Miksi yksinkeraisimmat ihmiset käyttävät henkilöautoa?

Yksinkertaisimmat ihmiset käyttävät henkilöautoa sen vuoksi, koska kaikki muutkin yksinkertaiset ihmiset käyttävät. Ei siinä sen kummempia viisasteluja tarvita.
Sadan vuoden kuluttua kukaan ei käytä henkilöautoa, eikä kykene liikkumaan fossiilista polttoainetta käyttävällä kulkuneuvolla. Yksinkertainen ihminen on tehnyt jo nyt elämän maapallolla täysin mahdottomaksi tällekkin populaatiolle. Valitettavasti. Siinä lähtee rikkaat ja köyhät. Köyhät vois elää, vaan ei rikkaat. Paskat on jo housussa. Olen nähnyt tämän ihmisen viisauden työskennellessäni eri puolilla tätä palloa ja mitään muuta ei ole odotettvissa, kuin täystuho.
3181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

wauh, mikä nero ja sivistynyt ihminen.

Äänestä

Miksi yksinkertaisimmat ihmiset pätevät täällä olemattomalla sivistystasollaan. Fiksut ihmiset on töissä eivätkä ne edes tiedä tämmöisistä huuhaa palstoista mitään. Työttömien ja syrjäytyneiden päiväkotisivusto kun ei muuhun paukut riitä. Aloittaja ajaa varmaankin Skodalla ja pitää kirjaa kaikesta tosi tärkeästä.

Äänestä

"Miksi yksinkeraisimmat ihmiset käyttävät henkilöautoa?"

Jos vaihtoehto olisi vaikka polkupyöräily? Mutta polkupyöräily tyhmentää. Jos on ennestään vähät älynlahjat, polkupyöräily voi viedä osamäärän pakkaselle. Ei siinä jää muita vaihtoehtoja kuin autoilu, joko yksityinen tai julkisilla...

Ainahan voi kävellä. Pitkillä matkoilla juna. Jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ja se on varma. kirjoitti:

Yksinkertaisimmat ihmiset käyttävät henkilöautoa sen vuoksi, koska kaikki muutkin yksinkertaiset ihmiset käyttävät. Ei siinä sen kummempia viisasteluja tarvita.
Sadan vuoden kuluttua kukaan ei käytä henkilöautoa, eikä kykene liikkumaan fossiilista polttoainetta käyttävällä kulkuneuvolla. Yksinkertainen ihminen on tehnyt jo nyt elämän maapallolla täysin mahdottomaksi tällekkin populaatiolle. Valitettavasti. Siinä lähtee rikkaat ja köyhät. Köyhät vois elää, vaan ei rikkaat. Paskat on jo housussa. Olen nähnyt tämän ihmisen viisauden työskennellessäni eri puolilla tätä palloa ja mitään muuta ei ole odotettvissa, kuin täystuho.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu