Paikalliset mustalaiset ovat ryhtyneet myös varastelemaan

Olkaapa varovaisia erityisesti mustalaisten "leirin" tuntumassa (Uuden tien ja sinne rakenteilla olevan sataman tieboilla.) - millä ikinä liikuttekin. Meiltä vietiin laukku fillarin korista. Laukun saimme takaisin, kun lähdimme varkaan perään. Menetimme kuitenkin lompakossa olleesta käteisestä setelit.

Tämä aiemmin lähinnä huumattujen eläinten kanssa kerjäämisestä ja ruusujen myymisestä tuttu joukkio iskee nyt myös läheisiin liikennevaloihin pysähtyviin autoihin.
232360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Tätä yritettiin meidän autoon, mutta takaovet olivat lukossa.

Röyhkeäksi on maailma mennyt.

Äänestä

Missähän päin Kreikkaa tämä on tapahtunut ?

Äänestä
  • Siis tarkoitin tietenkin missä päin Rodosta eli onko tämä jossakin Rodoksen kaupungissa. En ole oskaan aiemmin käynnyt Rodoksella ja nyt olen menossa ja ihan sinne keskustaan.

    Äänestä

EI olla törmätty mihinkään vastaavaan koskaan Rodoksella eikä muuallakaan Kreetalla/Kreikassa. Onkohan joku Persu-juttu?

Äänestä
  • Ei ole persujuttu, tämä ko. risteys on Falirakin rantatien varrella, keskustasta on sinne reilut kolme kilsaa.

    Äänestä

  • dekatessera kirjoitti:

    Ei ole persujuttu, tämä ko. risteys on Falirakin rantatien varrella, keskustasta on sinne reilut kolme kilsaa.

    Tuo on hyvä tietää.
    Mihin se satama tulee, Falirakiinko?

    Äänestä

Tuosta ketjun aloittajan kirjoituksesta, "huumattujen eläinten kanssa kerjäämisestä" tulikin mieleeni, älkää hyvät ihmiset menkö lankaan ja antako rahaa näille lapsille jotka kerjäävät näiden pienten koiranpentujen kanssa, pennut mitä minä olen nähnyt, ovat noin viikon ikäisiä, eli niiden pitäisi ehdottomasti olla emojensa hoidossa. Tuskin se pentureppana edes enää hengissä on kun kerjäläinen siltä päivältä lopettaa, koska se pieni on ollut ilman emonsa maitoa siinä kuumuudessa useita tunteja. Oma kokemus kun tuon ikäisen pennun ruokailusta on se, että nehän imevät noin parin tunnin välein.

Seuraava päivä kun koittaa, niin otetaan uusi elossa oleva pentu mukaan ja lähdetään taas kerjuulle. Jos kukaan ei "heltyisi" ja rahaa näille antaisi, niin tuollainen eläinrääkkäyshän silloin loppuisi!

Äänestä
  • Ensimmainen oikeudenkaynti on ohi ja mustalais nainen sai vuoden linnaa ja vuosia ehdonalaista noiden huumattujen pentujen kaytosta , Ja poliisi ottaa kaikki pennut haltuun heti kun joku ilmoittaa ja elainsuojelu-yhdistykset hoitavat pennut . Talla hetkella on kaikille hoitoon otetulle jarjestetty koti kreikassa tai ulkomailta. Jopa suomeeen on lahetetty. Kiitos PAWS and CLAWS rodos.-elainsuojelu-jarjeston,

    Äänestä

  • Rhodoksella asuva kirjoitti:

    Ensimmainen oikeudenkaynti on ohi ja mustalais nainen sai vuoden linnaa ja vuosia ehdonalaista noiden huumattujen pentujen kaytosta , Ja poliisi ottaa kaikki pennut haltuun heti kun joku ilmoittaa ja elainsuojelu-yhdistykset hoitavat pennut . Talla hetkella on kaikille hoitoon otetulle jarjestetty koti kreikassa tai ulkomailta. Jopa suomeeen on lahetetty. Kiitos PAWS and CLAWS rodos.-elainsuojelu-jarjeston,

    Siellä kun asut niin osaatko sanoa mulle miksi ne ei saa noita mustalaisia kuriin?

    Asustelin muutama viikko sitten niin että oli näköyhteys Karakoneron mustalaisten asumuksiin. Viikon aikana kolmena päivänä ne sytytti niitä jätteitä palamaan (yhtenä päivänä kaksi kertaa) ja paloauto meni poliisisaattueessa sammuttamaan.

    Huomasin myös että vanhan kaupungin ihmispatsaat oli ainakin silloin mustalaisia, keksineet taas uuden bisneksen sillä niitä osui useita kohdalle.

    Äänestä

  • Se on just näin.Älkää hyvät ihmiset antako rahaa,vaikka ne kuinka säälittäviltä ja söpöiltä näyttääkin...se on tarkoituskin...että voivoi kuinka kamalaa... kai me nyt pari eurooo...EI kannata!!!

    Äänestä

  • Rhodoksella asuva kirjoitti:

    Ensimmainen oikeudenkaynti on ohi ja mustalais nainen sai vuoden linnaa ja vuosia ehdonalaista noiden huumattujen pentujen kaytosta , Ja poliisi ottaa kaikki pennut haltuun heti kun joku ilmoittaa ja elainsuojelu-yhdistykset hoitavat pennut . Talla hetkella on kaikille hoitoon otetulle jarjestetty koti kreikassa tai ulkomailta. Jopa suomeeen on lahetetty. Kiitos PAWS and CLAWS rodos.-elainsuojelu-jarjeston,

    Hieno asia jos näin on, että lopultakin on puututtu siihen järkyttävään pentujen rääkkäykseen.
    Itselläni on tullut todella paha maku suuhun parilla viimeisellä Rodoksen matkalla kun olen näitä puolikuolleita pentureppanoita sielä nähnyt, tämä on osaltaan jopa pilannut koko lomafiilikseni.

    Toivottavasti en tänä vuonna enää näkisi samaa kun sinne saarelle taas tulen.

    Äänestä

  • Rhodoksella asuva kirjoitti:

    Ensimmainen oikeudenkaynti on ohi ja mustalais nainen sai vuoden linnaa ja vuosia ehdonalaista noiden huumattujen pentujen kaytosta , Ja poliisi ottaa kaikki pennut haltuun heti kun joku ilmoittaa ja elainsuojelu-yhdistykset hoitavat pennut . Talla hetkella on kaikille hoitoon otetulle jarjestetty koti kreikassa tai ulkomailta. Jopa suomeeen on lahetetty. Kiitos PAWS and CLAWS rodos.-elainsuojelu-jarjeston,

    Rodoksella toimii eläintensuojelu aika hyvin, olen huomannut.
    Pefkosissa muuan rouva, kuulemma eläkkeellä oleva lääkäri, tuo kissoille ruokaa.
    Kissat ovat asettuneet lähes vastapäätä Stella View-hotellia.

    Äänestä

  • triantadio kirjoitti:

    Siellä kun asut niin osaatko sanoa mulle miksi ne ei saa noita mustalaisia kuriin?

    Asustelin muutama viikko sitten niin että oli näköyhteys Karakoneron mustalaisten asumuksiin. Viikon aikana kolmena päivänä ne sytytti niitä jätteitä palamaan (yhtenä päivänä kaksi kertaa) ja paloauto meni poliisisaattueessa sammuttamaan.

    Huomasin myös että vanhan kaupungin ihmispatsaat oli ainakin silloin mustalaisia, keksineet taas uuden bisneksen sillä niitä osui useita kohdalle.

    Viime syksynä näin joitain mustalaisia vanhassa kaupungissa, oli myös lapsia ja yhdellä oli pieni koira mukana, kerjäsi tietysti.

    Äänestä

Trubaduuri Axu Wiipurina esiintyvä n. 55v.-60v. suomalaisäijä kannattaa kiertää kaukaa. Kerjää kitaransa kanssa suomalaisravintoloiden edessä ja punkkaa jossain Falirakissa.

Äänestä

Ainahan ne on varastelleet. Viime vuosina kun mestoilla ollaan dallailtu iltasella, niin jokaisen kulman takaa kymmenpäinen kakaralauma tulee ympärille hyppimään ja koskettelemaan housuja, kyllä siinä itsesuojeluvaiston pitää viimeistään herätä. Lompakot hotellille ja käteistä mukaan sen verran mitä tarvitsee, maalaisjärkeä kannattaa käyttää.

Äänestä

no eipä kuulosta kovin houkuttelevalle kohteelle!rupee jo harmittaa kun tuli matka varattua!uskaltaako siellä naisihminen yksin iltaisin kulkea?en tarkoita aamu kolmea ja kolmea promillea!

Äänestä
  • Kreikankävijä liioittelee, ikinä ei ainakaan minun ympärilläni siellä kaupungilla ole mustalaislapsilaumaa näkynyt. Siellä niitä näkyy ruusuja kaupittelemassa muutama, ja vanhankaupungin ihmispatsaat ja kerjäläiset on niitä.
    Huoletta siellä voi iltaisin liikkua, nainenkin yksin. Eri asia sitten on aamuyöllä, sivukaduilla ja kolmen promillen koomassa, silloin oikein kerjää vaikeuksia.

