LISÄÄ TIEMAKSUJA AUTOILIJOILLE !!!

Uusi liikenne- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok) ei ole hylännyt tiemaksuajatuksia.
Aivan uusi rahoituskeino, tiemaksu, on Virkkusen mukaan väistämättä tulossa, HS kirjoittaa.

- Tulevaisuudessa maksupolitiikka muuttuu ja uusi teknologia mahdollistaa erilaisia malleja. Suhtaudun avoimesti uusiin mahdollisuuksiin, Virkkunen sanoo haastattelussa.

Jorma Ollilan työryhmän esityksessä auto- ja ajoneuvoverot korvattaisiin ajomääriin perustuvalla tiemaksulla. Taajaan asutuilla alueilla maksettaisiin 6,8 senttiä ja harvaan asutulla maaseudulla 3,4 senttiä kilometriltä.

Mitä mieltä olet tiemaksuajatuksista? Kommentoi alla.
6288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tiemaksuajatus, se kun on EU:sta kotoisin, niin totta kai se on tulossa, EU:ssa sitä on jauhettu jo kymmenen vuotta, siitä on annettu paikannuksesta jo direktiivikin vuosia sitten, puhutaan tiemaksujen roamingista koko Eu:n alueella, samanlaisella laittella voidaan rahastaa tiemaksut koko EU:alueella, Lainana tuolta parin vuoden takaisesta jutusta:

"Tässä pari sitaattia autoalan lehdistä:

"EU on päättänyt, että vuonna 2015 kaikissa uusissa autoissa on oltava gps- ja matkapuhelinominaisuus."

"EU kannustaa jäsenvaltioita ”käyttäjä maksaa” -periaatteen toteuttamiseen liikenteessä ja on antanut sähköisistä tiemaksujärjestelmistä direktiivin, joka tähtää järjestelmien yhteentoimivuuteen Euroopassa.

Yhdellä ajoneuvolaitteella maksut eri maissa kirjautuisivat samalle laskulle – matkapuhelinverkon kielellä puhutaan "tiemaksujen roamingista”, joka avaisi eurooppalaiset tiemaksumarkkinat."

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10925537/#comment-57337318

Äänestä
  • Etenee, autoihin sim-kortti.

    "Mikäli tuo Bernerin missio yhtiöittää väylät onnistuu, niin kuljetaankohan me kohta kytky autoilla?

    Liittymän mukana voi liisata auton?

    Berner sanoi, että ei tarkoita yksityistämistä, eikä mahdollista myyntiä. Ja lehmät lentää ja joulupukki on olemassa..."

    http://teroteukkaahtola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228470-kytkyautot-tulee

    "Jos uudistus ajetaan läpi, kaikkiin Suomen teillä ajaviin autoihin asennettaisiin HS:n mukaan ”SIM-kortti tai jokin järjestelmä, joka kertoisi kuinka paljon autolla ajetaan”.

    Järjestelmän teknisestä toteutuksesta huolimatta selvää on jo se, että uusi liikenneverkkoyhtiö ei laskuttaisi autoilijaa suoraan. Sen sijaan rahaa kuluttajilta perisivät yksityiset palveluntarjoajat.

    Poikkeuksia säännöstä olisivat vain kuljetusyritykset, jotka saisivat Bernerin mukaan ostaa kilometrinsä suoraan liikenneverkkoyhtiöstä.

    Käytännössä yksityiset palveluntarjoajat laskuttaisivat autoilijaa oman hinnoittelunsa mukaisesti. Näin kilometrien hinta voisi olla erilainen eri puolilla maata ja eri ajoneuvoilla"

    http://www.iltasanomat.fi/autot/art-2000005022320.html?ref=rss

    Äänestä

  • näin.se.etenee kirjoitti:

    Etenee, autoihin sim-kortti.

    Kuten edellä todettu ja jo aikoja sitten tiedetty mutta vasta nyt tulossa julkiseksi.

    "EU tekemässä sen, mihin Berner ei pystynyt: Tietullit tulossa koko Eurooppaan

    EU-komissio suunnittelee koko Euroopan kattavia yhtenäisiä tietulleja, kertoo Kauppalehti. EU-komissiolla on saksalaislehti Die Welt am Sonntagin saamien tietojen mukaan lähes valmiit suunnitelmat yhtenäisistä henkilöautojen tiemaksuista kaikkiin Euroopan maihin..."

    https://www.uusisuomi.fi/raha/217318-eu-tekemassa-sen-mihin-berner-ei-pystynyt-tietullit-tulossa-koko-eurooppaan

    Tässäkin EU-asiassa suomalaisia on pidetty aika lailla pimennossa...

    Äänestä

Bernerille paikannin perseseen jotta nähdään missä noita lentää veronmaksajan piikkiin.

Äänestä

Kyllä Berner saa laittaa autoonsa paikannuksen ja palkataan 500 uutta poliisia kyttäämään jotta berner ei ajele muilla kulkuneuvoilla. Tarkoitushan on syyllistää kansalaista uudella lailla jotta poliiseille saadaan lisävaltaa kytätä syyllistettyjä kansalaisia. Kännyyn kansalaisille aplilaatio josta saadaan selville poliisin ja bernerin liikkeet tehdään tästä kansanhuvia. On suomalainen pikkunilkki kehunkipee ku tahtoo taas suomesta EU- mallimaan kansalaisten vapaan liikkumisen estämiseksi.

Äänestä

HYVÄ!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

TUE KREIKKAA kirjoitti:

Uusi liikenne- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok) ei ole hylännyt tiemaksuajatuksia.
Aivan uusi rahoituskeino, tiemaksu, on Virkkusen mukaan väistämättä tulossa, HS kirjoittaa.

- Tulevaisuudessa maksupolitiikka muuttuu ja uusi teknologia mahdollistaa erilaisia malleja. Suhtaudun avoimesti uusiin mahdollisuuksiin, Virkkunen sanoo haastattelussa.

Jorma Ollilan työryhmän esityksessä auto- ja ajoneuvoverot korvattaisiin ajomääriin perustuvalla tiemaksulla. Taajaan asutuilla alueilla maksettaisiin 6,8 senttiä ja harvaan asutulla maaseudulla 3,4 senttiä kilometriltä.

Mitä mieltä olet tiemaksuajatuksista? Kommentoi alla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu