todellakaan ole lainsuojaton! MIstä noita ajatuksia oikein tulee!?
kissan irtipitäjän vika jonka se tässä vastuuseen pitäisi saattaa. kissa on heitteillejätetty oman tontin ulkopuolella! toivottavasti otti opiksi