    Äänestä

  • Kreikankävijä nyt höpäjää omiaan, ei sielä mitään kymmenpäisiä "kakaralaumoja" tule ympärille hyppimään. Kyllä uskaltaa naisihminen yksin iltaisin liikkua. Joten älä yhtään harmittele varaamaasi matkaa, näitä Kreikan/Rodoksen mollaajia kun tältä sivustolta aina löytyy. Hyvää matkaa :)

    Äänestä

Huomaa, että kaksi edellistä kirjoittajaa eivät ole näemmä liikkuneet vilkkailla turistikaduilla auringonlaskun jälkeen. En vihaa rodosta, Olen siellä käynyt lapsesta lähtien, eikä mikään muu lomakohde ole tuonut yhtäpaljoa lämpimiä muistoja kuin rodos. Se että ulkomaalaiset kerjäläiset tulevat lempikohteeseeni, ei itsessään tee kohteesta huonoa. Nyt niitä valoja tauluun.

Äänestä
  • Mitkä ihmeen ulkomaalaiset kerjäläiset? Ne mustalaiset asuu siellä Rodoksella ei ne mistään sinne tule. Mun Rodoksen lomakoti on näköetäisyydellä niiden röttelökylästä ja kyllä ne siellä ihan vuoden ympäri asuu. Niin ja koska mä kaikki lomani vietä siellä vuosittain (jo monen vuoden aikana), niin liikun siellä auringon laskun jälkeen useammin kuin sinä ;)

    Äänestä

  • dekaeksi kirjoitti:

    Mitkä ihmeen ulkomaalaiset kerjäläiset? Ne mustalaiset asuu siellä Rodoksella ei ne mistään sinne tule. Mun Rodoksen lomakoti on näköetäisyydellä niiden röttelökylästä ja kyllä ne siellä ihan vuoden ympäri asuu. Niin ja koska mä kaikki lomani vietä siellä vuosittain (jo monen vuoden aikana), niin liikun siellä auringon laskun jälkeen useammin kuin sinä ;)

    Nyt menee jo sun osalta melkoiseksi argumentaaliseksi kompuroinniksi. Perustan väitteeni ensinnäkin siihen, että olen ollut paikallisten kanssa tekemisissä huomioiden viimeisen 15 vuoden aikana tehdyillä lomareissuilla, ja yksikään näistä kerjäläisistä ei ole Kreikan kansalaisia, saati harva edes EU-maista. Se ei minua kiinnosta lainkaan, vaikka viettäisit kaikki lomasi siellä, sillä kirjoituksesi perusteella haistelet takamustasi lomiesi aikana, kun yrität epätoivoisesti taistella hatusta vedetyllä tiedolla, joka on ristiriitaista paikallisten ihmisten ja viranomaisten kanssa.

    Äänestä

  • kreikankävijä kirjoitti:

    Just joo kreikankävijä :D

    Kreikassa asuu yli neljännesmiljoona mustalaista, heitä on asunut siellä jo 600 vuoden ajan. He kaikki eivät varmaan ole kansalaisia, mutta iso osa kuitenkin.Tämänkin asian pystyt ihan itsekin tarkistamaan netistä.

    Jos sinä olet siellä käynyt 15 vuoden aikana, minä olenkin käynyt 10 vuotta kauemmin.
    Jos sinä olet tekemisissä paikallisten kanssa, minulla on kymmeniä rodoslaisia ystäviä.

    Se että toisaalla yrität hienostella sivistyssanoilla ja toisaalla alennut yläkoululaisen tasolle alapääjutuillasi ei tee sinusta kuin naurettavan.

    Äänestä

  • Kuuleppa "kreikankävijä", auringonlaskun jälkeen on tullut liikuttua erinäinen kerta niillä kaduilla vuodesta 1986 alkaen, jopa auringonnousuun saakka. eikä todellakaan ole "kakaralaumat" ympärillä kertaakaan pyörineet.

    Eli toiseksi jäät minullekkin Rodoksen käyntien suhteen ja tietämyksesi näyttää olevan melko hataraa kaiken muunkin asian suhteen.

    Syksymmällä olen saarelle taas menossa ja olen täysin vakuuttunut, ettei yksikään "lauma" tule housujani tälläkään matkalla koskettelemaan :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ajat muuttuvat kirjoitti:

Olkaapa varovaisia erityisesti mustalaisten "leirin" tuntumassa (Uuden tien ja sinne rakenteilla olevan sataman tieboilla.) - millä ikinä liikuttekin. Meiltä vietiin laukku fillarin korista. Laukun saimme takaisin, kun lähdimme varkaan perään. Menetimme kuitenkin lompakossa olleesta käteisestä setelit.

Tämä aiemmin lähinnä huumattujen eläinten kanssa kerjäämisestä ja ruusujen myymisestä tuttu joukkio iskee nyt myös läheisiin liikennevaloihin pysähtyviin autoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu