Miksi miehen genitaali alueen hieronta

on joillekkin naisille ylipääsemätön paikka. Miehet valittelee usein, kun naiset eivät osaa käsitellä heidän genitaalialuetta, niin että se tuntuisi taivaalliselta nautinnolta ilman että se olisi pelkkä seksiin liittyvä loppuun asti viety ns. "runk..hieronta". Nautintoa voidaan tuottaa kevyellä pitkitetyllä pitkärataisella kosketuksella, myös muilla kehon alueilla. Naisille pitäisi järjestää kursseja joilla olisi mahdollisuus opetella hierontaa kotikonstein. Varsinkin pitkässä parisuhteessa oleville se olisi todella tarpeen, silloin ei tarvitsis turvautua muihin erotiikkaa lisääviin korvikkeisiin. Miesten olisi hyvä myös harjoitella kumpanin ns. avavaa kosketusta.
1310314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

...tällä palstalla ei ***kele muusta osata kirjoittaa kuin miesten genitaalien hieromisesta?!
Kyllähän ko. alueelle tai sen ympäristöön voi suorittaa ihan asiallista, terapeuttista hierontaa esim. triggerpisteiden laukaisemiseksi mutta sen kuvaileminen "taivaalliseksi nautinnoksi" on kyllä kaukaa haettua. Perustettakoon näille "käsityön" ystäville ihan oma ryhmä jonnekin muualle!

Äänestä
  • idea. kannatan lämpimästi.

    Äänestä

  • Käsityön ystäville on Internet ryhmiä täynnä. Sille ei vaan mitään voi, että niitä riittää joka palstalla. Keskimääräiselle Internet-miehelle 'hieronta' = 'taivaallisen nautinnollista genitaalialueen käsittelyä'.

    Ikävä kyllä liiallinen Internetin käyttö sumeennuttaa aivotoiminnan niin, että ihminen alkaa oikeassakin maailmassa ajatella samalla tavalla kuin Internetin ihmemaassakin. Mies ajattelee, että jokainen nainen on aina valmis levittämään reitensä hänelle ja tyydyttämään hänen tarpeensa kiimasta kirkuen. Ihmetellään vaan, kun parturit, hierojat ja uimahallin siivoojat eivät olekaan aina valmiina.

    Sääliksi käy naispuolisia hierojia, jotka päivät pitkät saa sietää seisottavia asiakkaitaan. Reppanat yrittävät saada hierojaa ymmärtämään erityisiä tarpeitaan ja pettyvät kun hoitoa ei saakaan samaan tapaan kuin virtuaalimaailmansa fantasioissa.

    Äänestä

Tais olla naisia nää, vissiin loukkaantuivat itse... mut kyllä naisetkin haluavat genitaalien hierontaa ja varsinkin suuseksiä, vaikka se tosin on paljon kiinni henkilöstä...

Kannatan kurssien järjestämistä molemmille sukupuolille... muistaakseni Tantraloven suomalaisilla sivuilla törmäsin johonkin vastaavaan hierontakurssiin.

Äänestä
  • Mut mun tietääkseni ainakin melkein kaikki ihmiset tykkää rakastelusta.Miks täällä jotku tuomitsee kaiken seksuaalisuuden vaikka voisivat kysyä iteltään tykkäävätkö vai ei.Siis vatkaavatko edes ite itteensä.On tosi ihanaa avata naisen naiseus mukavalla hieronnalla ja päästä sinne naisen olemisen ydinkanavaan ja unohtaa koko elimet henkisessä yhteydessä.Nam.

    Äänestä

  • jode kirjoitti:

    Mut mun tietääkseni ainakin melkein kaikki ihmiset tykkää rakastelusta.Miks täällä jotku tuomitsee kaiken seksuaalisuuden vaikka voisivat kysyä iteltään tykkäävätkö vai ei.Siis vatkaavatko edes ite itteensä.On tosi ihanaa avata naisen naiseus mukavalla hieronnalla ja päästä sinne naisen olemisen ydinkanavaan ja unohtaa koko elimet henkisessä yhteydessä.Nam.

    ihmiset ei näytä ymmärtävän, että seksuaalisuudella ei todellakaan ole mitään tekemistä tavallisen hieronnan kanssa. Seksuaalipalvelut ovat sitten asia erikseen! Menkää kaikki sinne, jos haluatte jotain muuta kuin perushierontaa. Olen itse hieroja ja kohta varmaan lopetan, koska suoraan sanoen pelkään kaikkia pervoja, joita vastaanotollani käy..ja näitä henkilöitä on todella paljon!!

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    ihmiset ei näytä ymmärtävän, että seksuaalisuudella ei todellakaan ole mitään tekemistä tavallisen hieronnan kanssa. Seksuaalipalvelut ovat sitten asia erikseen! Menkää kaikki sinne, jos haluatte jotain muuta kuin perushierontaa. Olen itse hieroja ja kohta varmaan lopetan, koska suoraan sanoen pelkään kaikkia pervoja, joita vastaanotollani käy..ja näitä henkilöitä on todella paljon!!

    Pitäisikö sinun kysyä itseltäsi jotakin? Olenko avoin kohtaamaan aitoja ihmisiä? Vai teenkö tätä hommaa vain rahan takia? Jos et pidä ihmisten kanssa työsketelystä..mitä ###### valitat, ongelma on sinun, ei asiakkaittesi seksuaalisuus.

    Äänestä

  • Naiset osaavat hieroa genitaalinsa itsekin. Siihen ei äijää tarvita. Suuseksiä kai haluavat lähinnä miehet, harva nainen siitä pitää, jos kukaan. Useimpia naisia suuseksi oksettaa.

    Äänestä

Suurta kysyntää yhdistelmähieronnasta jossa käydään kevysti läpi kroppaa siirtyen vaiheittain genitaalien alueelle välihan ympäröiville alueille asiakkaan mieltymyksen mukaan. Etenkin naishierojille oiva markkinarako!

Äänestä

Aluksi klassinen hieronta päättyen hitaaseen kesialueen sivelyhierontaan lopulta paineenpoisto.

Äänestä

Menen ensi viikolla. Etusormi anukseen, ym...

Äänestä

Miksei mies hiero itse omia genitaalejaan? Saisi sellaista hierontaa kuin haluaa. Mihin siinä naista tarvitaan?

Ei naisen elämän tarkoitus voi olla miehen genitaalien hieronta!

Äänestä

Viekoittelevaa hierontaa aluksi ja lopuksi varresta vetoja pussien tyhjennykseen.
Asiakas tippaa mielellään lopuksi paperirahalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Terapeutti kirjoitti:

on joillekkin naisille ylipääsemätön paikka. Miehet valittelee usein, kun naiset eivät osaa käsitellä heidän genitaalialuetta, niin että se tuntuisi taivaalliselta nautinnolta ilman että se olisi pelkkä seksiin liittyvä loppuun asti viety ns. "runk..hieronta". Nautintoa voidaan tuottaa kevyellä pitkitetyllä pitkärataisella kosketuksella, myös muilla kehon alueilla. Naisille pitäisi järjestää kursseja joilla olisi mahdollisuus opetella hierontaa kotikonstein. Varsinkin pitkässä parisuhteessa oleville se olisi todella tarpeen, silloin ei tarvitsis turvautua muihin erotiikkaa lisääviin korvikkeisiin. Miesten olisi hyvä myös harjoitella kumpanin ns. avavaa kosketusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu