röyhkeä YLEISRADIOVERO

Säädettiin tämä paljon vastusta saanut yleisradiovero. Sain Verohallinnolta 94-vuotiaan Äitini selvityksen ennakonpidätysperusteista. Ennakonpidätyksen alaisissa ansiotuloissa on Yleisradiovero ja veron perusteena oleva tulo. Äitini on palvelutalossa ollut kohta viitisen vuotta. Muutettuaan kodistaan palvelutaloon tuolloinen tv-lupa sanottiin irti. Äidilläni ei koko palvelutalossa olon aikana ole ollut tv, eikä hän katselu yhteistä tv, koska on jo melko lailla sänkyihminen.
Eikö ole aikalailla hävytöntä ja härskiä, että 94 vuotias yleisradion palveluja käyttämätön vanhus maksaa yleisradiolle n 140 euroa veroa EI MISTÄÄN. Säätäkää typerykset pikaisesti uusi laki, että palvelutalojen vanhusten ei tarvitse rahoittaa YLEISRADIOTA, minkä palveluja eivät käytä. Joku moraali vanhusten kohtelussa. He ovat aivan varmasti veronsa maksaneet.
20411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Tuo on kyllä törkeää! Vanhukset sais muutenkin jättää kokonaan ulkopuolelle tuollasista.
Eipä siinä kuitenkaan auta mitään, kun meitä täällä kupataan niin paljon kuin keretään. Eikös tuo Ylevero taas nouse..Meilläkin oli nuppia kohden tuo 140, mutta sehän nousee 143 euroon. Nyt meneekin sit kahdelta työssäkäyvältä pariskunnalta 286e/vuosi.

Äänestä
  • Enne meni työyyömältä yksinasuvalta tuon verran, joten verohan on hyvä.
    Kyllä työtätekevällä on varaa maksaa.

    Äänestä

  • Tötön katselija kirjoitti:

    Enne meni työyyömältä yksinasuvalta tuon verran, joten verohan on hyvä.
    Kyllä työtätekevällä on varaa maksaa.

    Justiinsa...noinhan kaikki työttömät ajattelee, että työssä käyvä on niin rikas, kun se käy työssä...

    Äänestä

  • yks kupattava kirjoitti:

    Justiinsa...noinhan kaikki työttömät ajattelee, että työssä käyvä on niin rikas, kun se käy työssä...

    Ompa outoa jos ei pinempi maksu kelpaa, ennen meni 240€ vuodessa.

    Äänestä

  • Toinen työtön kirjoitti:

    Ompa outoa jos ei pinempi maksu kelpaa, ennen meni 240€ vuodessa.

    Meillä työssäkäyville hinta nousi..ei laskenut. Henkeä kohden 140e, joten kahdelta 280. Ja eikös siihen tullut kolmen euron korotus per nuppi, joten nyt 286e/vuosi.

    Äänestä

  • liikaaa kirjoitti:

    Meillä työssäkäyville hinta nousi..ei laskenut. Henkeä kohden 140e, joten kahdelta 280. Ja eikös siihen tullut kolmen euron korotus per nuppi, joten nyt 286e/vuosi.

    Mitä sitten jos on kahdelta, sehän on vero, ennen oli yksinasuvalle 240€, mitäs siitä tuumaat?
    Arvaa oliko rahat tiukilla?

    Äänestä

  • Ei liikaa kirjoitti:

    Mitä sitten jos on kahdelta, sehän on vero, ennen oli yksinasuvalle 240€, mitäs siitä tuumaat?
    Arvaa oliko rahat tiukilla?

    Kyllä ne on työssäkäyvälläkin tiukalla! Ei tavallinen duunari mitään huippupalkkaa nosta!!

    Äänestä

  • Tötön katselija kirjoitti:

    Enne meni työyyömältä yksinasuvalta tuon verran, joten verohan on hyvä.
    Kyllä työtätekevällä on varaa maksaa.

    Mee sinäkin töihin!!!!

    Äänestä

Yle on yksi mätäpaise ja vanhanaikainen kommunistikeskus.

Äänestä

Venäjällä oli yksi vapaa tv-kanava. Suomessa ei yhtään. Jokainen kanava suoltaa samaa jenkkipropagandaa yötäpäivää.
Yksikään radio/tv-kanava ei arvostele häikäilemätöntä valtajunttaamme.
Vaan eipä huolta; ei missään ole demokratiaa...se on vain samaa, kuin usko Joulupukkiin.

Äänestä
  • Jos jenkkihapatus ei kelpaa, vai tietenkin aina seurata vapaan maailman totuutta, eli Russia Today:ta. Sieltä kuulet varmasti koko totuuden siihen mitää lisäämättä tai pois jättämättä...

    http://rt.com/

    Äänestä

Kaikki maksavat tulojensa perusteella veroa. Ei siinä ole mitään röyhkeää.

Parempi, että koko kansa rahoittaa Ylen, kuin se, että otetaan tietyltä osalta kansaa suurempia kertasummia. Myös 94-vuotias henkilö saa halutessaan:

Kuunnella radiota
Katsoa televisiota
Seurata teksti-tv lähetystä
Seurata yle.fi verkkouutisia ja muuta sisältöä.

Entä esimerkiksi nuoret 18-29 vuotiaat? He eivät juurikaan seuraa Yle Teemaa, Yle Femiä tai YLE1:tä. Sama koskee koko radiotarjontaa. Silti he maksavat yhtä paljon.

Ikärasismia voi olla molemmin puolin, kun osaa tarkastella asioita puolueettomasta näkökulmasta ilman putkilaseja.

Äänestä
  • ok olet ilm ylen palkkalistoilla tyhjäntoimittajana, mutta mieti vähän mitä tarjontaa yle antaa n kohta miljoonalle eläkeläiselle tai vielä pahempi niille n 300tuhannelle jotka tavalla tai toisella ovat kotiinsa sidotut ja "ainoa" ystävä on tv.! olen asiaa miettinyt kun olen näiden ihmisten vapaaehtoisauttaja; kyynelsilmin yrittävät viivyttää lähtöäni kun ovat niin yksin. tv ainoa seura! katso joskus sillä silmällä, entä jos itse olisit siinä asemassa?monet saattavat olla lähes kuuroja tai puolisokeita,nyky digitv menee tilttiin kun et osaa tai hallitse kaukosäädintä, etkä näe niitä näppäimiä ja silti maksat. mieti kuule näitä jackdaniels!! siirtysit viiniin, ettei aivos jatkaisi happamistaan

    Äänestä

140€ vuodessa paketista jota ei käytä. PAITSI kun tulee jokin mielenkiintoinen ohjelma, niin joko tekstit tai ääni puuttuu. Tällä rahalla olisin saanut haluamani kanavapaketin, josta olisin nähnyt tarvitsemani ohjelmat. (eikä mitään viher-vasurijuttuja ;) )
Mikä siinä ois ollu niin vaikeaa laittaa yle-kortille ja ne jotka sitä todella haluavat käyttää, niin ostakoot sen. Uskon ettei mikään huippu menekki.. saatan myös olla väärässä.

Äänestä

Turhaan te työttömät täällä ruikutatte siitä verosta. Yksi iso syy tähän veroon oli se kun jotkut vellipers..t jätti lupamaksut maksamatta. Nyt sitten kärsitään kaikki saata..na. Meidän perhe maksaa 2x140€ ja yksi työtön maksoi 57€ on yhteensä 337€, joten se siitä. Se että kantaväestön vanhukset ja työttömät JOUTUVAT maksamaan tämän veron niin väitän että tätä veroa ei mamut maksa vaikka omistavat meidän verorahoilla ostetut töllöttimet.

Äänestä

Mistä ulkomailla asuvat eläkeläiset (ja muutkin suomeen veroamaksavat) maksavat yleveroa? Nettikatselussa ei juurikaan ole ulkomailla katseltavia ohjelmia, "tv-lupa" pitää silti maksaa.

Äänestä

Nyt tarvii vaan älypäitä lyödä yhteen ja pistää stoppi tälle törkeydelle.
Meitä on valtaosa väestöstä jotka olemme sitä mieltä, että turhasta maksetaan ja siihen olisi keksittävä loppu!

Äänestä

Väheneekö perinnöt vai mistä kiikastaa?

Äänestä

Tunnustan, että kuuntelen Avaruusromua-ohjelmaa. Sitäkin tehdään Yleverolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


YLEISRADIOVERO kirjoitti:

Säädettiin tämä paljon vastusta saanut yleisradiovero. Sain Verohallinnolta 94-vuotiaan Äitini selvityksen ennakonpidätysperusteista. Ennakonpidätyksen alaisissa ansiotuloissa on Yleisradiovero ja veron perusteena oleva tulo. Äitini on palvelutalossa ollut kohta viitisen vuotta. Muutettuaan kodistaan palvelutaloon tuolloinen tv-lupa sanottiin irti. Äidilläni ei koko palvelutalossa olon aikana ole ollut tv, eikä hän katselu yhteistä tv, koska on jo melko lailla sänkyihminen.
Eikö ole aikalailla hävytöntä ja härskiä, että 94 vuotias yleisradion palveluja käyttämätön vanhus maksaa yleisradiolle n 140 euroa veroa EI MISTÄÄN. Säätäkää typerykset pikaisesti uusi laki, että palvelutalojen vanhusten ei tarvitse rahoittaa YLEISRADIOTA, minkä palveluja eivät käytä. Joku moraali vanhusten kohtelussa. He ovat aivan varmasti veronsa maksaneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu