Kaveri soittaa koko ajan.

Menee siis todella kohta hermot yhteen mun kaveriin kun soittelee koko ajan. Ei sillä mitään asiaaa ole, puhuu vaan turhanpäiväisiä. Saatta tullaa kymmenenkin puhelua päivässä. En jaksa enää vastata. Ja soitta silti monta kertaa päivässä vaikka en vastaa. Ja kohta kysyykin että olenko suuttunut jostain. Kohta suljen ton puhelimen oikeesti. Olen kyllä sanonut monta kertaa etten ole vihainen mistään en vaan jaksa aina höpötellä niitä näitä puhelimessa mutta ei mee jakeluun. Kaverini on yli 50 vuotias n. 3 vuotta sitten leskeksi jäänyt. Miten sanoa sille tämä asia et ymmärtäisi että mullakin on oma elämä ja se ei ole puhelimessa?
93321
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hah. Maailmassa on oikeitakin ongelmia. Jos et pysty tätä ratkaisemaan itse, sinusta ei ole yhtään mihinkään.

Äänestä
  • asasdfafsdsdf, sinä et kyllä selviä myöskään maailmassa jos et osaa auttaa ja olet noin itsekäs ja epäkannustava ihminen, joten ei tarttee tänne tulla enää. Toitte kukaan ei auta suakaan koskaan, edes näinkään "pienessä" asiassa. Pärjäile kuule ihan yksinäsi ilman mitään apua, hyvästi!

    Ja sitten asiaan. Marsilla75, sun kantsii jotenkin sanoa ystävällisesti sille tai sit vaikka pyydät kahville häntä tai tekisitte yhdessä jotain, ei pelkästään puhelimen kautta. Tai ehkä hän haluaisi puhua jostain asiasta kunnolla, mutta ei uskalla ottaa asiaa esille koskaan ja juttelee vaan kaikkea muuta. Ehkä hän on jotenkin yksinäinen ja kaipaa seuraa, ehkä voisit järjestää hänelle jotain?

    1Äänestä

  • Kuule, maailmassa on paljon muutakin. Ihmiset jotka riivaavat sua 20 kertaa päivässä, aamusta alkaen,välittämättä siitä herätinkö tai muuta.
    Taidat kuulua näihin narsisti/psyko sellasiin, pelle.

    Äänestä

Tiiän tunteen mun edellinen kaveri teki just tolleen ja tollasen ahdistellian kanssa en ole missää tekemisissä

Äänestä

Tein itse näin. Olin yksinäinen. Kaveriporukan ainoa sinkku, useasti ystävyys suhteissa pettynyt ja tahdoin vain jakaa höpöhöpö jututkin ystävieni kanssa. En nyt toki kymmeniä kertoja vaan esim 3 lyhyttä puhelua silloin tällöin. En ole koskaan kuullut ahdistelevani, nyt täytyy ihan miettiä ensikerralla kun soitan..

1Äänestä

Älypuhelimissa voi minkä numeron soiton estää. Siten pääsee hyvin eroon esim. lehtikauppiaista.

Äänestä

Tota samaa on ilmassa, vaikka itsekkin yksin ei sitä jaksa kokoajan, kohtuu kaikessa pätee niin moneen asiaan.

Äänestä

Niko

Äänestä

Em soita koskaan ovat tyytyväisiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Marsilla75 kirjoitti:

Menee siis todella kohta hermot yhteen mun kaveriin kun soittelee koko ajan. Ei sillä mitään asiaaa ole, puhuu vaan turhanpäiväisiä. Saatta tullaa kymmenenkin puhelua päivässä. En jaksa enää vastata. Ja soitta silti monta kertaa päivässä vaikka en vastaa. Ja kohta kysyykin että olenko suuttunut jostain. Kohta suljen ton puhelimen oikeesti. Olen kyllä sanonut monta kertaa etten ole vihainen mistään en vaan jaksa aina höpötellä niitä näitä puhelimessa mutta ei mee jakeluun. Kaverini on yli 50 vuotias n. 3 vuotta sitten leskeksi jäänyt. Miten sanoa sille tämä asia et ymmärtäisi että mullakin on oma elämä ja se ei ole puhelimessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu