USA: "Vastaavaa ei ole nähty sitten nettikuplan"

Onko uusi teknokuplaa vastaava kupla muodostumassa USA:n osakemarkkinoilla? Kaikki merkit ovat huolestuttavia.

"Fedin johtaja Richard Fisher varoittaa, että Yhdysvaltain osakemarkkinoilla on monilla mittareilla tarkastellen nähtävissä vaara kuplan pullistumisesta. Osakkeisiin sijoittaminen välittäjälle velkaantumalla on nyt myös kaikkien aikojen huipussa."

"Fisherin mukaan osakkeiden hinta tämän vuoden tulosennusteisiin suhteutettuna ja hinta odotettuun liikevaihtoon ja osakemarkkinoiden arvo bruttokansantuotteeseen nähden on niin korkea, että vastaavaa ei ole nähty sitten 1990-luvun lopun nettikuplan jälkeen."

- http://www.kauppalehti.fi/omaraha/vastaavaa ei ole nahty sitten nettikuplan/201403655245
2380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei hätää, hallusinaatioideni mukaan kuplan puhaltaminen on vasta alkanut. Äänet päässäni nimittäin kertovat minulle, että olemme yhä vuonna 2009 alkaneen ääliörallin vaiheessa 2.0. Kun tätä seuraava veret seisauttava korjausliike on ohi, tulemme vielä näkemään vaiheen 3.0, jolloin pörssi nousee taivaaseen. Sen jälkeen näen toistaiseksi vain pimeyttä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


USA pörssikupla ? kirjoitti:

Onko uusi teknokuplaa vastaava kupla muodostumassa USA:n osakemarkkinoilla? Kaikki merkit ovat huolestuttavia.

"Fedin johtaja Richard Fisher varoittaa, että Yhdysvaltain osakemarkkinoilla on monilla mittareilla tarkastellen nähtävissä vaara kuplan pullistumisesta. Osakkeisiin sijoittaminen välittäjälle velkaantumalla on nyt myös kaikkien aikojen huipussa."

"Fisherin mukaan osakkeiden hinta tämän vuoden tulosennusteisiin suhteutettuna ja hinta odotettuun liikevaihtoon ja osakemarkkinoiden arvo bruttokansantuotteeseen nähden on niin korkea, että vastaavaa ei ole nähty sitten 1990-luvun lopun nettikuplan jälkeen."

- http://www.kauppalehti.fi/omaraha/vastaavaa ei ole nahty sitten nettikuplan/201403655245

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu