Kuulostaako astmalta vai jotain muuta?

Sain lääkäriltä astma diagnoosin muutama vuosi sitten. Minulla ei koskaan ollut pef arvoissa mitään aamu-/ilta heittelyä ja tuloksetkin paranivat avaavalla vain noin 20 l/min. Spirometriassa löytyi kuitenkin palautumaton obstruktio ja avaavalla FEV1 parani 13% ja samoin MMEF ym.. pienet hengitystiet huomattavasti. Sain käyttöön silloin aikoinaan buventol easyhealerin ja avaavan tarvittaessa. Koirien lähellä mm. hengitykseni alkoi aina vinkumaan, mutta siihen hengenahdistukseen en saanut apuva avaavasta vaan olo helpottui kun pääsin pois samoista tiloista missä koira oli.

No nyt on alkanut tämä "katupölykausi" ja tuntuu, että keuhkoja/keuhkoputkia raapii, kutiaa ja tuntuu kuin siellä olisi tulehdus päällä. Nykyään lääkkeenä on innovair 100/6 ja annos oli pitkän aikaan 1xannos aamuin ja illoin. No tästä ei ollut apua vaan keuhkoissa tuntu edelleen pahalle ja otin käyttöön nyt prednisolon tabletit. Vejin aamulla 20mg tabun ja nyt on ihan "ok" olo tai ainakin tuntuu, että pystyy jo keuhkot ottaa täyteen ilmaa.

Kuulostaako tämä astmalta vai joltain muulta keuhkosairaudelta sillä ventolinestä en saanut yhtään apua tähän olooni, vaan vasta tosta prednisolonista?
1520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ilmeisesti keuhkosi menivät tukkoon katiupölystä, siitepölystä.

Oletko saanut lupaa tuplata tuota Innovairia annokseen 2 2 astmaoireiden lisääntyessä? Annoksen tuplauksella voisi välttyä kortisonitabletin käytöltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pdgkgrg kirjoitti:

Sain lääkäriltä astma diagnoosin muutama vuosi sitten. Minulla ei koskaan ollut pef arvoissa mitään aamu-/ilta heittelyä ja tuloksetkin paranivat avaavalla vain noin 20 l/min. Spirometriassa löytyi kuitenkin palautumaton obstruktio ja avaavalla FEV1 parani 13% ja samoin MMEF ym.. pienet hengitystiet huomattavasti. Sain käyttöön silloin aikoinaan buventol easyhealerin ja avaavan tarvittaessa. Koirien lähellä mm. hengitykseni alkoi aina vinkumaan, mutta siihen hengenahdistukseen en saanut apuva avaavasta vaan olo helpottui kun pääsin pois samoista tiloista missä koira oli.

No nyt on alkanut tämä "katupölykausi" ja tuntuu, että keuhkoja/keuhkoputkia raapii, kutiaa ja tuntuu kuin siellä olisi tulehdus päällä. Nykyään lääkkeenä on innovair 100/6 ja annos oli pitkän aikaan 1xannos aamuin ja illoin. No tästä ei ollut apua vaan keuhkoissa tuntu edelleen pahalle ja otin käyttöön nyt prednisolon tabletit. Vejin aamulla 20mg tabun ja nyt on ihan "ok" olo tai ainakin tuntuu, että pystyy jo keuhkot ottaa täyteen ilmaa.

Kuulostaako tämä astmalta vai joltain muulta keuhkosairaudelta sillä ventolinestä en saanut yhtään apua tähän olooni, vaan vasta tosta prednisolonista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu