Tappara vastaantulijana

Tappara on Lukolle pelkkä vastaantulija ja suupala välierissä. Herää kysymys, miten Tappara voi edes pelata liigassa, sillä eihän sillä ole edes omaa hallia! Ainoastaan pelioikeus paljon perinteikkäämmän Ilveksen hallissa!

Keskiviikkona sarja kuitenkin käynnistyy. Ensin ollaan neutraalilla areenalla (Ilveksen halli) ja sitten seuraavassa pelissä Raumalla, jossa Lukolla on todella vahva kotietu. Taitaa jo tyhminkin tajuta, minne suuntaan sarja kääntyy?
27154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

LukkoFAN on tapojensa mukaisesti VAHVASTI oikeassa. 180 kg penkistä herättää varmasti pelkoa niin Tuppuran... Tappuran... (mikä liekään) ns. faneissa ja pelaajissa.

Äänestä

Niin Hervannan pikavippi, ilmaisnakki, roikkukiekko, koukku-Ilveksen kanssa jaetaan sama halli mutta eipä tuo haittaa. Tappara on kuitenkin ollut jo lähes viimeiset 30 vuotta se legendaarisen Hakametsän hallin isäntä. Kuka nyt edes mitään sota-ajan mestaruuksia laskee. Niin ja kyllä me aina yks Lukko hoidellaan jonka viimeisestä mestaruudesta on jo melkein 100 vuotta aikaa.

Äänestä
  • Unohdin mainita että viimeisestä ja siitä ainoasta mestaruudesta.

    Äänestä

  • 100 vuotta aikaa? Paljonko on aikaa siitä kun nostit 180 kiloa penkiltä? Itse nostin sen viimeksi eilen.

    Äänestä

  • LukkoFAN. kirjoitti:

    100 vuotta aikaa? Paljonko on aikaa siitä kun nostit 180 kiloa penkiltä? Itse nostin sen viimeksi eilen.

    Niin minäkin, ei tarvinnut kuin kaksi kertaa nousta penkiltä.

    Koska jollain muulla on sama nimmari, kuin itselläni muilla palstoilla, hion omaani hieman (Kirves 1:lle onnea hyvästä mausta).

    Veikkasin neljä puolivälierää oikein hämeenlinnalaisia kiusatessa, joten nyt näistä kahdesta sarjasta.

    Pelit (menee tarkaksi, mutta Tapparan kannattajat ova aina olleet rohkeuden perikuva)

    TAPPARA-Lukko 4-1
    Lukko - TAPPARA 2-2 , ja 2-3 jatkoajalla (Green)
    TAPPARA Lukko 2-0
    Lukko -TAPPARA 3-1
    TAPPARA-Lukko 3-1

    Pelit 4-1

    Kärpät-Saipa 1-2
    Saipa -Kärpät 3-2
    Kärpät - Saipa 5-1
    Saipa - Kärpät 1-3
    Kärpät - Saipa 2-0
    Saipa - Kärpät 3-1
    Kärpät -Saipa 0-1

    Pelit 3-4

    Pistäkää paremmaksi, nää on kaikki oikein :)

    Äänestä

  • LukkoFAN. kirjoitti:

    100 vuotta aikaa? Paljonko on aikaa siitä kun nostit 180 kiloa penkiltä? Itse nostin sen viimeksi eilen.

    Mitä väliä jollain penkkituloksilla on? Nyt pelataan lätkää.

    Äänestä

  • Kirves yksi kirjoitti:

    Niin minäkin, ei tarvinnut kuin kaksi kertaa nousta penkiltä.

    Koska jollain muulla on sama nimmari, kuin itselläni muilla palstoilla, hion omaani hieman (Kirves 1:lle onnea hyvästä mausta).

    Veikkasin neljä puolivälierää oikein hämeenlinnalaisia kiusatessa, joten nyt näistä kahdesta sarjasta.

    Pelit (menee tarkaksi, mutta Tapparan kannattajat ova aina olleet rohkeuden perikuva)

    TAPPARA-Lukko 4-1
    Lukko - TAPPARA 2-2 , ja 2-3 jatkoajalla (Green)
    TAPPARA Lukko 2-0
    Lukko -TAPPARA 3-1
    TAPPARA-Lukko 3-1

    Pelit 4-1

    Kärpät-Saipa 1-2
    Saipa -Kärpät 3-2
    Kärpät - Saipa 5-1
    Saipa - Kärpät 1-3
    Kärpät - Saipa 2-0
    Saipa - Kärpät 3-1
    Kärpät -Saipa 0-1

    Pelit 3-4

    Pistäkää paremmaksi, nää on kaikki oikein :)

    Pakko sanoa etten itse osaa lähteä noin tarkkoja veikkauksia tekemään mutta veikkaan että Tappara menee jatkoon otteluvoitoin 4-2 ja kärpät jatkoon otteluvoitoin 4-3. Olishan se hieno juttu jos Saipa etenisi finaaleihin mutta henkilökohtaisesti en ihan usko siihen.

    Äänestä

  • Kirves1 kirjoitti:

    Mitä väliä jollain penkkituloksilla on? Nyt pelataan lätkää.

    Kives 1! Katselepa lihaksiani keskiviikkona Ilves-hallissa. Katsele rintalihaksiani, hauistani, olkalihaksiani ja jalkojeni ojentajia. Katsele, kuinka heitän lippujonossa Tuppura-faneja oikealle ja vasemmalle. Silloin ymmärrät mitä merkitystä penkkituloksella on.

    Äänestä

  • Kirves1 kirjoitti:

    Pakko sanoa etten itse osaa lähteä noin tarkkoja veikkauksia tekemään mutta veikkaan että Tappara menee jatkoon otteluvoitoin 4-2 ja kärpät jatkoon otteluvoitoin 4-3. Olishan se hieno juttu jos Saipa etenisi finaaleihin mutta henkilökohtaisesti en ihan usko siihen.

    Välierissä ratkaisee TUNNE, PENKKAUSTULOS ja OMAT POJAT. Omia poikia Tippurissa ei pelaa ollenkaan, pelkkiä muualta tulleita.

    Toista se on Lukon kanssa!

    Kangasmäki, Honkaheimo, Mikkola ja Straka!
    Omat pojat kentällä, mestaruuteen saakka!

    Äänestä

  • LukkoFAN. kirjoitti:

    Välierissä ratkaisee TUNNE, PENKKAUSTULOS ja OMAT POJAT. Omia poikia Tippurissa ei pelaa ollenkaan, pelkkiä muualta tulleita.

    Toista se on Lukon kanssa!

    Kangasmäki, Honkaheimo, Mikkola ja Straka!
    Omat pojat kentällä, mestaruuteen saakka!

    RTV:n joukkue on ihan ok, mutta ei riitä, sori.
    Sitten ehtii keällä sitä penkkiä kuokkia :)

    Äänestä

  • Kirves yksi kirjoitti:

    RTV:n joukkue on ihan ok, mutta ei riitä, sori.
    Sitten ehtii keällä sitä penkkiä kuokkia :)

    Kuoki sinä itsellesi maahan kuoppa, jonne voit mennä piiloon kun lihaksikkaat Lukon Fanit tulevat.

    LukkoFAN. - 180 kg
    Musculus Maximus - 175 kg
    Iron Body - 170 kg

    Kaikki penkkituloksia! Tänään vuorossa selkätreenit...

    Äänestä

  • Iron Body kirjoitti:

    Hinteliä Raumaboigi ootttaa yllätys,eikä ole eka kerta, katollaan pian katellaan Hakametsän viirimerta.
    Tuulen viemää on lihasten valta, Tappara jyrää, Lukko pois alta.

    Äänestä

  • Iron Body kirjoitti:

    Kuoki sinä itsellesi maahan kuoppa, jonne voit mennä piiloon kun lihaksikkaat Lukon Fanit tulevat.

    LukkoFAN. - 180 kg
    Musculus Maximus - 175 kg
    Iron Body - 170 kg

    Kaikki penkkituloksia! Tänään vuorossa selkätreenit...

    "Kuoki sinä itsellesi maahan kuoppa, jonne voit mennä piiloon kun lihaksikkaat Lukon Fanit tulevat."

    HAHAHAHAHAHAHAH!!!!! Luuletteko tosiaan että tuollainen mahtailu pelottaa meitä Tapparafaneja. Ettekä tiedä jääkiekosta yhtään mitään.

    Äänestä

  • LukkoFAN. kirjoitti:

    Kives 1! Katselepa lihaksiani keskiviikkona Ilves-hallissa. Katsele rintalihaksiani, hauistani, olkalihaksiani ja jalkojeni ojentajia. Katsele, kuinka heitän lippujonossa Tuppura-faneja oikealle ja vasemmalle. Silloin ymmärrät mitä merkitystä penkkituloksella on.

    Kyllä sut heitetään vaikka porukalla pihalle Tapparan hallista jos tarve vaatii.

    Äänestä

  • Tapparan miäs kirjoitti:

    "Kuoki sinä itsellesi maahan kuoppa, jonne voit mennä piiloon kun lihaksikkaat Lukon Fanit tulevat."

    HAHAHAHAHAHAHAH!!!!! Luuletteko tosiaan että tuollainen mahtailu pelottaa meitä Tapparafaneja. Ettekä tiedä jääkiekosta yhtään mitään.

    Tiedätkö sinä mitään 180 kg penkkaustuloksesta ja pyramidisarjasta, jonka huippuna on melkein kaksisataa kiloa?

    Äänestä

  • Kirves1 kirjoitti:

    Kyllä sut heitetään vaikka porukalla pihalle Tapparan hallista jos tarve vaatii.

    Sen kun näkisi! Nimittäin LukkoFAN:n ilman paitaa. Keskiviikkona voi nähdäkin Ilves-hallissa. Seisomokatsomossa on taatusti tilaa, kun vartta on yli 190 cm ja penkkitulos 180 kg.

    Äänestä

  • LukkoFAN. kirjoitti:

    Tiedätkö sinä mitään 180 kg penkkaustuloksesta ja pyramidisarjasta, jonka huippuna on melkein kaksisataa kiloa?

    Ei tartte tiätää.

    Äänestä

Jaa että Lukko voittaa?
HEH, HEH, LOL, LOL, HAHAHAHAA, HAHAHAHA, HOOO, LOL, HAHAHAHAHAHAA.

Tuolla vanhuskaartilla jaksaa pelata yhden pelin Tapparan kyydissä ja sen jälkeen Lukon vanhukset joutuu lääkäriin parantelemaan nivusiaan. Pääsette taas lomalle suunnittelemaan uusia vanhusten hakkimisia roskarahoilla. LOL Lukko voittaa. Ihan sama kun joku sanois että Hervannan Ilveksen fanit ei syö ilmaisnakkeja ilmaislipuilla Hakametsässä. Molemmat suuri emävale.

Äänestä
  • Älä inise poju. Olet kuin hyttynen.

    Äänestä

Tiedossa on unettavaa vääntöä maila vastustajan kainalossa ja pystypainia kentän kulmissa. Onneksi toisesta välieräparista tulee finaaleihin joukkue joka pelaa jääkiekkoa.

Äänestä
  • 180 kg penkistä. Onko sekin sinusta unettavaa?

    Äänestä

  • LukkoFAN. kirjoitti:

    180 kg penkistä. Onko sekin sinusta unettavaa?

    No ei, se on säälittävää ;)
    Treenata pitää kunnolla tai ei ollenkaan, 180 kg on semmoista puolivälimeininkiä, jolla ei tee mitään. Rullatuolimiehetkin tuuppaa tuon verran.

    Äänestä

  • Kirves yksi kirjoitti:

    No ei, se on säälittävää ;)
    Treenata pitää kunnolla tai ei ollenkaan, 180 kg on semmoista puolivälimeininkiä, jolla ei tee mitään. Rullatuolimiehetkin tuuppaa tuon verran.

    "Omia poikia Tippurissa ei pelaa ollenkaan, pelkkiä muualta tulleita."

    Rauman poikien kannattaa varmaan varata aika sp-tauti poliklinikalle jos on tippuri tullut. ;)

    Äänestä

  • Kirves1 kirjoitti:

    "Omia poikia Tippurissa ei pelaa ollenkaan, pelkkiä muualta tulleita."

    Rauman poikien kannattaa varmaan varata aika sp-tauti poliklinikalle jos on tippuri tullut. ;)

    Ei ole tarvetta ajanvarauksille. Tippurista pääsee eroon neljässä pelissä.

    Äänestä

No uskokaa mitä uskotte.

Äänestä

Ettei tää LukkoFAN olis sama kaveri eri eri nimimerkin takana ku tää Hervannan Tupsukorva. Ainaki yhtä pimeet jutut!!

Äänestä
  • No ei, kyllä siellä joku hintelä poika on keksinyt vain mahtailla Marvel-mielikuvituksellaan. Ei edes LukkoFUN ole noin simppeli.

    Mustanaamio on tänään kova koville :D...4-1

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

LukkoFAN. kirjoitti:

Tappara on Lukolle pelkkä vastaantulija ja suupala välierissä. Herää kysymys, miten Tappara voi edes pelata liigassa, sillä eihän sillä ole edes omaa hallia! Ainoastaan pelioikeus paljon perinteikkäämmän Ilveksen hallissa!

Keskiviikkona sarja kuitenkin käynnistyy. Ensin ollaan neutraalilla areenalla (Ilveksen halli) ja sitten seuraavassa pelissä Raumalla, jossa Lukolla on todella vahva kotietu. Taitaa jo tyhminkin tajuta, minne suuntaan sarja kääntyy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu