Sivarit ja totaalit ovat oikeassa

Näin paskee valtiota ei kannata puollustaa edes vitsillä.
3180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Johan se joku nappikalle totesi lehdessä ettei Suomen Puolustusvoimat enää kykene puolustamaan tätä maata, liikaa pinta-alaa ja liian vähän miehiä. Niin oli jo 40-luvulla kun saksalaiset piti kutsua hätiin että pärjättiin vähän aikaa.

90-luvulla notkuin itse intissä ja siellä oltiin aika varmoja ettei Suomea enää puolusteta rajalla vaan asutuskeskuksissa, eli maaseutu (ja koko Lappi) saa jäädä oman onnensa nojaan.

Äänestä

Unohdit vielä naiset. Noin 99,9% naisista meinaa olla puolustamatta maata. Yli 90% väestöstä meinaa olla kotirintamalla sodan aikana, sillä sodanajan vahvuus on nykyään 250.000-300.000 henkilöä.

Äänestä

Suomi lakkasi olemasta vuonna 2011 jolloin perustuslakiin kirjattiin että Suomi on EU:n jäsen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiitosoikeiston kirjoitti:

Näin paskee valtiota ei kannata puollustaa edes vitsillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu