Tampere: tunnelinäöllä ratikan kyytiin

Tamperelaispäättäjiltä on kadonnut järki ihan kokonaan. Ensin alettiin rakentaa 200 miljoonan euron tunnelia eli hukkaputkea tasamaalle, olemassa olevan nelikaistaisen tien viereen. Heti sen jälkeen yritetään Tampereen kaduille rakentaa kiskot ratikalle 330 miljoonalla eurolla.

Tamperelaiset veronmaksajat ovat vastustaneet molempia hankkeita, mutta valtuutetut eivät ole kuunnelleet heitä, vaan vallan sokaisemia virkamiehiään.

Tampereeella kaikki suuret päätökset tehdään edelleen pienessä sisäpiirissä ja kun päätökset on tehty, valtuutetut pakotetaan ryhmäkurin voimalla hyväksymään ne. Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen on isojen päätösten suhteen ollut kaiken aikaa vain virkamiestensä marionetti.
5216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jotkut pipertäjät nähneet telkkarissa tai postikortissa nätin ratikan. Ja sitten pitää saada sama meille. Päättävät saman tien, että on kannattava ja eko. Ja sitä hoetaan.

Ratikka on oikeasti rahaa vievä jo harkintavaiheessa. Myös toteutusvaiheessa ja tietenkin käyttövaiheessa. Ratikka kuluttaa rahaa vielä purettaessakin. Koska lopulta joku poliitikko uskaltautuu vaatimaan purkua ja sopivien vaalien teemoihin ilmestyy ratikan purku. Ja purku toteutuu, koska nähdään, että ratikkaa ei kukaan käytä ja se on kallis. Pakko pakottaa purkamaan. Mutta liian myöhään, rahan kannalta.

Helpointa olisi, jos estettäisiin tuhlaus jo etukäteen.

Äänestä
  • Se vain ihmetyttää, että kun Tampereen seuduilla jo on rataverkostoa, miksei sitä hyödynnetä. On yhteys Lielahteen, Ylöjärvelle, Nokialle jne. Voisi olla hyvä vetää jostain Rukkamäen suunnasta kiskot Vuorekseen ja Hervantaan, mutta muita investointeja ei kalliimpia tarvittaisi. Ja tuloksena olisi paikallisliikenne kiskoilla, avarissa vaunuissa.

    Äänestä

  • Meillä on jo!!! kirjoitti:

    Se vain ihmetyttää, että kun Tampereen seuduilla jo on rataverkostoa, miksei sitä hyödynnetä. On yhteys Lielahteen, Ylöjärvelle, Nokialle jne. Voisi olla hyvä vetää jostain Rukkamäen suunnasta kiskot Vuorekseen ja Hervantaan, mutta muita investointeja ei kalliimpia tarvittaisi. Ja tuloksena olisi paikallisliikenne kiskoilla, avarissa vaunuissa.

    Mutta kun se postikorttikuva siitä ratikasta on niin kiva. Ja näyttäis Tamperekin melkein metropolilta.

    Mutta jos tietsikalla editoitaisiin ratikka Tampereelle. Ja leviteltäisiin asiaa vain kuvaversioina. Halvempi.

    Äänestä

En kyllä kaipaa mitään ratikkaa. Eikös isoissa kaupungeissa Euroopassa lähiliikennettä täydennetä juuri kaupunkiradoilla. Niinhän Helsingissäkin. Eli rautatie lähiliikenteelle.

Jos bussiliikenteen korvaamisessa kiinteällä kiskoliikenteellä, ratikalla, on järkeä, niin miksei laiteta vaikka poliisiautojen tilalle ratikoita. Tai posteljoonille. Jos kerran on niin hyvä.

Äänestä

Alahan, veronmaksaja, kaivella kuvettasi ja syvältä. Ratikka tulee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mansen Hanu kirjoitti:

Tamperelaispäättäjiltä on kadonnut järki ihan kokonaan. Ensin alettiin rakentaa 200 miljoonan euron tunnelia eli hukkaputkea tasamaalle, olemassa olevan nelikaistaisen tien viereen. Heti sen jälkeen yritetään Tampereen kaduille rakentaa kiskot ratikalle 330 miljoonalla eurolla.

Tamperelaiset veronmaksajat ovat vastustaneet molempia hankkeita, mutta valtuutetut eivät ole kuunnelleet heitä, vaan vallan sokaisemia virkamiehiään.

Tampereeella kaikki suuret päätökset tehdään edelleen pienessä sisäpiirissä ja kun päätökset on tehty, valtuutetut pakotetaan ryhmäkurin voimalla hyväksymään ne. Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen on isojen päätösten suhteen ollut kaiken aikaa vain virkamiestensä marionetti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu