Raha-asioista

Olen tässä lueskellut näistä perheiden raha-asioista, varsin avoliittolaisten ja uusperheiden kohdalla tuntuu olevan vaikeita.

Joillakin on jopa käsitys, että rahat , tilit omaisuus ja sijoitukset muuttuvat yhteisiksi kun muutetaan yhteen.

Ajattelisin asiaa hieman toiselta kantilta.
Mitä jouduit elämisestä maksamaan ennen yhteen muuttoa ja toivottavasti elit silloin ilman toisen rahapussia.
Eli mitä maksoi asuminen, ruoka, sähkö, vesi.

Kyllä katson, että eihän se maksuvelvollisuus omalta osaltasi mihinkään katoa yhteen muutettaessa, joskin ei myöskään velvoita sinua toista elättämään.
Tosin silloin jos muutetaan jommankumman yksin omistamaan asuntoon pitää noihin kuluihin lisätä jonkinlainen arvon alenemisen lisä, eli hieman korvausta alemmista asumiskustannuksista, vuokralla takuulla joutuisit maksamaan paljon enemmän.

Asiaa voisi katso myös seksin hinnan kannalta, sillä jos menet vaikka thaihierojalle maksat joka kerrasta erikseen melkoisen summan eli eihän se liitto periaatteessa näytä nykyihmisille olevan muuta kuin seksin hakua eli samaa hintaa voisi soveltaa aivan hyvin.

Jos omalle kohdalle tulisi tilanne, en edes suostuisi asumaan yhdessä, ilman että maksan "vuokraa" toiselle ja ihan oikeassa määrin.
Muutoinhan kokisin olevani hyväksikäyttäjä.
8352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minusta näissä raha asioissa ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa toimia, vaan ne ovat kahden ihmisen välinen juttu. Kun kaksi ihmistä sopii asiat niin, että kumpikin on tyytyväinen, niin mitä siinä on muilla sanomista.

Olen itse mieheni uusi kumppani. Miehelläni on kaksi lasta. Toinen jo täysi ikäinen, mutta asuu vielä meidän luonamme. Toinen lapsi murrosikäinen ja käy joka toinen viikonloppu.

Mieheni on varakas ja hänellä on oma menestyvä yritys. Mies haluaa tasata tuloeromme niin, että hän maksaa asumiskulut, sähkön, netin, autokulut, ruokakulut ja lähes kaikki uudet hankinnat. Itse maksan oman puhelinlaskun, ostan satunnaisesti ruokaa ja saatan ostaa uusia astioita, imurin tai jotain vastaavaa. Mieheni haluaa elättää perheensä ja se ei hänellä tunnu missään. Miksi en saisi ottaa tätä vastaan?? Senkö takia, että hyväksikäytän häntä?? (en tiennyt hänen varallisuudesta suhteemme alussa!)

Mitäkö minä annan? Minä teen kaikki kotityöt ja valmistan hyvän ruuan. LIsäksi autan miestä joissakin töissä. Meillä on erittäin hyvä suhde. Olemme kumpikin onnellisia ja tyytyväisiä toisiimme ja siihen miten olemme asiat jakaneet.

En näe mitään väärää, että minun palkkani menee pitkälti säästöön. Tämä käytäntö on mieheni ehdottama sopimus. Myönnän kyllä, että olen erittäin tyytyväinen, kun minulla on rahaa kaikkeen mitä haluan. En ole koskaan ollut tuhlari, mutta kyllä se on ihanaa, kun on tällainen elintaso :) Olen kiitollinen miehelleni tästä ihanasta elämän runsaudesta, jota saan osakseni. Mieheni on taas kiitollinen rakastavasta ja ihanasta naisesta, jonka hän on elämäänsä saanut. Hän sanoi, ettei olisi voinut kuvitella saavansa näin ihanaa parisuhdetta :) (yhdessä olemme olleet n.7vuotta).

Äänestä
  • Itselläni on aivan sama tilanne, ja se on meidän keskinäinen sopimuksemme, joka ei muille kuulu.
    Kateuttahan se tosin monissa herättää.

    Äänestä

Jopa napsahti heti, sinä yksinkertaisesti vain maksaisit terveellä järjellä ajatellen oman osuutesi.
Nythän tavallaan syöt lasten osuutta pois koko ajan, vaikka se mies kuinka nyt maksaisi, olisin sentään rehellinen itselleni ja suorittaisin osuuteni asumisen ja ruokakuluista.
Kehut varakkaasta miehestä, luultavasti myös vapaa-aika vie rahaa. joten kyllä lapset ovat jääneet nyt ajattelun ulkopuolelle.

Sinähän nyt rikastunut ja miehen lasten osuudet pienenevät kaiken aikaa.

Rehellisyyttä kaikin tavoin asioihin.

Äänestä
  • Siis mitkä LASTEN OSUUDET??

    Meinaatko siis että mies maksaa oman elämänsä omat kulut, loput laitetaan lapsiin, jäi viivan alle mitä vain?

    Jos ei rahasta ole varsinaisesti pulaa, miksei sitä voi käyttää oman mielensä mukaan, kaikkien läheisten hyväksi?

    Kovin on yksisilmäistä ajattelua..

    Äänestä

Tulee selvästi esiin, että te uusikot olette lisäksi varkaita.
Mielestänne on oikein elää toisen varoilla, vaikka tällä on lapset, jotka perivät hänet.
Otatte siis osaanne tuosta lapsille tulevasta.

Aivan hirvittävää touhua.

Äänestä
  • Siis oletteko te nyt sitä porukkaa, jotka kitisevät omien vanhempien tuhlaavan TEIDÄN perintörahoja, kun tekevät omilla rahoillaan vaikkapa eläkepäivinään mitä lystäävät?

    Voi jösses, sääliksi käy..

    Äänestä

Kovinpa tuntuu olevan parisuhteet business-pohjalla!

Äänestä

No pitäisikö ne varat jollekin hyväksikäyttäjälle jakaa, sillä sitähän nuo ilolinnut ovat kärkkymässä, osaavat nääs laskea sinun ja keinot millä ne saa itselleen.
Bisnestä se usein on.

Kuten thaitytöt kertovat, että on heille ammatti olla vanhojen ulkomaisten ukkojen patjana, osaavat kyllä rahan vonkaamisen ja lähettävät rahaa sitten jonnekin maaseudulle vanhemmilleen

Suomessa tapahtuu vielä paljon sitä, että isketään varakas,syystä että tällä on rahaa, voidaan vaikka lapsikin heti laittaa alulle, että saadaan pitävä kiinnitys.
Jo vain sitä sitten voikin erota ja vaatia ruhtinaalliset elatusmaksut, riittää elantoa aika monelle vuodelle.

Ja tätä harrastaa niin miehet kuin naisetkin, aika moni suhde perustuu jonkinlaiseen toisen hyväksikäyttöön.
Yksi hakee ilmaista asuntoa, toinen havittelee saavansa ihan ehtaa rahaa käytöönsä.
Hirveästi loukkaannutaan jos toinen eli tämä varakas ei heti suostu kaikkiin vaatimuksiin, pitää laittaa rahat yhteiseen käyttöön on monen vaatimus.

Mitähän se oikea toisen rakastaminen ja välittäminen on, ei ainakaan tätä, eikä se myöskään voi olla toisen suvun ainaista mollaamista, toisen entisen liiton lasten hirveää alistamista tai syyttämistä, eikä yleensä jatkuvaa hänen pillinsä mukaan menemistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikeuden mukaisesti kirjoitti:

Olen tässä lueskellut näistä perheiden raha-asioista, varsin avoliittolaisten ja uusperheiden kohdalla tuntuu olevan vaikeita.

Joillakin on jopa käsitys, että rahat , tilit omaisuus ja sijoitukset muuttuvat yhteisiksi kun muutetaan yhteen.

Ajattelisin asiaa hieman toiselta kantilta.
Mitä jouduit elämisestä maksamaan ennen yhteen muuttoa ja toivottavasti elit silloin ilman toisen rahapussia.
Eli mitä maksoi asuminen, ruoka, sähkö, vesi.

Kyllä katson, että eihän se maksuvelvollisuus omalta osaltasi mihinkään katoa yhteen muutettaessa, joskin ei myöskään velvoita sinua toista elättämään.
Tosin silloin jos muutetaan jommankumman yksin omistamaan asuntoon pitää noihin kuluihin lisätä jonkinlainen arvon alenemisen lisä, eli hieman korvausta alemmista asumiskustannuksista, vuokralla takuulla joutuisit maksamaan paljon enemmän.

Asiaa voisi katso myös seksin hinnan kannalta, sillä jos menet vaikka thaihierojalle maksat joka kerrasta erikseen melkoisen summan eli eihän se liitto periaatteessa näytä nykyihmisille olevan muuta kuin seksin hakua eli samaa hintaa voisi soveltaa aivan hyvin.

Jos omalle kohdalle tulisi tilanne, en edes suostuisi asumaan yhdessä, ilman että maksan "vuokraa" toiselle ja ihan oikeassa määrin.
Muutoinhan kokisin olevani hyväksikäyttäjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu