Portugalinvesikoira, espanjanvesikoira? Kokemuksia?

Olen hankkimassa koiranpentua ja vesikoira on tällä hetkellä ykkösenä listalla. Koon puolesta portugalinvesikoira tai espanjanvesikoira olisivat soveltuvat.

Kyseessä on kaksi samantyyppistä tavallaan, mutta esim. turkin suhteen ihan erilaista rotua.
Omaan silmään portugalinvesikoira on kauniimpi, mutta turkinhoito jännittää. Kuinka paljon siihen menee oikeasti aikaa viikossa? Ja kuinka helposti sen sitten saattaa mokata sen karvanhoidon? Tietysti, jos näyttelyissä ei käy voi sen karvan pitää lyhyempänä kokoajan..

Kokemusta on vain sellaisista roduista, jotka vaihtavat karvansa tupoittain keväällä ja syksyllä (ja siinä välissä sitten vähän maltillisemmin varistaen) enkä osaa realistisesti ajatella kuinka paljon enemmän se vaatii sitten tuo turkkirotu. Säästääkö siivoamisessa sen verran kuin siihen turkinhoitoon menee?

Olisi kiva kuulla kokemuksia, jos jollain on portugeesista. Espanjanvesikoiran suhteen turkinhoito taitaa olla niin paljon helpompaa, että siitä ei tarvitse alkaa edes murehtimaan.
98942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Päätös on tehty ja varausmaksu maksettu!
Portugeesipentu muuttaa meille kuukauden sisään, jos vaan kaikki on lääkärintarkastuksessa kunnossa!

Päädyin rotuun sen vuoksi, että sain suosituksia siitä, että portugeesin hermorakenne olisi parempi kuin perron ja että se on ehkä mukavampi perhekoira, kuin perro.

Saa nähdä minkälainen silmäterä meille muuttaa! Innoissaan odotamme uutta perheenjäsentä :)

Äänestä
  • Erittäin järkevä päätös, onnea :) Molempien hermorakenteessa on todettu ongelmia, mutta saat ainakin vähemmän haukku ja riistaviettiä omaavan koiran.

    Äänestä

Keskustelu on vanha, mutta ajattelimps silti kertoa. Eli meillä on portugalinvesikoiranarttu n. 9 kuukautta vanha. Tosi ihana koira. :) Sillä on energiaa tosi paljon eikä se väsy helposti. olen 12-vuotias ja meillä on myös 6-vuotias saksanseisojanarttu.Tulevat hyvin toimeen. Saksanseisoja kulkee metsällä paljon mutta ainakin portugeesi vaatii päivässä 1, 30 h lenkin suunnilleen.Käytän koiria lenkillä niin että päästän kummatkin irti, hyvin tottelevat. Ilman lenkkiä koirat ovat tosi energisia. Portugeesi on nopea oppimaan. Meillä se oli 8 kuukautiseksi asti pitkäturkkinen, mutta se alkoi puremaan etutassuista karvat. Turkki takkuuntui tosi nopeasti (takkuuntumisvaihe) ja se piti harjata väh. Joka toinen päivä ja harjaamisessa meni n. 30 min. Pestiin ehkä kerran kuussa. Leikkasimme turkin lyhyeksi ja kasvatetaan takaisin kun näyttelyihin on tarkoitus mennä. Kasvaa takaisin puolessa vuodessa. Lisäksi yksi miinus on vinkuminen, melkein koko ajan jostain vinkuu mutta osaa myös ilmoittaa jos haluaa pihalle. Ihana koira! :)
Meillä on ollut myös pari espanjavesikoiraa, huonot kokemukset, kumpikin niin arkoja että ne on purrukkin ihmisiä sen jälkee ku meiltä on myyty. Portugeesia suosittelen!

Äänestä

Ei sitä turkkia tarvitse sen kummemmin hoitaa kuin pesemällä, keväällä keritsen koiran ja kesällä on kasvanut lyhyt suojakarva auringon suojaksi. Karvaahan rodusta ei lähde. Espanjanvesikoira on hyvä rotu monikäyttöinen ja kiva. Portugalit ovat saaneet päähänsä trimmata puudelityliin.
Ota kumpivaan ihan on mukavia koiria. T , Espanjasta

Äänestä

Ystäväni joutui lopettamaan espanjanvesikoiransa, kun puri vieraita ja naapureita. Hänellä on ollut 20 vuotta kaikenrotuisia koiria, ongelmitta..
Vähän aikaa sitten toisen kaverin espanjan vesikoira puri minua (seisoin eteisessä paikallani). Olen harrastanu koirieni kanssa, ollut näyttelyissä, leireillä, agilityssä, jäljellä, tokossa ja raunioilla eikä minua ole tätä ennen koskaan purtu...

Äänestä

Minulla on nykyään vain 9 sormea. Tyttären vesikoira oli meillä hoidossa loman ajan.

Äänestä

Lähialueella espanjan vesikoira. Haukkuu täysin sekoipäisesti joka kerran kun omistaja päästää sen ulos pihalle. Kuuluu monen sadan metrin päähän taloihin sisään. Lenkillä jos tulee vastaan niin haukku ulvoo ja yrittää hypätä päin ihmisiä. Mielestäni vesipääkoira olisi osuvampi nimitys.

Äänestä

En ole vielä tavannut kivaa espanjanvesikoiraa, hoidan muiden ihmisten koiria. Tätä rotua en mielellään hoida, ovat järjestäin tosi arkoja ja epäluuloisia. Vaikeita hoidettavia, en tunne oloani turvalliseksi kun tuon rodun edustaja kotonani on kun koen että ovat pelkoaggressiivisia. Haukkuvat ulkonakin kaikki ihmiset jotka vähän erehtyvät vilkaisemaan. Ei kiva rotu tästä arkuudesta johtuen, vähän sama lagottojen kohdalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koiraa miettivä kirjoitti:

Olen hankkimassa koiranpentua ja vesikoira on tällä hetkellä ykkösenä listalla. Koon puolesta portugalinvesikoira tai espanjanvesikoira olisivat soveltuvat.

Kyseessä on kaksi samantyyppistä tavallaan, mutta esim. turkin suhteen ihan erilaista rotua.
Omaan silmään portugalinvesikoira on kauniimpi, mutta turkinhoito jännittää. Kuinka paljon siihen menee oikeasti aikaa viikossa? Ja kuinka helposti sen sitten saattaa mokata sen karvanhoidon? Tietysti, jos näyttelyissä ei käy voi sen karvan pitää lyhyempänä kokoajan..

Kokemusta on vain sellaisista roduista, jotka vaihtavat karvansa tupoittain keväällä ja syksyllä (ja siinä välissä sitten vähän maltillisemmin varistaen) enkä osaa realistisesti ajatella kuinka paljon enemmän se vaatii sitten tuo turkkirotu. Säästääkö siivoamisessa sen verran kuin siihen turkinhoitoon menee?

Olisi kiva kuulla kokemuksia, jos jollain on portugeesista. Espanjanvesikoiran suhteen turkinhoito taitaa olla niin paljon helpompaa, että siitä ei tarvitse alkaa edes murehtimaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu