Kaikki silmälasit liian painavia???

Olen kokeillut todella useita silmälaseja, joissa on linssit omilla voimakkuuksillani (-4.00 ja -4.25) ja kaikki YKSIÄ AINOITA silmälaseja lukuunottamatta jättävät punaiset jäljet nenänvarteen kummallekin puolelle. Sama juttu muovisilla ja metallisilla kehyksillä. Kokeilin myös ohennettuja linssejä, mutta ne olivat ihan yhtä paksut ja painavat kuin normaalitkin. Joudun nyt käyttämään näitä samoja vanhoja kehyksiä, jotka ovat vähän liian kapeat ja pienet kasvoilleni.

Kävin myös piilolinssisovituksessa, että pääsisin laseista eroon, mutta tuli ilmi että tarvitsen hajataiton takia tooriset piilarit, jotka ovat totta kai paljon tavallisia piilareita kalliimpia. Sitä paitsi minulla meni piilolinssien laittamiseen todella pitkään ja ehdin tuskastua, kun se ei tahtonut oikein onnistua. Optikkokin pyöritteli silmiään ja huokaili kyllästyneenä, kun yritin tunkea piilareita silmiini.

Varmaan pitää alkaa säästää rahaa silmäleikkaukseen, kun mikään ei toimi. :DD
1010173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Hanki kevyet titaanikehykset joissa on säädeltävä nenätyyny, ja ohennetut linssit.
En koe omiani painaviksi vaikka näkö on -7.5.
Kevyet auringonlasit on vielä hakusessa, mutta löytyy varmasti.

Äänestä
  • Mulla oli titaanikehykset, jotka hajosi.... en muista, oliko niissä ohennetut linssit, mutta kyllä niidenkin nenätyynyistä jäi jäljet. Noi tulisi varmasti aika kalliiksi.. ja kun ei voi edes etukäteen tietää, onko ne sitten kuitenkin liian painavat.

    Äänestä

  • ärsyttää. kirjoitti:

    Mulla oli titaanikehykset, jotka hajosi.... en muista, oliko niissä ohennetut linssit, mutta kyllä niidenkin nenätyynyistä jäi jäljet. Noi tulisi varmasti aika kalliiksi.. ja kun ei voi edes etukäteen tietää, onko ne sitten kuitenkin liian painavat.

    Mullakin hajos titaanikehykset, heikot, muovisangat jotka sain samaan aikaan ovat kestäneet hyvin eikä tipu ruuvit.

    Äänestä

Sinulla on käynyt kyllä huono tuuri. Jollain nenä on herkempi silmälaseille ja ne joutuukin etsimään enemmän mukavuuden, kuin ulkonäön mukaan. Itselläni on ihan samat voimakkuudet ja hyvin toimii. Optikon pitäisi kyllä löytää sinulle sopiva ratkaisu, joten kokeile vaihtaa optikkoa. Nenätalloja saa vaihdettua isommiksi jolloin paino jakaantuu paremmin. Lisäksi eri linssimateriaaleista pitäisi olla valinnan varaa, jotta ne olisivat tarpeeksi kevyet (linssin muut ominaisuudet voivat muuttua)

Äänestä
  • Instrusta löytyy..ja vaihtavat nenätallatkin yms. silmälasihuollot ilmaiseksi..Mä valitsen aina Titanium kehykset ,joissa ohennettu linssi,hyvä tasoinen laaja näköalue,..toimii ja ovat todellakin kevyet..en edes muista aina,jotta on lasit päässä.

    1Äänestä

Olen käyttänyt nenätyyny metalli kehyksiä yli 20v. Muoviset olivat aikoinaan huonoja ja painoivat. Nyt harkitsen vähäisen metalli tarjonnan takia muovikehystä kaksiteholaseiksi mutta tottuuko niihin pitkän metallikauden jälkeen? Muovisista kun ei tiedä kun pitäessä alkaako painamaan korvaa,nenää ja toimiiko yhtä vaivattomasti kun nenätyynyllä varustetut,joissa on säätövaraa. Onko kokemuksia?

Äänestä

Itse olen ihastunut sihouetten kehyksiin, jossa vain sanka kiinnitettynä linssiin. Toiset jo hankinnassa. Tässä välillä tyhmänä menin muotivillityksiin mukaan ja ostin massiivisemmat lasit ja olen kärsinyt juurikin tuosta nenätyynyjutusta (pakko ollut kärsiä, kun lasit ovat niin kalliita ettei heti voi uusia ja näkö on pysynyt samana vuosikausia). Äidillänikin oli silhouetet ja hänellä todella voimakkaat lasit. Hyvin tuntui tykkäävän.

Äänestä

Metallikehyksiin ja nenätukeen tottuneen ei kannata vaihtaa muovisiin paitsi aurinkolasit vahvuuksilla ovat muovisina parhaat. 2-teholaseina toimii varmasti vain metalliset,ei titaania koska rikkoutuvat helposti ja vahvoihin linsseihin titaanikehykset ovat liian ohutrakenteiset. Laadukas sopiva metallikehys kestää vuosia. Muovikehykset aina enempi muotijuttu ja markkinointi temppu.

Äänestä

Minkälaiset nenätyynyt sinulla on?
Minulla vaihdettiin laseissa olleet nenätyynyt toisenlaisiin silikonisiin nenätyynyihin. Niitäkin on useampaa kokoa. Vaihto ei edes maksanut mitään. Silikoniset nenätyynyt imevät itseensä likaa. Ne on vaihdettava noin vuoden välein, mutta se on pieni vaiva käydä optikolla, kun lasit ovat miellyttävät. Joutuuhan nenätyynyjä joskus muulloinkin käymään säädättämässä.
Hyvä säätö on tietysti myös tärkeä.

Äänestä

Metallikehyksiset eivät kestä, muoviset kestää eikä tipu ruuvit lasinkehyksistä koska niitä ei ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ärsyttää. kirjoitti:

Olen kokeillut todella useita silmälaseja, joissa on linssit omilla voimakkuuksillani (-4.00 ja -4.25) ja kaikki YKSIÄ AINOITA silmälaseja lukuunottamatta jättävät punaiset jäljet nenänvarteen kummallekin puolelle. Sama juttu muovisilla ja metallisilla kehyksillä. Kokeilin myös ohennettuja linssejä, mutta ne olivat ihan yhtä paksut ja painavat kuin normaalitkin. Joudun nyt käyttämään näitä samoja vanhoja kehyksiä, jotka ovat vähän liian kapeat ja pienet kasvoilleni.

Kävin myös piilolinssisovituksessa, että pääsisin laseista eroon, mutta tuli ilmi että tarvitsen hajataiton takia tooriset piilarit, jotka ovat totta kai paljon tavallisia piilareita kalliimpia. Sitä paitsi minulla meni piilolinssien laittamiseen todella pitkään ja ehdin tuskastua, kun se ei tahtonut oikein onnistua. Optikkokin pyöritteli silmiään ja huokaili kyllästyneenä, kun yritin tunkea piilareita silmiini.

Varmaan pitää alkaa säästää rahaa silmäleikkaukseen, kun mikään ei toimi. :DD

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu