Naisten alastonkuvat Viagran sijasta. 1/2

Olen eläkkeellä oleva mies ja potenssihäiriöt alkoivat pikkuhiljaa vaivaamaan jo monta vuotta sitten.
Minua hieman nuoremman naisystäväni/avovaimoni kanssa hommat eivät enään sujuneet.
Seisoi kyllä jonkin aikaa mutta lerpahti sitten ennen aikojaan niin ettei hommista yleensä tullut enään yhtään mitään.
Sormilla ja nuolemalla yritin saada hänelle orkkuja mutta eihän hän siihen pitemmän päälle enään tyytynyt, vaan alkoi syyttämään minua siitä, että pidän häntä vanhana, rumana ja lihavana ja että kiihoitun vain nuorista naisista.
Väitti myös että tiesin milloin hän oli saamassa orkut ja muka tahallani ilkeyksissäni lopetin heti siihen paikkaan kaluni seisottamisen vaikka se oli aivan minun tahtoni vastaisesti lerpahtanut hänen väljässä vitussaan.
Viimeisen yhdessäolo vuotemme aikana hänellä oli useasti tapana, minun ollessa syvässä unessa, runkata kaluni kovaksi ja kun heräsin siihen, lerpahti se heti. Hän ainakin väitti sen tulleen kivikovaksi, mutten usko. Sain siitäkin sitten vihaiset haukkumiset kun väitti että olin hänen runkatessaan minua, nähnyt unta nuorista hoikista tytöistä. NCIS Rikostutkijat jos oli illalla ollut telkussa niin siinä tapauksessa Ziva Davidista, jota todella pidän seksikkäänä, mutta hänestä ei löydy ainuttakaan alastonkuvaa netistä. Se tyttö mielessäni olen kylläkin runkkaillut useammankin kerran naisystävästäni erottuani.
Se turha syyttely pahensi vain tilannetta entisestään.
http://images5.fanpop.com/image/photos/25900000/Ziva-David-Wallpaper-ziva-david-25967636-1024-768.jpg
Parisen kymmentä vuotta sitten, kun minulla vielä seisoi jatkuvasti ja saatoimme naida useammankin kerran yhden vuorokauden aikana, oli hän tyytyväinen seksielämäämme ja sanoi että olen paras kaikista.
Silti hän jätti minut kaksi kertaa toisten miesten takia mutta tuli sitten jälleen oveni taakse, ikäänkuin jatkamaan keskeytynyttä yhdessäoloamme. Valitti vain ettei niistä sängyssä ollut mihinkään. Minä hölmö sitten vain jatkoin hänen kanssa oloaan. Viimeisen sellaisen kerran jälkeen minulla sitten lopahti kaikki seksuaalinen mielenkiinto häneen ja sain hommat hänen kanssaan hoidettua vain naidessa ajatellen päivän aikana näkemiäni muita naisia. Sitten sekään ei enään auttanut ja ennenkuin erosimme lopullisesti, emme olleet naineet keskenämme enään kymmeneen vuoteen. Etsin netistä nuorten naisten alastonkuvia ja runkkailin niille. Muiden naisten kanssa on aina ollut vaikeuksia päästä sänkyyn koska olen liian ujo ja arka ehdottelemaan heille sellaista.
Ikäiseni naiset eivät muutenkaan enään kiinnosta niin paljon seksuaalisesti, kuin nuoremmat. Vain hyvin harvat ikäiseni naiset kiinnostaisivat minua mutta heillä on jo mies.
0308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

runkkaileva vaari kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu