Pettämisestä rangaistava teko lakialoite

Pettäminen eli ”avio-/avosuhderikos” avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa tulisi määritellä rangaistavaksi lainvastaiseksi teoksi. Perusteina muun muassa, että se aiheuttaa petetylle huomattavan henkisen kärsimyksen lisäksi yleensä mittavat taloudelliset tappiot, sekä pahimmillaan työkyvyttömyyttä ja mielenterveysongelmia, kuten masennusta. Avioliitto, kahden ihmisen välinen, on rekisteröity sopimus. Se perustuu nykypäivänä yleensä kahden ihmisen väliseen kiintymykseen ja rakkauteen, perusideana turvalliset olosuhteet perheelle, yhteiskuntamme tärkeimmille yksiköille, mutta se on myös instituutio ja taloudellinen sijoitus, jossa suunnataan lähes kaikki resurssit perheeseen. Pettäminen ja rinnakkaissuhde tulee toiselle osapuolelle yleensä juuri nimenomaan yllättävänä shokkina. Avioeron tulee toki pysyä laillisena, mutta osapuolet eivät saisi aloittaa uusia suhteita ennen eron voimaan astumista, jolloin kaikki osapuolet ovat ehtineet asennoitua tilanteeseen paremmin, sekä henkisesti että taloudellisesti. Yleensä tarpeen tulee myös asuinpaikan vaihto, johon menee aikansa.
Rangaistusehdotuksena olisi mittavat sakot, sekä merkintä rikosrekisteriin, varattomien tilanteessa tai törkeän pitkäaikaisen pettämisen tapauksessa ehdollista vankeutta.
Suhteuttakaa nämä esimerkiksi siihen, mitä joutuu lusimaan asepalveluksesta kieltäytymisestä ja mitä voi saada työnantaja tai työntekijä työsopimuksen rikkomisesta. Ne ovat paljon pienempiä rikkeitä/rikoksia yksittäiselle henkilölle kuin aviorikos. Nyt on aika toimia, vai haluammeko Suomesta moraalittoman polyamoristisen valtion, jossa yhteiskunnan perusyksiköt, lapsille tärkeät perheet ovat yli 50 prosenttisesti hajonneet. Yksilötasolla on tärkeää, että petetty saa oikeutta kärsimäänsä vääryyteen. Pettämistapauksiin vaaditaan selkeät todisteet, useampi todistava henkilö tai raskaat kirjalliset ym. dokumentit.
0129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Govern kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu