Mies antaa kukkia toiselle miehelle lahjaksi?

Miten reagoisitte, jos toinen mies antaisi teille kukkia?
Entäpä jos avaa oven teille?
Tuntuuko se oudolta, vai onko ihan ok ja kohteliasta?
Onko teillä kokemusta näistä?
Minä sain serkultani kukkapuskan (ja siis oli tarkoitettu nimenomaan mulle), kun tulivat käymään toiselta paikkakunnalta. Ei oltu nähty sitten 90-luvun.
Jotenkin tuntui oudolta ja kiusalliselta, mutta tarkemmin asiaa mietittyäni tulin siihen johtopäätökseen, että väliäkös sillä. Kukat on kukkia.
Ja kuka sanoo, että kukat on ainoastaan naisten etuoikeus?
Mitä mieltä?
21593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kohtelias tapa tuo kukkien vienti lähinnä on, enkä näe tuossa serkkusi kukkapuskan tuonnissa sinulle mitään erikoista.
Kukat nyt on sellainen tuliaisvietävä, että ne voi viedä ja ojentaa isännälle, tai emännälle vaikkapa uuden kaljabaarin avajaisten kunniaksi.

Oven avaaminen toiselle miehelle on taas huomaavaisuutta. Kohtelias ele, jolla osoittaa arvostavansa toista, sekin hyvä tapa on vaan nykyisin monelta tyystin unohtunut. Menneinä vuosina se oli enemminkin sääntö, kuin poikkeus, että alempiarvoisen miehen kuului aina avata ovi itseään korkeammassa asemassa olevalle, tai itseään huomattavasti vanhemmalle miehelle.
Nykyään näkee valitettavan usein jo sitäkin, että mies ei vaivaudu avamaan ovea edes naiselle.

Äänestä
  • Voi emätin. Jos ei nainen saa ovea auki niin olkoon pihalla.

    Äänestä

Minä kyllä yllättyisin jos joku mies vieraisille tullessa toisi miehelleni kukkia. Mutta antaa kaikkien kukkien kukkia, äkkiä siitä toipuisin maljakon hakuun.

Oven avaaminen kenelle tahansa on ok. kohtelias ele.

Äänestä

Kohteliasta tuo minusta on.

Äänestä

Oven avaaminen toiselle osoittaa, että ihminen ei ole juntti, kakaramainen tai vain huonon kotikasvatuksen saanut. Kukkien vieminen tuliaisiksi on ok. Rinnastettavissa viinipulloon, makeisiin tai oman paikkakunnan leipään tai muuhun elintarvikkeeseen. Vain mielikuvitus on rajana, kun tuliaisia kehitellään.

Äänestä

Oikein sopiva lahja tuo kukkapuska. Kohtelias ele tuoda jotain mukana ja kukat sopiva niin miehen kuin naisen kuin pariskunnan kotiin. Oven avaaminen on myös kohteliasta mutta tänä päivänä niin harvinaista, että ota se sekä kukat kiitollisena vastaan koska voi joskus tulla päivä, ettei niitä kukaan ojentele.

Mielestäni nykypäivänä voi hyvin jo unohtaa mies-miehelle ja nainen-naiselle asettelut. Jos aina joutuisi miettimään, mikä toisen ilahduttamisessa on sovinnaista ei kukaan enää uskalla mitään tehdä. Hieno serkku sinulla!

Äänestä

Ehkäpä se serkku ei keksiny mitään viemistä ja osti sitten kukkia, että "näitä se vaimokin aina tuliaiseksi vie."

Äänestä

otsikko mies toiselle miehelle

Äänestä

Olisko Kirves ollut parempi?...Kukat ok kun kotiinne tuli teitä tapaamaan.

Äänestä

Oven avaaminen on ihan fiksua. Kukkien vieminen tuntuu ehkä vähän vieraalta/hassulta ajatukselta, mutta kai sekin on ihan ok. Ei se nyt ainakaan kiusallista olisi. Jos ei keksinyt muutakaan.

Äänestä
  • taitaia olla naisten vastauksia nää kaikki. hei OIKEESTI KUKA MIES HALUAA VASTAAN OTTAA KUKKIA??

    Äänestä

Oven avaaminen kenelle tahansa on vain kohteliasta. Mutta tuo kukkapuskien.. aika homoa! no, vitsivitsi :D On varmaan ollut heillä tapana viedä jokapaikkaan sukulaisiin mennessä kukkapuska tai muu pieni kasvi. Näin meidän suvussa molemmin puolin, muistan lapsuudesta. Ei mitään outoa.
Voin helposti kuvitella itsenikin vieväni kukkapuskan jollekin tuttavapariskunnalle ja ojentaa sen miehelle, miksei kaverillekin. Sisarusten puolisoillekin ostin joululahjat, tosin vähän silmäpilkkeessä: pikkuautoa, imukuppeja ampuva lelupyssy vartijamiehelle virka-aseeksi, kuulosuojaimet, torkkuhälytin jne ;D

Tarkoitus on ollut ilahduttaa ja yllättää, ja ehkä vähän hämmentää samalla positiivisesti :)

Äänestä

Ei ne kukat ole naisten erioikeus. Eikä niissä ole mitään sen naisellisempaa. katsomas maailmaa, niin huomaat miestenkin käyttävän kukkia itsensä koristelemiseen.

Äänestä

On aivan tavallista viedä kyläpaikkaan kukkia riippumatta siitä onko vastaanottaja nainen vai mies. Kukat ovat aina hyvä tuliainen ja sopivat niin miehen kuin naisenkin kotiin. On turha kuvitella kukkiin mitään ihme symboliikkaa, ne vain ovat kauniita ihmisen silmään ja piristävät miehenkin asuntoa. Myös huomaavaisuus ja kohteliaisuus mm. oven avaamalla on sivistynyttä käytöstä myös miesten kesken.

Äänestä
  • Onhan miehiä myös puutarhureina ja miehetkin sisustavat kotejaan kauniiksi. Kukat ja kauneus ei ole pelkästään naisten juttu ja jotkut miehet ovat innostuneet kukista harrastukseksi asti. Toinen tykkää, toinen ei välitä, riippumatta onko mies vai nainen. Homofobia kuvitelluista olemattomista vihjeistä on junttimaista.

    Äänestä

Hiton hieno idea :D. Tästä lähdin annan kavereille aina lahjaksi kukkia, hauska nähdä miten he reagoivat...ehkä serkkusi teki samoin.

Äänestä

Kyllä minulle on miehet avanneet oven ja toisinpäin. Enpä ole ajatellut, että olisi jotenkin outoa, mutta olenkin saanut kunnollisen kasvatuksen.

Äänestä

"Miten reagoisitte, jos toinen mies antaisi teille kukkia?"

Kyseessä on raivokas sodomiitti. Antaisin vastalahjaksi nahkapuvun.

"Entäpä jos avaa oven teille?"

Pyytäisin menemään ensin, riehakas sodomiitti saatta hyökätä yllättäen takaa.

"Tuntuuko se oudolta, vai onko ihan ok ja kohteliasta?"

Todella kohtelias ele, sillä sodomiitti pyrkii yleensä yllättämään pimeässä.

"Ja kuka sanoo, että kukat on ainoastaan naisten etuoikeus?"

Tämä kukkajuttu on todella yleinen sodomiittipiireissä. Ryhdy sinäkin sodomiitiksi?

Äänestä

Minen kukista välitä, paitsi huonekasveista, mutta viiniä kiitos kaikki jotka mun luokse tulee. Se kelpaa aina.

Oven avaus ei mun mielestäni ole mihinkään unohtunut. Kyllä sitä jatkuvasti vieläkin ihmiset availee ovia toisille, etenkin jos toisella on kantamuksia tai vaikeampi liikkua, mutta muutenkin. Ihan miehetkin avaavat ovia miehille, niin minäkin.

Äänestä
  • Totta, paras lahja on sen verran kallis viinipullo, että ei itse viittis ostaa. Alkoholi on aina hyvä lahja ja tuliainen esim. ulkomailta, jos vaan lahjan saajalle maistuu. En minäkään kukkia haluaisi, vaikka en sitä näyttäisikään antajalle.

    Miten ovenavaaminen mihinkään liittyy? Kohtelias tapa varsinkin jos toinen on vanhempi.

    Vaikka ei asiaan kuulukaan, niin joidenkin (yleensä ulkomaalaisten) tapa läpsiä selkään yms. on aika ärsyttävä. Miesten poskisuudelmahalaukset (yleisiä etelässä) ne vasta karmeita onkin. Ei niin että niissä on mitään homoa, mutta pohjoismainen etäisyys on hyvä.

    Äänestä

  • isä nr 2 kirjoitti:

    Totta, paras lahja on sen verran kallis viinipullo, että ei itse viittis ostaa. Alkoholi on aina hyvä lahja ja tuliainen esim. ulkomailta, jos vaan lahjan saajalle maistuu. En minäkään kukkia haluaisi, vaikka en sitä näyttäisikään antajalle.

    Miten ovenavaaminen mihinkään liittyy? Kohtelias tapa varsinkin jos toinen on vanhempi.

    Vaikka ei asiaan kuulukaan, niin joidenkin (yleensä ulkomaalaisten) tapa läpsiä selkään yms. on aika ärsyttävä. Miesten poskisuudelmahalaukset (yleisiä etelässä) ne vasta karmeita onkin. Ei niin että niissä on mitään homoa, mutta pohjoismainen etäisyys on hyvä.

    Ei sen viinin tarvitse lahjansaajalle välttämättä maistua. Jos vie hyvää laatuviiniä, niin sehän on hyvä vierastarjoilupullo myöskin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies 42 kirjoitti:

Miten reagoisitte, jos toinen mies antaisi teille kukkia?
Entäpä jos avaa oven teille?
Tuntuuko se oudolta, vai onko ihan ok ja kohteliasta?
Onko teillä kokemusta näistä?
Minä sain serkultani kukkapuskan (ja siis oli tarkoitettu nimenomaan mulle), kun tulivat käymään toiselta paikkakunnalta. Ei oltu nähty sitten 90-luvun.
Jotenkin tuntui oudolta ja kiusalliselta, mutta tarkemmin asiaa mietittyäni tulin siihen johtopäätökseen, että väliäkös sillä. Kukat on kukkia.
Ja kuka sanoo, että kukat on ainoastaan naisten etuoikeus?
Mitä mieltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu