Jalkakäytävien talvihoito Akaassa?

Kirjoitan täältä, jo tutkitustikin Suomi Akan P-lävestä, Akaan kaupungista.

Meillä kunta lopetti muutama vuosi sitten jalkakäytävien talvihoidon ja siirsi sen asukkaiden huoleksi. Eipä siinä mitään. Näinkin kunta voi lain mukaan tehdä. Käsittääkseni kuitenkin suurin osa kunnista hoitaa omakotivaltaisten alueiden jalkakäytävien talvikunnossapidon lain suomasta mahdollisuudesta huolimatta. Näin siksi kun säästö on minimaalinen ja jotta yhä vanheneva väestö pystyisi asumaan kodeissaan mahdollisimman pitkään.

Kyseessä ovat melko leveät tiet ja kaupungin aura-auto auraa taivaalta satavan lumen lisäksi myös ajoradan lumet asukkaiden harmiksi jalkakäytäville. Tämän seurauksena jalkakäytävien kunnossapidon taso on romahtanut. Eihän vanhat ihmiset jaksa siirtää minnekään aura-auton tekemää lumivallia.

Tämä on sitä kaupungin "muuta pois Akaasta" -politiikkaa, joka kohdistuu erityisesti vanhuksiin ja muutoin huonosti kunnallisveroja maksavaan väestönosaan!

Muutenkin olen niin pettynyt tämän kaupungin jatkuvasti huononeviin palveluihin, että haluan kaikkien tänne muuttoa harkitsevien olevan tietoisia siitä, minkälaiseen paikkaan ovat muuttamassa. Ettei sitten tule yllätyksenä
2180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

joten olet väärällä sivulla sillä Akaalla on nykyään oma sivu siirrä asiasi sinne....

Äänestä

Ei, vaan aivan oikealla sivulla. Tästä on valitettu jo aivan riittävästi paikallisesti, mutta ilman että asialle on kukaan korviaan lotkauttanut, niin on pakko tehdä asiasta entistä julkisempi. Josko vihroin ja viimein asialle oikeasti tehtäisiin jotain. Akaassa aina pelkästään hyssytellään ilman, että mitään saadaan aikaiseksi.

Oikeastaan haluaisin kuulla, kuinka monessa muussa Pirkanmaan kunnassa asukkaat on pantu luomaan lumet jalkakäytäviltä. Lohduttaisi edes kuulla, että joku muukin joutuu painimaan samassa sarjassa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Älä muuta tänne kirjoitti:

Kirjoitan täältä, jo tutkitustikin Suomi Akan P-lävestä, Akaan kaupungista.

Meillä kunta lopetti muutama vuosi sitten jalkakäytävien talvihoidon ja siirsi sen asukkaiden huoleksi. Eipä siinä mitään. Näinkin kunta voi lain mukaan tehdä. Käsittääkseni kuitenkin suurin osa kunnista hoitaa omakotivaltaisten alueiden jalkakäytävien talvikunnossapidon lain suomasta mahdollisuudesta huolimatta. Näin siksi kun säästö on minimaalinen ja jotta yhä vanheneva väestö pystyisi asumaan kodeissaan mahdollisimman pitkään.

Kyseessä ovat melko leveät tiet ja kaupungin aura-auto auraa taivaalta satavan lumen lisäksi myös ajoradan lumet asukkaiden harmiksi jalkakäytäville. Tämän seurauksena jalkakäytävien kunnossapidon taso on romahtanut. Eihän vanhat ihmiset jaksa siirtää minnekään aura-auton tekemää lumivallia.

Tämä on sitä kaupungin "muuta pois Akaasta" -politiikkaa, joka kohdistuu erityisesti vanhuksiin ja muutoin huonosti kunnallisveroja maksavaan väestönosaan!

Muutenkin olen niin pettynyt tämän kaupungin jatkuvasti huononeviin palveluihin, että haluan kaikkien tänne muuttoa harkitsevien olevan tietoisia siitä, minkälaiseen paikkaan ovat muuttamassa. Ettei sitten tule yllätyksenä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu