Idiootti sääntö aikuinen mukaan käytävään

..kun oppilas poistetaan sinne. Mitä se opettaa lapselle? Että hän saa pistää kaiken ihan totaalisen sekaisin eikä tarvi edes yksin tylsistyä missään! Miten voi näin hullua ollakaan?
3223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tää maailman meno on muutenkin mennyt alaspäin ku lehemän häntä. Häiriköitä paapotaan ja häiriöpennut saa lyödä, potkia, purra, sylkeä ja noitua sekä luetella tappouhkauksia.

Käytösseula pitäis olla ja sen läpäistyään olis oikeus opiskella yhteiskunnan varoilla.
Nyt nämä huonon kotikasvatuksen häirikköpennut terrorisoi muita oppilaita, joilla MYÖS on oikeus oppimiseen, vaan kun ei ole opiskelurauhaa luokassa.

Äänestä

Aikuinen lähtee lapsen mukaan käytävään lapsen oman turvallisuuden takia. Vaikka sitten siellä riehuisikin ja rikkoisi tavaroita (tunteenpurkauksia) on paikalla joku aikuinen jolle lapsi/nuori voi halutessaan PUHUA. Aikuinen lähtee mukaan myös siksi jottei lapsi/nuori käytävässä vahingoittaisi MUITA (oppilaita) tai itseään riehuessaan. Koulu on vastuussa päivän aikana oppilaistaan ja aikuisen mukana meneminen on takuu sille että vaikka sitten jotain tapahtuisi koulu voi mainita toimineensa vastuun mukaisesti.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että riehujat ja työrauhan rikkojat: Juoksemaan koulua ympäri tunnin ajaksi (AIKUISEN valvonnassa) - energia kuluu ja huomaa ettei riehuminen kannata...

Äänestä

Kyllä ennen oli paremmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin just joo jipii kirjoitti:

..kun oppilas poistetaan sinne. Mitä se opettaa lapselle? Että hän saa pistää kaiken ihan totaalisen sekaisin eikä tarvi edes yksin tylsistyä missään! Miten voi näin hullua ollakaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu