Taloudellinen ahdinko ja siitä selviytyminen

En tiedä kuuluuko tämä nyt varsinaisesti tälle palstalle, mutta johonkin on päästävä ajatuksi purkamaan.

2007 Tammikuu..olin vakitöissä ( ja edelleen saman työnantajan palveluksessa tänäkin päivänä) asiat oli mallillaan, asunto lähellä työpaikkaa, töissä käyvä avopuoliso, kohtuullisen mukavalla tolalla olevat raha-asiat, töissä oli mukava käydä ja kaikki muutenki mallillaan. :) Kunnes jonkin ajan kuluttua, tarkalleen Kesäkuussa 2011 asiat muuttuivat totaalisesti. Vanhempani erosivat riitaisasti, sain selville naisystäväni olleen uskoton minulle, hän kertoi haluavansa erota ja vaati saada jäädä asumaan yhteiseen vuokra-asuntoomme ja halusi minut pois kuvioista mahdollisimman nopeasti. Vuokra-asuntoja ei ollut vapaana,joten jouduin odottelemaan ja yritimme asua saman katon alla vielä hetken. Masennuin ja aloin eristäytymään muusta maailmasta. Töissä kävin normaalisti,mutta heti työpäivän loputtua kävelin kotiin ja avasin tietokoneen. Olin yksinäinen ja surullinen. Löysin netin rahapelit ja aloin käyttämään vapaa aikani pelaamiseen. Heinäkuussa puolisoni (tai silloin jo ex) alkoi painostamaan minua muuttamaan pois,vaikka vuokra-asuntoja ei ollut saatavilla omalta paikkakunnaltani. Kuin ihmeen kaupalla,ystäväni tarjoutui myymään minulle asunto-osakkeensa elokuussa 2011. Kaupat tehtiin pikimmiten,että pääsisin muuttamaan omilleni ja jatkamaan elämää. Kaikki oli kuitenkin jo muuttunut pahasti. Asuntoon sain pankista lainan ja muutin omilleni kyseisenä elokuuna. Alkuun tuntui,että kyllä tämä tästä lähtee vielä mukavasti rullaamaan, mutta omien rahojen mentyä huonekaluihin,astioihin lakanoihin jne. löysinkin itseni taas surkuttelemasta ja pelaamasta netissä rahapelejä. Kaikki illat yksin pimeässä 45 neliön kaksiossa, rahat loppui pikavipit tulivat. Tästä on helppo päätellä mitä tapahtui seuraavaksi, aloin velkaantua. Maksoin tilistä vipin pois ja otin samantien uuden siinä uskossa,jotta voisin voittaa pelaamalla ja maksaa kaikki velat pois. Niin hölmöltä kuin se kuullostaakin, minä todella uskoin voittavani. Sain sinniteltyä tässä oravan pyörässä pitkään ja Kesällä 2012 tapasin uskomattoman ihanan naisen..olin ja olen todella rakastunut. Aloimme seurustella ja muutimme yhteen. Lähes kaikki muuttui, viihdyimme hyvin yhdessä. Vain jo liiaksi kasvaneet velat haittasivat normaalia elämää. Näistä veloista en tietenkää kehdannut puolisolleni sanoa. Perintäkirjeitä satoi ja sain ne jotenkuten pidettyä salassa. Yritin maksella laskuja,mutta rahat eivät millään riittäneet kaikkeen. Ulosotto oli väistämätön,vaikka en sitä vielä tiedostanut täysin.
2013 Tammikuu, elämäni onnellisin uutinen: "Olen raskaana" Mykistyin,onnen tunne valtasi koko kehoni, kyynel valui ja pystyin vain sanomaan sanat " Ollaanko me raskaana?" Hetkeksi unohdin ainaiset rahahuolet ja keskityin pitämään huolta lapseni tulevasta äidistä. Sitten se pamahti postilaatikkoon, ulosottokirje. Hetkeksi olin jo "unohtanut",kuinka huonosti asiat todellisuudessa olikaan. Lapsi tulossa, raha-asiat päin mäntyä ja puolisoni työttömänä. Elimme minun 1500 euron kuukausi palkallani,josta asuntolainaan 600 Tilanne tällähetkellä: Poikalapsi syntynyt,elämme minun tuloillani äitiyspäiväraha. Pelaaminen loppunut. Jostakin olisi hankittava 20te, jotta saisin uo:n pois ja elämän raiteilleen. Rahat eivät piisaa millään elämiseen, lainoihin,uo:hon ja ahdinko on suuri. Onneksi on iloinen lapsi piristämässä pimeyttä. Raha..ei tuo ehkä onnea, mutta lainaraha ja pelaaminen..se ainakin tuo ahdinkoa. Mikäli jollakulla on hyviä neuvoja,saa niitä laittaa: itseilkimys@hotmail.com Kiitos ja anteeksi.
61931
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Anteeksi vieheellinen s.posti osoite. Osoite on siis itseilkimys@outlook.com

Äänestä

Jäi lukematta. Kuka tuollaista pitkää ilman asianmukaista kappalejakoa olevaa ähky-jöötiä jaksaa lukea...

Aivan aluksi. Opettele tekemään kappalejaot.

Äänestä
  • Ok. Ymmärrän että on hiukan hankala lukea. Tila loppui muutenkin kesken,niin jouduin supistamaan hiukan.

    Äänestä

Velkaneuvonta.

Äänestä

Hei,

Oletko etsinyt taloudellista avustajia? oletko tarvitsevat kiireellistä lainaa? luultavasti olet kokeillut tavalla tai toisella saada lainan maksaa laskuja tai liiketoimintaa. jos kyllä ​​etsi enää, mitä ikinä lainaa tarpeisiin ehkä voimme auttaa sinua taloudellisia ongelmia. Lisätietoja ota yhteyttä jo tänään osoitteessa: richardderrickloans@hotmail.com

Sähköisen hakulomakkeen.

Koko nimi:
Maa:
Sukupuoli:
Puhelinnumero:
Lainamäärä tarvitaan:
Laina Kesto:
Kuukausitulot:
Ammatti:

Odotamme kuulla sinusta.

Richard Derrick

Äänestä

En ymmärrä miksi täällä palstalla on aina näitä parempia ihmisiä jakelemassa neuvoja. Tsemppiä sinne, itse olen pahassa jamassa ❤️

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Itsensä kiusaaja kirjoitti:

En tiedä kuuluuko tämä nyt varsinaisesti tälle palstalle, mutta johonkin on päästävä ajatuksi purkamaan.

2007 Tammikuu..olin vakitöissä ( ja edelleen saman työnantajan palveluksessa tänäkin päivänä) asiat oli mallillaan, asunto lähellä työpaikkaa, töissä käyvä avopuoliso, kohtuullisen mukavalla tolalla olevat raha-asiat, töissä oli mukava käydä ja kaikki muutenki mallillaan. :) Kunnes jonkin ajan kuluttua, tarkalleen Kesäkuussa 2011 asiat muuttuivat totaalisesti. Vanhempani erosivat riitaisasti, sain selville naisystäväni olleen uskoton minulle, hän kertoi haluavansa erota ja vaati saada jäädä asumaan yhteiseen vuokra-asuntoomme ja halusi minut pois kuvioista mahdollisimman nopeasti. Vuokra-asuntoja ei ollut vapaana,joten jouduin odottelemaan ja yritimme asua saman katon alla vielä hetken. Masennuin ja aloin eristäytymään muusta maailmasta. Töissä kävin normaalisti,mutta heti työpäivän loputtua kävelin kotiin ja avasin tietokoneen. Olin yksinäinen ja surullinen. Löysin netin rahapelit ja aloin käyttämään vapaa aikani pelaamiseen. Heinäkuussa puolisoni (tai silloin jo ex) alkoi painostamaan minua muuttamaan pois,vaikka vuokra-asuntoja ei ollut saatavilla omalta paikkakunnaltani. Kuin ihmeen kaupalla,ystäväni tarjoutui myymään minulle asunto-osakkeensa elokuussa 2011. Kaupat tehtiin pikimmiten,että pääsisin muuttamaan omilleni ja jatkamaan elämää. Kaikki oli kuitenkin jo muuttunut pahasti. Asuntoon sain pankista lainan ja muutin omilleni kyseisenä elokuuna. Alkuun tuntui,että kyllä tämä tästä lähtee vielä mukavasti rullaamaan, mutta omien rahojen mentyä huonekaluihin,astioihin lakanoihin jne. löysinkin itseni taas surkuttelemasta ja pelaamasta netissä rahapelejä. Kaikki illat yksin pimeässä 45 neliön kaksiossa, rahat loppui pikavipit tulivat. Tästä on helppo päätellä mitä tapahtui seuraavaksi, aloin velkaantua. Maksoin tilistä vipin pois ja otin samantien uuden siinä uskossa,jotta voisin voittaa pelaamalla ja maksaa kaikki velat pois. Niin hölmöltä kuin se kuullostaakin, minä todella uskoin voittavani. Sain sinniteltyä tässä oravan pyörässä pitkään ja Kesällä 2012 tapasin uskomattoman ihanan naisen..olin ja olen todella rakastunut. Aloimme seurustella ja muutimme yhteen. Lähes kaikki muuttui, viihdyimme hyvin yhdessä. Vain jo liiaksi kasvaneet velat haittasivat normaalia elämää. Näistä veloista en tietenkää kehdannut puolisolleni sanoa. Perintäkirjeitä satoi ja sain ne jotenkuten pidettyä salassa. Yritin maksella laskuja,mutta rahat eivät millään riittäneet kaikkeen. Ulosotto oli väistämätön,vaikka en sitä vielä tiedostanut täysin.
2013 Tammikuu, elämäni onnellisin uutinen: "Olen raskaana" Mykistyin,onnen tunne valtasi koko kehoni, kyynel valui ja pystyin vain sanomaan sanat " Ollaanko me raskaana?" Hetkeksi unohdin ainaiset rahahuolet ja keskityin pitämään huolta lapseni tulevasta äidistä. Sitten se pamahti postilaatikkoon, ulosottokirje. Hetkeksi olin jo "unohtanut",kuinka huonosti asiat todellisuudessa olikaan. Lapsi tulossa, raha-asiat päin mäntyä ja puolisoni työttömänä. Elimme minun 1500 euron kuukausi palkallani,josta asuntolainaan 600 Tilanne tällähetkellä: Poikalapsi syntynyt,elämme minun tuloillani äitiyspäiväraha. Pelaaminen loppunut. Jostakin olisi hankittava 20te, jotta saisin uo:n pois ja elämän raiteilleen. Rahat eivät piisaa millään elämiseen, lainoihin,uo:hon ja ahdinko on suuri. Onneksi on iloinen lapsi piristämässä pimeyttä. Raha..ei tuo ehkä onnea, mutta lainaraha ja pelaaminen..se ainakin tuo ahdinkoa. Mikäli jollakulla on hyviä neuvoja,saa niitä laittaa: itseilkimys@hotmail.com Kiitos ja anteeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu