Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Outo häviöputki tennisvedonlyönnissä. Normaalia?

Joku voisi heti mulle kettuilla siitä, että oli hieman epäonnea ma 3.2 tennisotteluiden veikkaamisessa. Ei tarvitse vaivautua.

Olen pari viikkoa veikkaillut tennisotteluita live-vetona. On ollut varmaan ihan hyvää tuuriakin, mutta veikkasin noin sadan eri ottelun voittajaa, valitsin aina pienempikertoisen suosikin, ja tänä aikana veikkaamani rahat lisääntyivät 14:stä 28:aan euroon. Aika pienistä rahoista siis kysymys, mutta aloitin homman pari viikkoa sitten, ihan vaan testatakseni miten systeemi toimii.

Nyt sitten maanantaina tuntui, että jokaisessa ottelussa suosikiksi ja heikommaksi rankatun pelaajan kertoimia oli vaihdettu keskenään. Tänä yhtenä päivänä rahani (siis se mitä on pelitilillä) putosivat jopa sen 14:n alle.

Pelaan Paf:illa, mutta kertoimet olivat aika yhteneväisiä monella muullakin veikkaussivustolla. Oliko tämä vain ns. huono päivä, vai oliko veikkausfirmoilla yhteinen sopimus, että laitetaan ne häviämään, jotka tuijottavat vain kertoimia?
2199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minusta täytyy vain hyväksyä, että vedonlyönnissä ei ole mitään varmaa systeemiä. Kannattaa mieluummin testata omia havaintoja ensin ilman rahaa eli esim. kuinka suuri osa prosentuaalisesti päättyy ennakkosuosikin voittoon. Ei tenniksessäkään aina voita huonompikertoiminen. Emme tiedä kaikkea ennen peliä. Onhan mahdollista, että esim. suosikkipelaajalle tulee yllättäviä kipuja ottelun aikana. Ottelun tulosta on yksinkertaisesti mahdotonta ennustaa varmasti. En usko, että veikkausfirmoilla olisi ollut mitään yhteistä sopimusta. Usein toinen tenniksenpelaaja vain nousee suosikiksi aikaisempien pelien perusteella.

Äänestä

Pienikertoimisilla ei rikastu. Helppo laskuesimerkki; veikkaat kertoilemma 1,16 olevanaan varmaa voittajaa. Pistät 50 egee likoon ja häviät, laske huvikses, että kuinka monta pelia tämän jälkeen pitää voittaa kertoimella 1,16, jotta saat katettua 50 € tappiot . Sitten kaikkien totuuksien äiti veikkaukseen, varmaa vetoa ei ole olemassakaan. Loppukaneetti, jos toi olis varma systeemi rikastumiseen, niin köyhät loppuis planeetalta ja vetotoimistot menis konkkaan. Voittava vedonlyönti on kovaa työtä, karsivällisyyttä ja tappionsietokykyä panikoimatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


veikkaaja77 kirjoitti:

Joku voisi heti mulle kettuilla siitä, että oli hieman epäonnea ma 3.2 tennisotteluiden veikkaamisessa. Ei tarvitse vaivautua.

Olen pari viikkoa veikkaillut tennisotteluita live-vetona. On ollut varmaan ihan hyvää tuuriakin, mutta veikkasin noin sadan eri ottelun voittajaa, valitsin aina pienempikertoisen suosikin, ja tänä aikana veikkaamani rahat lisääntyivät 14:stä 28:aan euroon. Aika pienistä rahoista siis kysymys, mutta aloitin homman pari viikkoa sitten, ihan vaan testatakseni miten systeemi toimii.

Nyt sitten maanantaina tuntui, että jokaisessa ottelussa suosikiksi ja heikommaksi rankatun pelaajan kertoimia oli vaihdettu keskenään. Tänä yhtenä päivänä rahani (siis se mitä on pelitilillä) putosivat jopa sen 14:n alle.

Pelaan Paf:illa, mutta kertoimet olivat aika yhteneväisiä monella muullakin veikkaussivustolla. Oliko tämä vain ns. huono päivä, vai oliko veikkausfirmoilla yhteinen sopimus, että laitetaan ne häviämään, jotka tuijottavat vain kertoimia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu